Luonnevika

Näinhän se on. Nyt kun tarpeeksi mietin, niin tämähän on sellainen ”häpeänleima”, joka tulee esiin joka tilanteessa. En kuitenkaan aio katkeroitua. Sietääkin vältellä minua, voin vaikka loukkaantua. ;)

Lisäyksenä edelliseen, että kompleksisesta traumatisoitumisesta voi selvitä vallan hyvin, esimerkiksi psykoterapian avulla. Aluksi kannattaa tosiaan unohtaa se diagnoosi. Jos itse olet sitä mieltä, että keskusteluterapia voisi olla tapa jolla lähtisit kehittämään elämänlaatuasi, ota selvää mahdollisuuksista. Julkisesti esim. Kelan korvaamia psykoterapioita järjestetään valitettavasti nykyään vain terveydenhuoltojärjestelmän puitteissa (vaikka niin ei tarvitsisi olla), eli niihin mennään jollain diagnoosilla. Terapeuttien suhtautuminen diagnooseihin vaihtelee kuitenkin paljon riippuen terapeutin näkökulmasta. On hyvin medikaalisesti suuntautuneita terapeutteja, jotka usein myös tekevät läheistä yhteistyötä sairaanhoitopiirin kanssa. Sitten on terapeutteja, joilla on yhtä pitkä tai pitempikin koulutus, mutta jotka suhtautuvat kriittisesti nykyiseen medikaaliseen paradigmaan mielen ongelmien viitekehyksenä. He eivät hahmota asiakkaansa vaikeuksia diagnoosin eikä potilaskirjausten perusteella, vaan pitävät tärkeänä sitä tietoa, minkä saavat häneltä itseltään, hänen omasta kokemusmaailmastaan.

Terapia ei ole sairaudenhoitoa vaan psykososiaalista tukemista.

Ihmisille sattuu elämässä monenlaisia tragedioita. Tämä maailma on aika kova paikka lapselle kasvaa, ja vielä aikuisellekin. Sen sijaan että ihmisiä diagnosoidaan sairaiksi heidän kärsimyksensä ulkoisten ilmenemismuotojen perusteella pitäisi pyytää heitä kertomaan, mitä heille on tapahtunut, ja osoittaa kiinnostusta heidän elämäntarinaansa kohtaan.

Anonyymi kirjoitti:

Lisäyksenä edelliseen, että kompleksisesta traumatisoitumisesta voi selvitä vallan hyvin, esimerkiksi psykoterapian avulla. Aluksi kannattaa tosiaan unohtaa se diagnoosi. Jos itse olet sitä mieltä, että keskusteluterapia voisi olla tapa jolla lähtisit kehittämään elämänlaatuasi, ota selvää mahdollisuuksista. Julkisesti esim. Kelan korvaamia psykoterapioita järjestetään valitettavasti nykyään vain terveydenhuoltojärjestelmän puitteissa (vaikka niin ei tarvitsisi olla), eli niihin mennään jollain diagnoosilla. Terapeuttien suhtautuminen diagnooseihin vaihtelee kuitenkin paljon riippuen terapeutin näkökulmasta. On hyvin medikaalisesti suuntautuneita terapeutteja, jotka usein myös tekevät läheistä yhteistyötä sairaanhoitopiirin kanssa. Sitten on terapeutteja, joilla on yhtä pitkä tai pitempikin koulutus, mutta jotka suhtautuvat kriittisesti nykyiseen medikaaliseen paradigmaan mielen ongelmien viitekehyksenä. He eivät hahmota asiakkaansa vaikeuksia diagnoosin eikä potilaskirjausten perusteella, vaan pitävät tärkeänä sitä tietoa, minkä saavat häneltä itseltään, hänen omasta kokemusmaailmastaan.

Terapia ei ole sairaudenhoitoa vaan psykososiaalista tukemista.

Ihmisille sattuu elämässä monenlaisia tragedioita. Tämä maailma on aika kova paikka lapselle kasvaa, ja vielä aikuisellekin. Sen sijaan että ihmisiä diagnosoidaan sairaiksi heidän kärsimyksensä ulkoisten ilmenemismuotojen perusteella pitäisi pyytää heitä kertomaan, mitä heille on tapahtunut, ja osoittaa kiinnostusta heidän elämäntarinaansa kohtaan.

