70 vuotta,
laestadiolainen työ-esimiehnei sanoi, kun kysyin, mitä lehtiä saan tilata työmaalleni, sanoi, että Aku Ankkaa ei eikä SavonSanomia, kysyin mikä vika Akussa on, vastasi "silleioo housuja,,
laestadiolainen työ-esimiehnei sanoi, kun kysyin, mitä lehtiä saan tilata työmaalleni, sanoi, että Aku Ankkaa ei eikä SavonSanomia, kysyin mikä vika Akussa on, vastasi "silleioo housuja,,
Vastaukset 16
Vanhimmat
ajattelin, että suahan nähä mitä tästä tuloo,, ja tulihan sitä "hänelle, hänen esimies tuli ja sanoi, vyötä itsesi ota reppusi ja seon sitten siinä, irtisanomisen aikasi,,
Piirroshahmon syntymäpäivä ylittää uutiskynnyksen ei maakuntamalli joka meni maaliinsa?
mikswikähä kokomus ei täysin hyväksy maakuntamallia, siksiköhä ko siinoo Sipilän hajua,,
opposition rooli on opposition rooli naurettavuuksiin asti. Esim. saman uudistuksen vastustaminen oppositiossa mitä itse edeliisessä hallituksessa ajoivat. Erona se, ettei Sipilä ollut nyt sössimässä lehmäkauppoineen eli sotemarkkinoiden avaaminen kansainvälisille pörssipelureille ei kuulu pakettiin (thank good) päinvastoin maakunnat saa halutessaan repiä kuntien tekemät kokonaisulkoistamissopimukset siinä missä Sipilä edellisessä hallituksessa yritti kokoomuksen käskystä saada maakunnille kiintiöpörriäiset että yksityiset varmasti pääsee rahastamaan kokoomuslaisten kansanedustajien loikkiessa yksityisten palvelukseen.
Oppositiojohtajana ollessaan Sipilä hautasi maakuntamallin hyväksyen viiden sotealueen mallin keskustalaisten mielipidetää asiaan kysymättä Pekkaristen jne. hyppiessä seinille. Pääministeriksi päästessään oli kepulaiset pitäneet asianomaiselle "pienen" puhuttelun jonka jälkeen hallituskumppaniksi pääsemisen edellytys oli maakuntamallin saaminen hallitusohjelmaan. Asetti itselleen naurettavia aikarajoitteita mihin mennessä pitää olla "valmista" ja kun aikaraja tuli vastaan panikoi kun kokoomus kiristi ja teki surullisen kuuluisat lehmäkaupat Stubin kanssa kepulaisten jälleen kerran järkyttyessä siitä kuullessaan. Soini korsasi sohvalla koska hänelle kävi kaikki kunhan hän saaa salkkunsa.
kyllä se vielä maakuna malli saa huomiota, kun valuviat alkaa rakoileen,,
lapsi ol kauan kohdussaan, että voi olla kehitysvammanen hapen puutteeswta johtuen,,
Suomen maakunnan vanhoilliset ei ole valmiita kolhoosiin, jossa joutuu naapurinsa velat maksamaan,,
,,, mentaalilla; mikä on minun on sinun ja mikä on sinun velkasi on minun..
tulkaa",,
Eihän siinä ole muuta kuin valuvikoja. Jopa määrissä että hallitus itsekkin sen tunnusti että sutta pukkaa mutta pääasia että juntataan korjaillaan myöhemmin..
Eipä se kepu kysy kepujen mielipidettä pienissä kuntayhtymissä tappelijat siirrettään valtavan paljon suurempiin kuntayhtymiin. Siinä sivussa viedään vielä valta ja varat.
Ja Halla-aholaisten puoluevaltauksesta puhutaan vaikka kaappikokoomuslaiset kepulaiset teki keskustassa saman. Pekkariset, Väyryset yms. alkiolaiset syrjään ja kokoomuslaiselle Bernerille salkku ilman päivääkään sitä ennen kepujen riveissä.
Mikä niistä? Sekö että niistä kasvatetaan tiedostetusti pikkuvaltioita valtion sisälle joiden valtaa ajan kanssa vain kasvatetaan?
Pelottava tyyppi kaikinpuolin. Oli antamassa maakunnille könttäsumman sotepalveluihin jonka tulee riittää maakuntaliitos uhalla jos ei riitä.
ei jouda kuntakeput tappelemaan persujen kanssa kun aika menee maakuntakepujen kanssa tapellessa ?
,,ja ne valllan haluiset keput nyt paljastuu, kun tukee ja usuttaa ja antaa maakunta keput, pöhlöimmät tuleen,,