Oli erikoinen käsittelyprosessi hallintosäännöstä Jämsän valtuustossa. Tietenkin hallintosääntöön valtuusto voi tehdä muutoksia mihin kohtaan tahansa. Hallitus on tehnyt valmistelutyönsä, ja kun esittää hallintosääntöä valtuustolla, valmistelu on koskenut koko hallintosääntöä, ei vain niitä kohtia, joihin on päädytty tekemään muutos. Muutokset on tietenkin merkitty asian havainnollistamiseksi.
Sujuvinta olisi käydä ensin yleiskeskustelu ja sitten todeta muutokset kohta kohdalta otsikoiden tai vaikka sivunumeroiden mukaisessa järjestyksessä.
Lainvastainen vaatimus ehdokkaana olemistasta on kunnallisvalituksen paikka, Sitä ei kuitenkaan voi tehdä kuin asianosainen tai kuka vaan kunnan asukas. Kesäasukas ei voi.
Hallintosääntöön on tarpeettomasti tuotu asioita, jotka ovat valtuuston työjärjestykseen kuuluvia.
Tasa-arvolaki oli valtuutetuille outo. Laki ei aiheuta kohtuuttomia tilanteita, vaikka valinta tehdään rajatusta ryhmästä, esim valtuutetuista ja varavaltuutetuista. Heissä voi olla vain esim. miehiä ja silloin on pätevä syy poiketa tasa-arvolaista. Lautakunnasta voi kieltäytyä ja sekin voi aiheuttaa sukupuolivääristymän ihan laillisesti.
Edelleen työjärjestyksen ja hallintosäännön välillä on ristiriita mm. puheenvuorojen pituuksissa.
Kuntalainvastainen päätös saa lainvoiman, jos kukaan ei valita, sanoo kaupunginjohtaja! Johan on lausunto!
Esitys asian käsittelemisestä uudelleen oli selvä toivomusponsi!
Kun Koskela poistui kokouksesta, olisi pitänyt kutsua varavaltuutettu paikalle tai ainakin puheenjohtajan kysyä asiasta. Kutsuminen on toki ensikädessä valtuutetun tai valtuustoryhmän asia.
Ihan loppuun en ehtinyt kokousta katsoa, mutta ei hyvältä näytä.
Sujuvinta olisi käydä ensin yleiskeskustelu ja sitten todeta muutokset kohta kohdalta otsikoiden tai vaikka sivunumeroiden mukaisessa järjestyksessä.
Lainvastainen vaatimus ehdokkaana olemistasta on kunnallisvalituksen paikka, Sitä ei kuitenkaan voi tehdä kuin asianosainen tai kuka vaan kunnan asukas. Kesäasukas ei voi.
Hallintosääntöön on tarpeettomasti tuotu asioita, jotka ovat valtuuston työjärjestykseen kuuluvia.
Tasa-arvolaki oli valtuutetuille outo. Laki ei aiheuta kohtuuttomia tilanteita, vaikka valinta tehdään rajatusta ryhmästä, esim valtuutetuista ja varavaltuutetuista. Heissä voi olla vain esim. miehiä ja silloin on pätevä syy poiketa tasa-arvolaista. Lautakunnasta voi kieltäytyä ja sekin voi aiheuttaa sukupuolivääristymän ihan laillisesti.
Edelleen työjärjestyksen ja hallintosäännön välillä on ristiriita mm. puheenvuorojen pituuksissa.
Kuntalainvastainen päätös saa lainvoiman, jos kukaan ei valita, sanoo kaupunginjohtaja! Johan on lausunto!
Esitys asian käsittelemisestä uudelleen oli selvä toivomusponsi!
Kun Koskela poistui kokouksesta, olisi pitänyt kutsua varavaltuutettu paikalle tai ainakin puheenjohtajan kysyä asiasta. Kutsuminen on toki ensikädessä valtuutetun tai valtuustoryhmän asia.
