Islam yläkoulun evankelisluterilaisen uskonnon oppikirjoissa
7
191
Vastaukset
- Anonyymi
Uskontoja ei saa opettaa kouluissa enää, mutta islamia kyllä. Noooh islam ei taidakaan olla uskonto vaan elämäntapa.
- Anonyymi
Kun ihmisiltä menee järki, taivaan iki-linut astuvat häivytämään haitat maan piiristä tai ainakin korjaamaan nämä yhteen alueeseen, tämä on kuvakieltä eikä aina edes tapahu ihmisen sitä huomaten, taivaan kaikkeus ikuisuus on kattonamme
- Anonyymi
Vielä tärkeämpi syy oli kuitenkin se, ettei Unkariin ole tullut viime vuosina samalla tavalla pakolaisia kuin Saksaan tai Espanjaan.
– Kun seurasimme, mitä Saksassa tapahtuu, miten paljon siellä on rikollisuutta ja miten tilanne siellä muuttuu koko ajan vaarallisemmaksi, päätimme valita paikan, missä tällaista ei tapahdu, Liebschwager kertoo MTV Uutisille Hevizin kaupungin keskustassa.
– Täällä nainenkin voi lähteä mihin kellonaikaan tahansa kävelylle ja kauppaan. Täällä kukaan ei tule ahdistelemaan, Fabiola Liebschwager korostaa.- Anonyymi
Mikseih PK- seutu käyvä jo läpi ja katella
- Anonyymi
Soi virteni kiitosta Herran (siionin virsi 173) Esa Ruuttunen youtube
Esa Ruuttusen komea laulunääni on niin sydämestä laulettuja sanoja hänen esityksensä kaikki ja tunne omasta hengestä saa laulujen esitys voimaa jonka kuuntelija saa sydämeensä laittaa. Hänen hengelliset laulunsa ovat syvälliset sana sanalta vaikka virret olisivat vanhojakin ne saavat aidon tunteen ihmisen sydämeen joka Jumalan sanaa kuulla haluaa.- Anonyymi
Jean Sibelius - Finlandia youtube
Haes tuolla ja valitse omasi esitys esilletulevista
- mikäs taistelumieli näillä sumutajilla on maahamme hyökätä kuniallisesti
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Missä kokoomuksen naiset?
Hähmäistä ukkotarinaa kuultu koko viikonloppu. Kukaan ei ole kokoomuksessa edes yrittänyt pitää naisten puolta. Jopa1263730Finland is now Petter place
Audin B-ryhmän ralliautolla saatiin kansa voimaan hyvin. Kiitos kokoomus huumoripläjäyksestä.292423Ilman Stadia Suomessa ei olisi kunnon lihajalosteita
HK, Helsingin makkaratehdas, Votkin, mitä näitä nyt onkaan. Böndellä ei ole kunnollisia jalostajia.1442078Toivon että kuulut elämääni
Mutta aika näyttää miten läheisesti. Lupaan kertoa jossain sivulauseessa, kun muutan paikkaa.701031Jorma Lind kuollut
Ylen uutisankkurina 40 vuotta toiminut Jorma Lind on kuollut 85-vuotiaana. https://yle.fi/a/74-20230265 ARVl on näet5950- 45881
Mahdatko ymmärtää sitä
Mä en selviä jollei me jutella kunnolla. Tarvitsen sua siihen. Etkä sä voi sitä tietää kun en ole ilmaissut mutta olen61845En unohda sua
En vaan unohda sua. Eikä se näköjään ole tarkoituskaan. Rakastan sua sitten omalla tavalla kauempaa kun mikään muu ei on30840- 43761
Kyllä nainenkin voi ottaa yhteyttä
Ja on ihan kiva jos ottaa yhteyttä mieheen. Minä ainakin olisin onnessani jos nainen ottaisi yhteyttä. mies96750