Valokatkaisijoiden suunta

Anonyymi

Tämmöinen pikkujuttu, joka herätti uteliaisuuteni, vaikkei sillä oikeastaan mitään merkitystä ole. Suomessahan valokatkaisijat yleensä toimivat niin, että "yläasento" on "päällä"; esim. Englannissa jostain syystä yleensä päinvastoin.

Kuitenkin meidän vuosi sitten ostamassamme 70-luvulla rakennetussa talossa on aika suuri osa katkaisijoista asennettu toisin päin, yläasennossa valot ovat sammuksissa. (Yläasennotta tarkoitan noiden keinukatkaisijoiden tapauksessa sitä, että katkaisijan yläreuna on "sisäänpainettuna".)

Sattuisiko joku "vanhan liiton sähkömies" tietämään, onko suomalainen asennustapa vaihtunut jossain matkan varrella ja perustuuko se johonkin standardiin vaan vain ihan "maan tapaan"?

46

3752

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      On varmaan aikanaan sovittu käytäntö, että vältytään kirjavalta toteutukselta.
      Moniko muuten tietää että kahdesta paikasta syttyvät ns. käytäväkytkimet pitäisi hyvän asennustavan mukaan kytkeä niin, että kun molemmat valokytkimet ovat painettuna samaan asentoon, pitää valon olla sammuksissa.

      • Anonyymi

        Vanhemmillani kellarin portaiden yläpään valokytkimen asento menee väärinpäin jos joku on tullut kellarin kautta sisälle ja sytytellyt&sammutellut valot portaista ylös tullessaan. Itseäni tuo ärsyttää sen verran että yleensä silloin sammutan valot jo alhaalla ja nousen portaat pimeässä.


      • Anonyymi

        Sellaista hyvää asennustapaa ei ole olemassakaan että molemmat vaihtokytkimet saisi ala-asentoon aina kun valo on sammuksissa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sellaista hyvää asennustapaa ei ole olemassakaan että molemmat vaihtokytkimet saisi ala-asentoon aina kun valo on sammuksissa.

        Painonappi ja rele.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sellaista hyvää asennustapaa ei ole olemassakaan että molemmat vaihtokytkimet saisi ala-asentoon aina kun valo on sammuksissa.

        Mutta sellainen asennustapa on, että kun molemmat kytkimet ovat samassa asennossa, valo on sammuksissa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vanhemmillani kellarin portaiden yläpään valokytkimen asento menee väärinpäin jos joku on tullut kellarin kautta sisälle ja sytytellyt&sammutellut valot portaista ylös tullessaan. Itseäni tuo ärsyttää sen verran että yleensä silloin sammutan valot jo alhaalla ja nousen portaat pimeässä.

        Tältä ei voi välttää kun kahden kytkimen rinnankytkentä. Jos pahasti häiritsee niin asennuta sysäysrele kaappiin ja painikkeet kytkimien tilalle. Nykysin laitellaan RF-painikkeita - silloin niitä kytkmiä voi laittaa vaikka minne - vaikka avaimen perään taii nettiin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tältä ei voi välttää kun kahden kytkimen rinnankytkentä. Jos pahasti häiritsee niin asennuta sysäysrele kaappiin ja painikkeet kytkimien tilalle. Nykysin laitellaan RF-painikkeita - silloin niitä kytkmiä voi laittaa vaikka minne - vaikka avaimen perään taii nettiin.

        Ei se ole rinnankytkentä vaan sarjaan kytkentä.


      • Anonyymi

        Tuolla käytäväkytkinasialla nyt ei ole mitään merkitystä, kun yleensä niitä ei edes näe yhtä aikaa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuolla käytäväkytkinasialla nyt ei ole mitään merkitystä, kun yleensä niitä ei edes näe yhtä aikaa.

        Niinhän sitä yksinkertainen luulisi.
        Otetaanpa esimerkki. Poistut kotoasi sattumoisin juuri sähkökatkon aikana, ja sinun tarkisteltava että kaikki valokytkimet ovat pois-asennossa, ettei sähköjen palattua suotta pala jossain valo.
        Muut valokytkimet, paitsi porraskytkimet ovat helppo tsekata. Mutta jos porraskytkimetkin on kytketty ammattilaisen toimesta oikeaoppisesti, niistäkin näkee että jos vivut ovat molemmissa kytkimissä samaan suuntaan käännettynä, on valo sammutettuna. Tämä ei tosin päde jos on vielä kolmaskin, eli ristikytkin mukana.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niinhän sitä yksinkertainen luulisi.
        Otetaanpa esimerkki. Poistut kotoasi sattumoisin juuri sähkökatkon aikana, ja sinun tarkisteltava että kaikki valokytkimet ovat pois-asennossa, ettei sähköjen palattua suotta pala jossain valo.
        Muut valokytkimet, paitsi porraskytkimet ovat helppo tsekata. Mutta jos porraskytkimetkin on kytketty ammattilaisen toimesta oikeaoppisesti, niistäkin näkee että jos vivut ovat molemmissa kytkimissä samaan suuntaan käännettynä, on valo sammutettuna. Tämä ei tosin päde jos on vielä kolmaskin, eli ristikytkin mukana.

        On iso ongelma. Tapahtuu usein ja seuraukset ovat katastrofaaliset. Sähkökatkon aikana juokset pitkin taloa tarkastamassa onko kytkemet alhaalla vai ei ja mietit matkalla onko tässä vielä seiskakytkinkin mukana. Sitten, jos käykin karut ja valot ovatkin päällä pari tuntia sähkökatkon palauduttua, saat vähintään 3 sentin lisäyksen sähkölaskuun.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On iso ongelma. Tapahtuu usein ja seuraukset ovat katastrofaaliset. Sähkökatkon aikana juokset pitkin taloa tarkastamassa onko kytkemet alhaalla vai ei ja mietit matkalla onko tässä vielä seiskakytkinkin mukana. Sitten, jos käykin karut ja valot ovatkin päällä pari tuntia sähkökatkon palauduttua, saat vähintään 3 sentin lisäyksen sähkölaskuun.

        Entä jos lähdet mökiltä syksyllä ja tulet vasta seuraavana kesänä? :D


    • Anonyymi

      Voisk o olla et t ä enne sähköjen kytkentää asenajluuli niiden toimivan tositenpäin.
      Enen ei ollut joka taskussa flukea
      En tiedä muuta
      Ed

    • Anonyymi

      On hyvä veikkaus, että talon isäntä on tehnyt omat sähkönsä.

      • Anonyymi

        Sekin on mahdollista että on ollut joku toinen outo kytkimerkki, ja on tulkittu asennussuunta väärin. Sitten kun on virrat saatu päälle, ole enää viitsitty alkaa kääntelemään kytkimiä toisin päin.


    • Anonyymi

      Joo, mielenkiintoista...
      Wiki kertoo, että Englannissa, Uudessa Seelannissa ja Irlannissa kytketään valot syttymään ala-asennossa.
      Mutta eikös tuolla ajeta vasemmalla puolella muutenkin 🤣

      • Anonyymi

        Miten löysit tiedon. Hakusanalla

        Ed


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miten löysit tiedon. Hakusanalla

        Ed

        Joo, hakusanalla... Miten niin?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joo, hakusanalla... Miten niin?

        Tietenkin mikä oli hakausanana.
        Ed


      • Anonyymi

        Jopa ruåtsissa.
        Aikoinaan asennustapa.


      • Anonyymi

        Ei ole yhtään mielenkiintoista.

        Mielenkiintoista on sen sijaan, jotta pakkoenglanninielessä on sanalle "taivas" kaksi erimerkityksellistä sanaa joko "heaven" tai sitten "sky". Miettikääpäs tätä merkillisyyttä.


    • Anonyymi

      Kiitos vastaajille! Tuo "uusi malli" voisi kuulostaa järkevältä selitykseltä, mutta kun en itse ole koskaan katkaisinta kytkenyt, en tiedä, onko siinä oikeasti järkeä. Innosti kuitenkin kävelemään katkaisijat läpi ja tuloksena oli havainto: "vanhanmalliset" (pieni katkaisin"laatta") toimivat kaikki "yläasennossa päällä" -tyylillä ja kaikki ilmeisesti joskus uusitut (iso katkaisin"laatta") tyylillä "ala-asennossa päällä". Kertooko se sitten muuta kuin, että sama henkilö on ne uudet kaikki asentanut, en tiedä.

      Anteeksi hassu terminologiani, en tunne varsinaista ammattisanastoa. Tuolla "pienellä laatalla" tarkoitan sitä, että varsinainen katkaisija on sellainen 2-3 senttiä kanttiinsa ja "isolla laatalla", että katkaisija on melkein koko taustalevyn kokoinen.


    • Anonyymi

      Mikä on vanhan mallinen katkaisiaja.
      Mielestäni vasta sellainen kierrettävä katkaisin ja pienellä nupilla oleva . Muut joissa jo laataa ei vät nyt niin. Vanhoja vielä. Ovat jotain 90 lukuu.

      Ed

      • Kierrettäviä taisi olla 1940-luvulla.


      • Anonyymi
        okaro kirjoitti:

        Kierrettäviä taisi olla 1940-luvulla.

        Kierrettäviä asennettiin vielä 1969, kosteisiin tiloihin


      • Anonyymi

        Katkaisijoita ei ole muualla kuin sähköverkkoasennuksissa tai teollisuuslaitoksissa tai voimalaitoksissa tai teleasennuksissa tai laivoissa tai avaruusraketeissa. Asunnoissa ei katkaisijoita ole !


    • Kyllä meillä 1960-luvun kämpässä oli päälle ylhäältä. Toisenlaiseen olen törmännyt vai yksittäisissä selvissä virhekytkennöissä.

    • Anonyymi

      Todetsanko Raadin puolesta
      Virslliseri että talosi valo kytkimistä osa on väärinpäin

      Asiantuntija

      • Anonyymi

        Kyllä vain. Näin on asianlaita. Valot toimii väärinpäin silloin, jos käyttää katkaisijaa kytkimen asemesta.