Ihan loppuun en ehtinyt kokousta katsoa, mutta ei hyvältä näytä.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Pahoitteöen kirjoitusvirhettä tärkeimmässä kohdassa eli kolmannessa momentissa. Lakia rikkova päätös tuli. Mutta ei ihme, kun myöhemmin kuuntelee kaupunginjohtajan kommenttia.
Näitä pelisääntöasioita on turhaa, siis hukkaa, käsitellä tässä vaiheessa kun SOTE-HYVINVOINTIALUE puolittaa Jämsän, uuden valtuuston tulee tehdä tynkä Jämsän pelisäännöt.
Sote kai on täällä jo nyt niin kaukana valtuustosta kun se on mahdollista. Jokunen nukkepoliitikko yhteisen yrityksen hallituksessa leikkii päättäjää ja Pihlajalinna todellisuudessa enemmistöllä nauraa. Mikään ei tarkalleen ottaen muutu nykyisestä valtuustosta katsottuna.
Kaikenlaista kokouksesta voi poimia.
Mainittu Koskela piti hallintosääntöön puheenvuoron, jossa vastusti Kokon muutosesitystä ja kokousjärjestelmässä hän oli kuitenkin kannattanut samaista Kokon esitystä. Persuilla on tapana olla aina muuta mieltä kuin toiset, ja Koskela maksimoi tämän olemalla erimieltä itsensä kanssa. Mitä lie äänestänyt, vai tyhjää.
Kuntalain vastaisen muutoksen tekoa hallintosääntöön on vaikea estää kun Pekat kesken valtuuston kokouksen saavat uusia valmistelemattomia esitysideoita. Kuntalaki ajaa kuitenkin hallintosäännön ohi, joten ei meidän toki laittomia sääntöjä pidä noudattaa.
Yleensäottaen monesti hirvittää kun populisti ryhmät kehittelevät vasta kokouksessa lonkalta muutosesityksiä joiden laillisuutta tai toimivuutta ei kukaan ole ehtinyt miettiä.
" Kuntalainvastainen päätös saa lainvoiman, jos kukaan ei valita, sanoo kaupunginjohtaja! Johan on lausunto! "
Ei siis ihme, että jämsässä valitetaan suhteellisen usein, joka mitä ilmeisemmin johtunee, edellä olevan kaltaisesta kuntapäättäjän omasta lausumasta ?
Jämsässä siis tehtaillaan lain vastaisia päätöksiä tietoisesti ja kiinni jääminen edellyttäs jonkun kuntalaisen tekemän kantelun menestymistä.
Miten näin voi olla ?
Hallintosäännön muutokseen kaksi henkilöä esitti eriävän mielipiteen. Toivottavasti tekevät asiasta kunnallisvalituksen, jotta tuon tunaroinnin laillisuus tulee käsiteltyä. Jämsässä olisi korkea aika siirtyä asioiden hoitamiseen oikeassa järjestyksessä eikä hiekkalaatikolla kinastelun tapaan.
Kaupunginhallituksen jäsen saa muuttaa mielipidettään, sen teki myös Patronen, joka puhuu ympäripyöreitä aina sopivissa kohdissa, mutta on hiljaa oikeissa asioissa. Lapsellista on toki muutaman muun harjoittama naljailu. Kaikista ikävintä on se, että toisen puolen eli vähemmistön hyviäkään esityksiä ei voida hyväksyä, etteivät saa irtopisteitä.
Tässä sen toisen (en muista nimeä) mielipiteen muutos johtui selvästikin siitä, kun otin muutamaan henkilöön yhteyttä huomattuani tuon virheellisesti menevän esityksen hallituksen listalla.
Valtuutetut kyllä lukevat tätäkin palstaa, kuten virkamiehet ja -naisetkin. Olisi mukava lukea kommentteja. Mielenkiintoista joka tapauksessa. Kesäasukkaana näkyy olevan asiantuntija...
Nyt on muutama kuumentunut aihe nostanut lukijamääriä, mutta normaalioloissa samat kymmenen henkilöä tätä kuraa keskenään roiskivat.
Oiskohan kuitenkin ihan ehdokaslistoilta...
Kesäasukas voi hyvinkin olla enemmän faktoista ja kuntalaista perillä kuin keskivertovaltuutettu kun kokousmenoa seuraa.
Jämsässä pityää laittomuuden tila saada loppumaan, Virkamiesvalmistelu on oikeasti aika heikkoa, Asioita oletetaan oman mielen mukaan ja aivan liian pienellä paneutumisella oikeasti asiaan. Tietenkään ei voi vaatia, jos kyvyt ei riitä, mutta silloiin ei ammattilaisen palkkiotakaan.
Hallitus ja valtuusto arvuuttelee lisää. Joku kehtaa jopa sanoa, että ei ole ollut AIKAA paneutua asioihin. Ei valtuustoa ole tarkoitettu keskustelukerhoksi, jossa asiat keksitään kokouksen aikana. Hiermuinen hinku sinne on, mutta sitten ei tehdä mitään.
Kesäasukas kuittaa, että olen kyllä enemmän kunta- ja muista lakipykälistä perillä enemmän kuin keskivertovaltuutettu, Huolestuttaa tilanne että viranhaltijat ovat noinkin ulkona. Pikkukunnissa se on tavallisempaa, mutta Jämsässä maksetaan ihan kunnon palkkoja ja pätevyyksiä voisi vaatia.
Kyllä tuo kuntalain vastaisen muutosesityksen tehnyt valtuutettukin , ainakin omasta mielestään, on keskiarvoa paremmin selvillä kunta- ynnämuista-laista. Tai on on ainakin tullut niiden kanssa tutuksi kun on tupannut niiden rajoja ylittelemään sieltä ja täältä ja huonolla menestyksellä väittänyt myös virkakuntamme tehneen niin.
Kuntalain vastaisen esityksen takana on kaupunginhallitus. Valtuustossa ei sellaista esitystä näkynyt.
Uhkailevasta käytöksestä epäilty sellaisen muutosesityksen teki
Mikä aloite oli se kuntalain vastainen, noin tarkemmin ottaen?
Kuntalain vastainen on PÄÄTÖS laittaa lautakuntiin vain ehdokkaana olleita. Lain mukaan ainoa mahdollienn rajoitus on "valtuutettuja tai varavaltuutettuja".
Kaupunginjohtajan mukaan "lakia saa rikkoa, jos kukaan ei valita".
Tällä tavalla asiat eivät kyllä järjesty, että kaupunki ihan omin päin lakia tulkitsee miten sattuu.
Ei kai se kj:n mielipide tai suositus ollut, että valtuusto tekee lainvastaisia päätöksiä. Totesi vain sen faktan että kun valtuutetut ravistavat hihasta esityksiä, joita ei ole valmisteltu ja mietitty seurauksia, niin seurauksena voi olla lain vastaisen päätöksen hyväksyminen valtuustossa.
Virkavastuulla tehdyt päätösesitykset ei tietenkään saa olla lainvastaisia.
Tämä uhkaavaan käytökseen syyllistynyt valtuutettu jatkoi ristiretkeään virkamiehiämme kohtaan ja yritti muuttaa hallintosääntöä kaupunginhallituksen ja -johtajan osalta kuntalain vastaiseksi.
Valtuuston päätökset menevät seuraavaksi kaupunginhallitukseen, joka valvoo niiden lainmukaisuutta. Saa nähdä kuinka tuossa tapahtuu. Viimeinen vaihe saada laittomuus loppumaan.
Vaikea on kaupunginhallituksen asiaa lailliseksi muuttaa, kun joutuisi muuttamaan oman, aiemman päätöksensä. Mutta saa nähdä.