Lue lisää

Hylkäämiskokemukset tunnistan heti, ja samoin useankin kerran luottamuksen rikkoutuminen lapsuudessani. Minulla ei ollut mitään pysyvää, eikä turvallista. Ei aikuisissa, eikä kavereissani.
Tiesin aina että kun nyt saan uuden kaverin, niin heti kun tulee tunne et oon saanut oikean ystävän niin minut hylätään. Tulin ripustuvaiseksi. Pelkäsin hylkäämistä niin paljon , että ripustauduin ihmisiin. Se koettiin rasitteeksi, tietenkin. Yritin kontrolloida ihmissuhteita, etten vaan jäisi yksin - hylätyksi.

Sama kaava toistui, sillä oma kieroutunut käytösmallini karkoitti muut ihmiset pois luontani. Kuitenkin jäin yksin aina uudestaan, ymmärtämättä miksi. Heti kun tuli tunne, että ihastun tai rakastun, pyrin tekemään kaikkeni etten päästä heitä lähelleni. Pelkäsin liikaa menettää tai tulla hylätyksi, joka olisi ollut kohtalokasta minulle. Defenssit pyrkivät suojaamaan minua jo tunnetuilta tapahtumilta, että selviytyisin vastoinkäymisistä hengissä.

Onhan niitä traumoja melkoisesti, mitä en varmasti edes tunnista itsekään. Terapiaa en kuitenkaan ole saanut taholta, jossa hoitoni on. Ei ole kertaakaan ehdotettu. Lääkkeitä tarjotaan aina.

Anonyymi kirjoitti:

Hylkäämiskokemukset tunnistan heti, ja samoin useankin kerran luottamuksen rikkoutuminen lapsuudessani. Minulla ei ollut mitään pysyvää, eikä turvallista. Ei aikuisissa, eikä kavereissani.
Tiesin aina että kun nyt saan uuden kaverin, niin heti kun tulee tunne et oon saanut oikean ystävän niin minut hylätään. Tulin ripustuvaiseksi. Pelkäsin hylkäämistä niin paljon , että ripustauduin ihmisiin. Se koettiin rasitteeksi, tietenkin. Yritin kontrolloida ihmissuhteita, etten vaan jäisi yksin - hylätyksi.

Sama kaava toistui, sillä oma kieroutunut käytösmallini karkoitti muut ihmiset pois luontani. Kuitenkin jäin yksin aina uudestaan, ymmärtämättä miksi. Heti kun tuli tunne, että ihastun tai rakastun, pyrin tekemään kaikkeni etten päästä heitä lähelleni. Pelkäsin liikaa menettää tai tulla hylätyksi, joka olisi ollut kohtalokasta minulle. Defenssit pyrkivät suojaamaan minua jo tunnetuilta tapahtumilta, että selviytyisin vastoinkäymisistä hengissä.

Onhan niitä traumoja melkoisesti, mitä en varmasti edes tunnista itsekään. Terapiaa en kuitenkaan ole saanut taholta, jossa hoitoni on. Ei ole kertaakaan ehdotettu. Lääkkeitä tarjotaan aina.

Lue lisää

Olet itsereflektoiva ja pitkälle jo selvitellyt ongelmiasi. Vaikuttaa, että olet liian fiksu siihen hoitopaikkaan missä nyt käyt. Oletko harkinnut tai onko sinulle tarjottu esim. Kelan kuntoutuspsykoterapiaa? Sinne saa lähetteen julkiselta tai yksityiseltä psykiatrilta. Yksityiseltä voisi päästä nopeammin, Kela vaatii vain 2-3 psykiatrikäyntiä ja B-lausunnon joka ei ole mitenkään erityisen laaja, ainoastaan siinä pitää osoittaa että psykoterapia on tarpeen työ- tai opiskelukyvyn palauttamiseksi tai ylläpitämiseksi. Julkisella voi joutua rämpimään paljon pitempään erilaisissa tutkimuksissa, saamiseksi, eikä Kela kuitenkaan sellaisia vaadi.

https://www.kela.fi/kuntoutuspsykoterapia

Anonyymi kirjoitti:

Olet itsereflektoiva ja pitkälle jo selvitellyt ongelmiasi. Vaikuttaa, että olet liian fiksu siihen hoitopaikkaan missä nyt käyt. Oletko harkinnut tai onko sinulle tarjottu esim. Kelan kuntoutuspsykoterapiaa? Sinne saa lähetteen julkiselta tai yksityiseltä psykiatrilta. Yksityiseltä voisi päästä nopeammin, Kela vaatii vain 2-3 psykiatrikäyntiä ja B-lausunnon joka ei ole mitenkään erityisen laaja, ainoastaan siinä pitää osoittaa että psykoterapia on tarpeen työ- tai opiskelukyvyn palauttamiseksi tai ylläpitämiseksi. Julkisella voi joutua rämpimään paljon pitempään erilaisissa tutkimuksissa, saamiseksi, eikä Kela kuitenkaan sellaisia vaadi.

https://www.kela.fi/kuntoutuspsykoterapia

Lue lisää

...anteeksi, piti olla tietysti "lausunnon saamiseksi" .