    • Anonyymi

      Saunan valot voisi toimia poikittain😂

    • Anonyymi

      Myös Saksassa valokatkaisijat toimii ns väärinpäin. Lisäksi pistorasioissa on usein vielä oma on/off kytkin. Ja ilmeisesti Italiassa myös. Vaimoni setä asuu saksassa, on saksalainen, ja muistan kymmenen vuoden takaa siellä käytyäni, että ihmettelin pitkän aikaa miksei jalkalamppu toimi. No lopulta tajusin, että piti vielä erikseen käydä napsauttamassa pistorasialta kytkin on-asentoon. Tietääkseni tämä on jokin italialais saksalainen tapa. Toki Nikke Knakkerton olisi varmasti heti oivaltanut asian.

      • Anonyymi

        Briteissä olen nähnyt noita pistorasiassa olevia katkasijoita, sen sijaan Saksassa en, missä kuitenkin enempi on tullut reissattua (en kiistä etteikö jossain sielläkin olisi).


      • Anonyymi

        En oo kyllä saksassa tavannut vaikka asunut 6v.
        Se omituinen asia Saksasta löytyy, keittö ei kuulu vuokra-asunhoon. Eli kun vaihdat kämppää niin viet keittiön kaappeineen ja tiskipöytineen mennessäsi


    • Anonyymi

      Kerrotko miten keittiön purku liittyy valo katkaisijoiden toimintaan

    • Anonyymi

      Maan tapa. Jos kytkin normi kutonen niin vaihda lähtevä toiseen liittimeen.

      • Anonyymi

        Hölömö, kytkin vain yksinkertaisesti käännetään toisin päin.


    • Anonyymi

      Joo kun kytkimen vaan kääntää voi tehdä jännitteisenäkin ilman pelkoa että saa sävärit
      Ed

    • Anonyymi

      Meillä taloyhtiön kuistilla valot toimivat neljästä ERI kytkimestä ilman mitään releitä. Joku pätevä sähkäri voi selittää kytkennän. Eli kytkimen asento voi olla kumpi tahansa.

      • Anonyymi

        Seiskakytkentä sitten kyseessä. Alku- ja loppupäässä 6-kytkin ja keskellä 7-kytkimet.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Seiskakytkentä sitten kyseessä. Alku- ja loppupäässä 6-kytkin ja keskellä 7-kytkimet.

        Seiskan kytkimiä käyttämällä valokytkinten määrällä ei ole mitään rajoitusta, vaikka tekisi sadasta kytkimestä syttyvän ja sammuvan valaistuksen.


    • Anonyymi

      Minullapa ei ole koko huushollissa minkäänlaisia valokatkaisijoita niin ei tule mitään ongelmaakaan.
      Valot syttyy ja sammuu kun kytkintä kääntää.

    • Anonyymi

      Minäpä olen kaattelut jo kolmenvuoden ajan junaradan toisella puolella asuvan naapuri-eepelin pihavaloja. Ne kun ova koko ajan päällänsä, jotta onkohan siellä kenties wanhan ajan kiertokytimet vaiko releohjatut painonappiviritelmät kytkettynä. Palstan janne-miehille riittää pulusteltavaa tästäkin asiasta.

    • Anonyymi

      Periaate on, että komennolla kahvat alas loppuu elektronin liike kuormaan.

      • Anonyymi

        Eipäs vaan kahvat alas komennolla suihkuhävittäjä ampaisee ylös avaruuteen ja silloin loppuu joko pilotilta happi tai sitten spunnikista työntövoima.


    • Anonyymi

      Raadin päätös

      Rane on littanut oudot kytkimet v äärin päin.

      Raadin pj.

      • Anonyymi

        Vaihtoehtoisesti, Rane ei osannut kiepauttaa katkaisijaa vaakatasossa puoliympyräisesti ympäri, jolloinka kytkin toimii oikeinpäin. Huh kun tuli ihan hiki otsalle kun joutui työsuorituksen suorittamaan.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 20e Riskitön veto 20e talletuksella VB:lle

      Pssst! Vinkki viis rotvallinreunalla eläjille. VB tarjoaa 20 euron riskittömän vedon ensitallettajille vedonlyöntiin.
      6
      2463
    2. Pilasit mun

      Elämän. Sitäkö halusit?
      Ikävä
      116
      1628
    3. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      36
      1366
    4. Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin

      Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin
      Maailman menoa
      157
      1205
    5. Lasse Peltonen on kunnanjohtaja

      18/21 ääntä 1 Stoor ja 2 Vauhkonen
      Sysmä
      52
      1115
    6. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      116
      1101
    7. Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...

      Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi
      Maailman menoa
      105
      1054
    8. Syntymäpäivä

      Milloin on kaipaamasi henkilön syntymäpäivä!? Hänellä miehellä on tammikuussa.
      Ikävä
      57
      1051
    9. Olet tärkeä

      mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.
      Ikävä
      46
      929
    10. Vaikutat mukavalta ja

      hyväsydämiseltä ihmiseltä. Oltais oltu hyvät kaverit. ❤️
      Ikävä
      60
      892
    Aihe