ongelma on ollut vuosien ajan se, että ette ole hyväksyneet eriyispiirteisen ihmisen omaa tapaa olla ja ajatella. Usein heille on hyvin tärkeää oikeudenmukaisuus ja siksi on pyydetty hiljaisuutta ja "avunantamisen" lopettamista, koska liian laaja-alainen toiminta ei ole koskaan tuntunut oikeudenmukaiselta tavalta viedä asioita eteenpäin.
Asioiden "levittäminen" ison määrän ihmisten "tietoisuuteen" on tuntunut aina järkyttävältä kokemukselta. Ei kai auttamisen tarkoitus voi olla se, että henkilö ahdistuu ja siksi vetäytyy omiin oloihinsa ja välttelee ihmisiä. Sen vuoksi moni asia on kärsinyt suunnattoman paljon. liikunta vähäistä, työrauhan menetys ja muutakin. On varmaa että hiljaisuus on ainoa oikea tapa saada tilanne tasapainoon työntekemisen lisäksi. Myös kaikki niihin vuosiin "osallistuneet" on hylättävä. Ette voi millään tavalla perustella "teidän" tapaanne hoitaa asioita olevan oikea. Se ei ole koskaan oikea tapa, kun yksittäinen ihminen kokee kaiken hänelle epäsopivaksi auttamistavaksi. Yksillöllisyyttä tulee aina kunniottaa!

Vastaukset 5
Vanhimmat
Sä taas et hyväksy mm. Seksiaddiktioo, ateismia ja mielenterveyshäiriööni
Joten puntit on tasan
Yksilöllisyyden kunnioitus unohdettiin alun alkaen, kun ei kysytty mitä "pakotettuna" mukaan otettu henkilö itse pitää elämänsä tärkeimpinä asioina ja tavoitteina.
Vali, vali. Ongelma ei ole muissa, vaan sinussa itsessään. KEHITY.
No onpa kumma kun nykyään tuntuu ettei muusta enää puhutakkaan enää ku erityisyydestä ja yksilöllisyydestä Kannattaa hommata itelleen diagnoosi niin sen paperin voi aina leväyttää eteen mahdottomia vaativille. Ja muutenki oppia sanomaan se ei, sillä jos jokin epäilyttää, siinä yleensä intuitiolla sormensa pelissä, perstuntuma sanoo ettei hommasta tuu mitään. Ja opittava pois siitä ajattelusta että aina kannattaa yrittää, huono yritys on nollan arvoinen, senkin ajan olisi voinut käyttää johonkin tähdellisempään, kun ihmisen aika rajallinen kuitenkin. Tämä soopa että mikä tahansa puuhastelu on tekemättömyyttä parempaa on tuhoisaa niin yksittäisen ihmisen elämänkulun kannalta kuin rajallisen maapallonkin tähden. Ettei se oma lokero eikä yrittää ahtaa itteensä mihinkään ulkopuolelta randomina tarjottiin muottiin. Joskus näillä "auttajilla" vaan lyö yli, positiivinen psykologia on perseestä.
Kiinnostais tietää kuka tässä kirjoitelee kenestä?