Anonyymi kirjoitti:

Olet itsereflektoiva ja pitkälle jo selvitellyt ongelmiasi. Vaikuttaa, että olet liian fiksu siihen hoitopaikkaan missä nyt käyt. Oletko harkinnut tai onko sinulle tarjottu esim. Kelan kuntoutuspsykoterapiaa? Sinne saa lähetteen julkiselta tai yksityiseltä psykiatrilta. Yksityiseltä voisi päästä nopeammin, Kela vaatii vain 2-3 psykiatrikäyntiä ja B-lausunnon joka ei ole mitenkään erityisen laaja, ainoastaan siinä pitää osoittaa että psykoterapia on tarpeen työ- tai opiskelukyvyn palauttamiseksi tai ylläpitämiseksi. Julkisella voi joutua rämpimään paljon pitempään erilaisissa tutkimuksissa, saamiseksi, eikä Kela kuitenkaan sellaisia vaadi.

https://www.kela.fi/kuntoutuspsykoterapia

Lue lisää

Nyt kun mainitsit, niin olen miettinyt terapiaa. Minulle on kuitenkin tullut käsitys, että noihin terapioihin julkisilta saa lähetteen aniharvoin. Eivät mielellään sitä ehdota? Mutta tosiaan, tuo 3 käyntiä yksityisellä tuntuu kohtalaiselta, jos sitä kautta on mahdollista päästä terapiaan. Taidan ottaa seuraavan askeleen eteenpäin, niin ehkä joskus vielä kykenen olemaan ihmisiksi.

Kiitos tiedosta! :)

Anonyymi kirjoitti:

Nyt kun mainitsit, niin olen miettinyt terapiaa. Minulle on kuitenkin tullut käsitys, että noihin terapioihin julkisilta saa lähetteen aniharvoin. Eivät mielellään sitä ehdota? Mutta tosiaan, tuo 3 käyntiä yksityisellä tuntuu kohtalaiselta, jos sitä kautta on mahdollista päästä terapiaan. Taidan ottaa seuraavan askeleen eteenpäin, niin ehkä joskus vielä kykenen olemaan ihmisiksi.

Kiitos tiedosta! :)

Lue lisää

Julkinen puoli voisi aivan hyvin kirjoittaa enemmän kuntoutuspsykoterapialähetteitä, sillä Kelan kriteerit siihen täyttyvät valtaosalla asiakkaista (edellyttäen, ettei heitä "diagnosoida" jollakin tavalla kykenemättömiksi hyötymään terapiasta tms. tms. puppua).

Onnea matkaan! :) Jos valitset hankkia lausunnon yksityiseltä sektorilta, kannattaa hieman katsoa, mistä löytyisi edullinen ja terapialausuntojen laatimisessa kokenut psykiatri. Isoilla lääkäriasemilla on korkeimmat taksat, koska lääkäriasema ottaa osuutensa. Osalla yksityisistä psykiatreista on myös terapiakoulutus ja he pitävät terapiavastaanottoa, joskus omissa tiloissaan tai muutaman terapeutin kollektiiveissa. Niissä ovat hinnat yleensä hiukan alhaisemmat kuin lääkäriasemilla. Psykoterapeuttina toimivia psykiatreja löytyy netistä esimerkiksi terapiakoulutusta järjestävien tahojen terapeuttiluetteloista.

Jos kuntoutusterapiahakemus ei mene ensimmäisellä kerralla Kelassa läpi on perusteluna useimmiten, että hakija on joko liian hyvässä tai huonossa kunnossa kuntoutusterapiaa ajatellen. Erottelut ovat veteen piirrettyjä viivoja, ja sen vuoksi lausunnon laatija joutuukin joskus olemaan ns. kieli keskellä suuta pyrkiessään sorvaamaan sellaisen tekstin, joka menisi Kelassa heti läpi. Lausunnossa pitää kuvata niitä käytännön esteitä, mitä mielenterveysongelma aiheuttaa työssä tai opiskelussa.

Jos terapiapäätös on ensimmäisellä kerralla kielteinen, kannattaa odottaa muutama kuukausi tai puoli vuotta ja yrittää sitten uudelleen lausunnolla, jossa selostetaan, kuinka tilanne on muuttunut. Useimmat terapiaa tarvitsevat kyllä saavat kuntoutusterapiaa, jos vain jaksavat hakea. Hankalin tilanne on niillä, jotka ovat mt-syistä pysyvällä työkyvyttömyyseläkkeellä. Heillä on mahdollisuus hakea sairaanhoitopiirin kautta ostopalveluterapiaa. Jos työkyvyttömyyseläkkeellä oleva pääsee jollakin tavoin takaisin työelämän tai vaikka opintojen syrjään kiinni hän voi hakea kuntoutusterapiaa.

