Ulkopuolinen Tarkastus

Pihavisio Oy (https://www.pihavisio.fi/) teki pihatöitä (poistamalla vanha multa noin 30-50 cm, laittamalla uuden multaan ja laitamalla siirtonurmikot) heinäkuussa 2020. Pihatyöt eivät olleet tyydyttäviä.

Heidän työnsä jälkeen pihamme oli ollut täynnä vettä kuukausien ajan syksyllä ja talvella 2020. Heinäkuussa suoritettujen töiden aikana he poistivat salaojaputket silloinkin, kun kerroin heille, että edellinen asukas on sanonut, ettei poista niitä. He eivät kuunnelleet minua eivätkä yrittäneet ymmärtää miksi putket olivat siellä. Koko syksyn aikana emme voineet käyttää pihaamme, se oli kuin vesilammikko. Piha on ollut aivan normaali ennen Pihavisio-teosta. Asuin täällä syksyllä 2019 ja se oli ok. Edellinen asukas sanoi ’se piha toimi hyvin ennen kuin urakoitsija tuhosi sen. Vaadi heitä toimiva piha’.
He tekivät korjaustyö 4.6.2021, mutta korjaustyö ei ole toiminut, ja ilmoitin heille 8. kesäkuuta, että vesi ei vieläkään mene missään.

Onko ulkopuolinen tarkastus hyvä idea tässä tilanteessä ? Ja mistä löydän sellaista firma joka voi tehdä tarkastus ja antaa lausunto?

Olisin kiitolinen!
2233
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Mikäköhän idea tuossa vanhan mullan poistossa oli?

Äänestä
Aloittaja

koska pihalla oli paljon voikukkia ja pienet rikkaruohot ja kasvit. Idea oli että niiden juureskset oli hyvä poistaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


anugya.singh kirjoitti:

Pihavisio Oy (https://www.pihavisio.fi/) teki pihatöitä (poistamalla vanha multa noin 30-50 cm, laittamalla uuden multaan ja laitamalla siirtonurmikot) heinäkuussa 2020. Pihatyöt eivät olleet tyydyttäviä.

Heidän työnsä jälkeen pihamme oli ollut täynnä vettä kuukausien ajan syksyllä ja talvella 2020. Heinäkuussa suoritettujen töiden aikana he poistivat salaojaputket silloinkin, kun kerroin heille, että edellinen asukas on sanonut, ettei poista niitä. He eivät kuunnelleet minua eivätkä yrittäneet ymmärtää miksi putket olivat siellä. Koko syksyn aikana emme voineet käyttää pihaamme, se oli kuin vesilammikko. Piha on ollut aivan normaali ennen Pihavisio-teosta. Asuin täällä syksyllä 2019 ja se oli ok. Edellinen asukas sanoi ’se piha toimi hyvin ennen kuin urakoitsija tuhosi sen. Vaadi heitä toimiva piha’.
He tekivät korjaustyö 4.6.2021, mutta korjaustyö ei ole toiminut, ja ilmoitin heille 8. kesäkuuta, että vesi ei vieläkään mene missään.

Onko ulkopuolinen tarkastus hyvä idea tässä tilanteessä ? Ja mistä löydän sellaista firma joka voi tehdä tarkastus ja antaa lausunto?

Olisin kiitolinen!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu