viriili

Tarkoitit kai seniiliä sillä viriilillä? Jos ikää on jo melkein 60 niin kyllä se livetti on jo ehtoopuolella. No ne tummat kiharat hiukset todennäköisesti on jo harmaantuneet. Vastaatko nyt jo vai etkö tajuu?
2127
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Vastaan juuppaalle , älä vaan yleistä , kaikki vanhenee tavallaan , ja kaikki eivät samalla tavalla.

Minäkään en ole vielä harmaa , vaikka olen 64 vuotias. Harrastan tanssia, eli näin on.

Voi voi ei kait minunkaan tarvitsisi nokkaani joka paikkaan tunkea, mutta halusin vastata asiasta.
terv. Anna-Maija

Äänestä
  • Vatsatanssi ei ole tanssia mutta kaikki kunnia nuorekkuuden säilyttäneelle. Tanssit on hyvä harrastus ikäisillesi ihmisille. Mutta et varmaan vietä 16 tuntia netissä vittuilemassa ihmisille ja valehtelemalla että lompakko on pullollaan ja pieksät maailmanmestareita tuosta vaan. Kyllähän läppä voi lentää kuusikymppiselläkin muttei ihan Goldfingerin tapaan. Veikkaisin pojua alle kolmikymppiseksi sekatyömieheksi joka ei ole saanut kotona remmiä tarpeeksi tai ei ollenkaan. Itse olin juuri viikon pois tältä palstalta vaikka mahdollisuuksia oli käydä täällä monet kerrat. En ollut etelässäkään. Eli riippuvaiseksi voi jäädä vain heikon itsetunnon omaava. Tämä melkein kaikki oli kirjoitettu sille mustatukkaiselle kiharapäälle joka on yli 180 cm(korsto) ja vihaisen näköinen. Toivon sinulle Anna-Maija vielä paljon tanssivuosia eteenpäin. Ja se kikkarapää voi vastailla tänne näistä valheista jos voisin pistää vaikka vähän ehdolle.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Juupas kirjoitti:

Tarkoitit kai seniiliä sillä viriilillä? Jos ikää on jo melkein 60 niin kyllä se livetti on jo ehtoopuolella. No ne tummat kiharat hiukset todennäköisesti on jo harmaantuneet. Vastaatko nyt jo vai etkö tajuu?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu