Raahessa kun asui

Lapsena usein katseli kun silloisella nimellä "Rautaruukin" tehtaalta tuli yksittäinen - joskus kaksi tavarajunan eri portailla seisten miestä. Veturin kuljettaja paljon kauempana, ilmeisesti tiesi missä kohtaa työmies astuu maahan sellainen kävely ylityspaikan kohdalla ennen Raahe rautatieasemaa.
Monesti mietti tuolloin lapsena kun uskaltaisi astua lämpimänä kesäpäivänä tyhjään avomalliseen tavaravaunuun jonka edessä oli suljettu puinen vaunu. Siinä sitten kulkisi tuulelta suojattuna jonneki tuntemattomaan, siksi sitä ei uskaltanut kun ei tiedä mihin kauaksi juna menisi, eikä tuolloin ollut kännyköitä. Onkohan sitä kukaan noin useamminki matkustellut nykyään tavaravaunuissa? Joskus kuullut alaikäisten matkustaneen rahtilaivassa, palauttivat kuulemma seuraavassa satamassa. Kun heiltä kysyttiin miksi tuollaista tekivät, totesivat "muuten vain oli jännää ja kiva reissu."
Joskus menneisyydessä kekseliäällä lapsilla saattoi olla useampiakin mahdollisuuksia, vaikkapa esiintyä orpona (jos ei ollut), jotta pääsi kauppa-purjelaivaan vaikkapa ensin vain Suomesta ja Ruotsin satamaan ja takaisin?
5701
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Se puuvaunu oli miehistön, pääasiassa konnareiden käytössä, onneksi et mennyt.
Ne poishyppääjät saattoivat olla myös konnareita, hehän joutuivat hyppäämään aiemmin tavarajunasta penkalle, koska jäivät pois/vaihtoivat junaa. Juna ei välttämättä pysähtynyt lainkaan Raahen asemalla, vain hidasti em. paikassa.

Äänestä
  • Tapasin joskus useammanki kerran invaliidien liikuntaharrastuksissa henkilön, joka oli lapsena jossain päin Suomea liikkuneet tavarajunissa kavereitten kanssa. Noin 6-7vuotiana oli juna pysähtymässä liikkuen aivan hitaasti, siinä oli jotku portaat vanun alla. Jostain syystä askeleet meni portailla sekaisin, heräri vaunun alta selällään maassa. Toinen jalka reidestä, toinen jalka nilka yläpuolelta. Kertoja oli sitä mieltä ettei tekojalat "menemistä" estänyt, vauhtia hänellä lapsena riitti vaikka oli tekojalat.

    Äänestä

  • Tuolloin ei kulkenut henkilövaunuja joten sellainen "konnareiden" vaunu joka tosin näytti tavaravaunulta, siinä kaiketi oli "konnareilla" vähän tekmistä jos ei muuta ollu kun tehtaaseen / tehtaasta kulkevien tuotteiden seuranta? Eivät taineet asemanseudulla edes lajitella? Tekivätkö lajittelut lähempänä tehdasta, silloin on voinut olla junahenkilökunnalla vastuullista tehtävää.
    Kun junaan ihmiset halusivat mennä niin Raahen rautatieasemalta lähti jonnekin linja-auto. Se oli aina tuskallinen matka kun jossain pimeässä asemassa oli kerranki vain yksi asemalamppu ulkona. Etsittiin silloin pimeässä mistä löytyisi linja-auto, joka menisi Raaheen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tuolloin ei kulkenut henkilövaunuja joten sellainen "konnareiden" vaunu joka tosin näytti tavaravaunulta, siinä kaiketi oli "konnareilla" vähän tekmistä jos ei muuta ollu kun tehtaaseen / tehtaasta kulkevien tuotteiden seuranta? Eivät taineet asemanseudulla edes lajitella? Tekivätkö lajittelut lähempänä tehdasta, silloin on voinut olla junahenkilökunnalla vastuullista tehtävää.
    Kun junaan ihmiset halusivat mennä niin Raahen rautatieasemalta lähti jonnekin linja-auto. Se oli aina tuskallinen matka kun jossain pimeässä asemassa oli kerranki vain yksi asemalamppu ulkona. Etsittiin silloin pimeässä mistä löytyisi linja-auto, joka menisi Raaheen.

    Lapsena leikittiin serkun kanssa rohkea, annettiin junan kulkea yli.
    Päät laitettiin kiskon lähelle reunala, jalat roikkui radan reunalla, selällään. Minulle meinasi käydä huonosti kun yhden junan kulkiessa nousinki istumaan, onnekkaasti nousin ennen pitkän matkan vaunun portaita, jotka meni aivan selän takaa. Serkku vai tuolloin naureskeli: "Olisi vain vähän roiskahtanut siinä samalla olisi ihmetellyt mihin kaveri olisi kadonnut jos olisit törmännyt portaisiin."
    Ihmeellistä oli se, että lapset sai leikkiä vaarallista leikkiä ihan rauhassa noin 1,5 - 2 tuntia kunnes lähti lapset leikkiin jotain muuta. Siinä maatessa kateltiin tavasta, kuultiin kun juna oli tulossa koska kisko alkoi pitään ääntä. Nähtiin kerran paikallisjunan kuljettajan kauhistuneen ilmeen, jolle vain hymyilttin. Ei hänkään hidastanut junan vauhti, joka oli ehkä 40km/tunti.

    Äänestä

Nykyään rohkia on pelata tietokonepelejä, metsien seikkailut ajallisesti vähäinen. Monilla perheillä lapset viedään autolla kouluun ja haetaan koulusta autolla. Vietään harrastuksiin autolla ja takaisin.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Lapsena usein katseli kun silloisella nimellä "Rautaruukin" tehtaalta tuli yksittäinen - joskus kaksi tavarajunan eri portailla seisten miestä. Veturin kuljettaja paljon kauempana, ilmeisesti tiesi missä kohtaa työmies astuu maahan sellainen kävely ylityspaikan kohdalla ennen Raahe rautatieasemaa.
Monesti mietti tuolloin lapsena kun uskaltaisi astua lämpimänä kesäpäivänä tyhjään avomalliseen tavaravaunuun jonka edessä oli suljettu puinen vaunu. Siinä sitten kulkisi tuulelta suojattuna jonneki tuntemattomaan, siksi sitä ei uskaltanut kun ei tiedä mihin kauaksi juna menisi, eikä tuolloin ollut kännyköitä. Onkohan sitä kukaan noin useamminki matkustellut nykyään tavaravaunuissa? Joskus kuullut alaikäisten matkustaneen rahtilaivassa, palauttivat kuulemma seuraavassa satamassa. Kun heiltä kysyttiin miksi tuollaista tekivät, totesivat "muuten vain oli jännää ja kiva reissu."
Joskus menneisyydessä kekseliäällä lapsilla saattoi olla useampiakin mahdollisuuksia, vaikkapa esiintyä orpona (jos ei ollut), jotta pääsi kauppa-purjelaivaan vaikkapa ensin vain Suomesta ja Ruotsin satamaan ja takaisin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu