V. 1935 ilmestyi suomalainen elokuva "Kaikki rakastavat". Silloin rakastettiin ihmisiä.
Nyt kaikki rakastavat milloin mitäkin. Sana on laimentunut "Tykkää":n tasolle. Ihmiset rakastavat paitsi toisiaan, myös hedelmiä, ulkoilua, lepoa, matkoja, kirjoja, jne.
Nyt viime kädessä veitsiä.
Huoh.
Kaikki rakastavat
11
163
Vastaukset 11
- Anonyymi
Koko sana on kärsinyt inflaation. Niin kuin tunteetkin. Kun kaikki asiansa pitää kailottaa ympäri somea, toitottaa jo etukäteen ennen juhlia ja tapaamisia keitä tulee ja ennenkaikkea mitä syödään, miten siitä jää itselle tunnetta ja tunnelmaa. Kesken kokoontumisenkin pitää hypätä someen kertomaan, millä juomalla nyt kilistellään. Tietysti joka ruuan kikkare kuvataan ja lähetetään faceen ka instraan. Luuleeko joku että juuri omat pöperöt on jotain erikoista ja hienoa. Johan ne kalatkin mätänee kun jo alkuviikosta pidetään niitä julkisuudessa härskiintymässä.
- Anonyymi
Mitä tekemistä kommentillasi on rakkauden kanssa?
Rakasta itseäsi, hyväksy erilaisuus, unohda kateus ja kauna.
Rakkaus on yhteisöllisyyttä. Älä jää rakkauden saavuttamattomiin, irtaannu kielteisyydestä.
Onnellinen jakaa onnen tunteitaan somessakin. Jaa sinäkin, niin milloin olit viimeksi onnellinen?
Korppis - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä tekemistä kommentillasi on rakkauden kanssa?
Rakasta itseäsi, hyväksy erilaisuus, unohda kateus ja kauna.
Rakkaus on yhteisöllisyyttä. Älä jää rakkauden saavuttamattomiin, irtaannu kielteisyydestä.
Onnellinen jakaa onnen tunteitaan somessakin. Jaa sinäkin, niin milloin olit viimeksi onnellinen?
KorppisNo saahan sitä olla onnellinen, kun on ruokaa pöydässä.
- Anonyymi
Rolandin poika eli kesäänsä tuli uusintana taas. Tänäaikanahan rakastellaan kaikkia yhdessätuumin.
Poika eli kesäänsä sinänsä, niin, eihän nykyseksuelli tajua kirjainasettelua edes - Anonyymi
Moraalin käsitteet olivat 1930-luvulla toiset.
Rakastamisen tilalle on tullut rakastelu, seksi.- Anonyymi
Seksikin kuuluu rakastamiseen, ei se rakastamisen tilalle sentään ole tullut.
Muttakoska seksi on vapautunut, sitä harrastetaan ilman rakastumistakin. Anonyymi kirjoitti:
Seksikin kuuluu rakastamiseen, ei se rakastamisen tilalle sentään ole tullut.
Muttakoska seksi on vapautunut, sitä harrastetaan ilman rakastumistakin."Ystävyyttä etuisuuksien kera" elikkä oma, kotikutoinen käännökseni "friends with benefits"-termistä.
Sitä harrastavat enemmän meistä seuraava ja heistä seuraava sukupolvi. Minulle on tosin kerrottu että seitskytluvulla etenkin kaupungeissa oli elämä villiä ja vapaata, täällä Pohjolassakin. Minä tosin olin silloin jo roomalaiskatolisen moraalin valvovan silmän alla kehitysmaassa.- Anonyymi
Paloma01 kirjoitti:
"Ystävyyttä etuisuuksien kera" elikkä oma, kotikutoinen käännökseni "friends with benefits"-termistä.
Sitä harrastavat enemmän meistä seuraava ja heistä seuraava sukupolvi. Minulle on tosin kerrottu että seitskytluvulla etenkin kaupungeissa oli elämä villiä ja vapaata, täällä Pohjolassakin. Minä tosin olin silloin jo roomalaiskatolisen moraalin valvovan silmän alla kehitysmaassa.Ai sinä kuullut tuohon uskontoon?
Anonyymi kirjoitti:
Ai sinä kuullut tuohon uskontoon?
Minä en kuulu mihinkään uskontoon.
Elän sovussa ja kunnioitan kaikkia uskontoja jotka elävät sovussa toistensa kanssa. ja eivät yritä pakottaa ajatuksiaan minun päähäni. Viite roomalaiskatoliseen uskontoon oli nyt lähinnä kuvaus kultturisidonnaisuudesta, tapojen ja moraalikäsityksestä yhteiskunnassa jota on hallinnut roomalaiskatolisen kirkon tapa ajatella asioista ja jossa suurin osa lapsista on kasvatettu katolisiksi
- Anonyymi
Yhdysvaltalaiset viljelevät paljon puheessaan rakastaa-verbiä. Trump oli ahkera rakasta, rakasti milloin ketäkin, ennenkuin muuttui pahaksi.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va581616Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä
Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai3641151- 133924
Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?
Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu13742Voisit nainen joskus vastata minulle
Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.63622- 41598
Päälle hautaus?
Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa90548- 45529
- 45498
- 44456