Terapeutin valinnassa kannattaa olla tarkka ja "ronkeli". Vuorovaikutussuhde on tärkein terapian onnistumista selittävä tekijä. Tietenkin terapeutilla pitää myös olla koulutus, joka mahdollistaa hänen osaltaan terapeuttisen vuorovaikutussuhteen luomisen ja ylläpitämisen, ja oma terapia käytynä riittävän pitkälle jotta hänellä on omat ongelmat ja vahvuudet "hanskassa". Terapeutilta voi kysyä hänen koulutuksestaan, terapiasuuntauksesta ja kuinka pitkään hän on koulutuksensa puitteissa käynyt itse terapiassa.

Anonyymi kirjoitti:

Julkinen puoli voisi aivan hyvin kirjoittaa enemmän kuntoutuspsykoterapialähetteitä, sillä Kelan kriteerit siihen täyttyvät valtaosalla asiakkaista (edellyttäen, ettei heitä "diagnosoida" jollakin tavalla kykenemättömiksi hyötymään terapiasta tms. tms. puppua).

Onnea matkaan! :) Jos valitset hankkia lausunnon yksityiseltä sektorilta, kannattaa hieman katsoa, mistä löytyisi edullinen ja terapialausuntojen laatimisessa kokenut psykiatri. Isoilla lääkäriasemilla on korkeimmat taksat, koska lääkäriasema ottaa osuutensa. Osalla yksityisistä psykiatreista on myös terapiakoulutus ja he pitävät terapiavastaanottoa, joskus omissa tiloissaan tai muutaman terapeutin kollektiiveissa. Niissä ovat hinnat yleensä hiukan alhaisemmat kuin lääkäriasemilla. Psykoterapeuttina toimivia psykiatreja löytyy netistä esimerkiksi terapiakoulutusta järjestävien tahojen terapeuttiluetteloista.

Jos kuntoutusterapiahakemus ei mene ensimmäisellä kerralla Kelassa läpi on perusteluna useimmiten, että hakija on joko liian hyvässä tai huonossa kunnossa kuntoutusterapiaa ajatellen. Erottelut ovat veteen piirrettyjä viivoja, ja sen vuoksi lausunnon laatija joutuukin joskus olemaan ns. kieli keskellä suuta pyrkiessään sorvaamaan sellaisen tekstin, joka menisi Kelassa heti läpi. Lausunnossa pitää kuvata niitä käytännön esteitä, mitä mielenterveysongelma aiheuttaa työssä tai opiskelussa.

Jos terapiapäätös on ensimmäisellä kerralla kielteinen, kannattaa odottaa muutama kuukausi tai puoli vuotta ja yrittää sitten uudelleen lausunnolla, jossa selostetaan, kuinka tilanne on muuttunut. Useimmat terapiaa tarvitsevat kyllä saavat kuntoutusterapiaa, jos vain jaksavat hakea. Hankalin tilanne on niillä, jotka ovat mt-syistä pysyvällä työkyvyttömyyseläkkeellä. Heillä on mahdollisuus hakea sairaanhoitopiirin kautta ostopalveluterapiaa. Jos työkyvyttömyyseläkkeellä oleva pääsee jollakin tavoin takaisin työelämän tai vaikka opintojen syrjään kiinni hän voi hakea kuntoutusterapiaa.

Terapeutin valinnassa kannattaa olla tarkka ja "ronkeli". Vuorovaikutussuhde on tärkein terapian onnistumista selittävä tekijä. Tietenkin terapeutilla pitää myös olla koulutus, joka mahdollistaa hänen osaltaan terapeuttisen vuorovaikutussuhteen luomisen ja ylläpitämisen, ja oma terapia käytynä riittävän pitkälle jotta hänellä on omat ongelmat ja vahvuudet "hanskassa". Terapeutilta voi kysyä hänen koulutuksestaan, terapiasuuntauksesta ja kuinka pitkään hän on koulutuksensa puitteissa käynyt itse terapiassa.

Lue lisää

Sain enemmän informaatiota tästä ketjusta, kuin olen ikinä saanut terveydenhuollon piiristä. Tuntuu kuin minut olis petetty tässä koko järjestelmässä. Voisin olla jo kunnossa, jos olisin vuosia sitten päässyt terapiaan. Ja kiitokseksi saan vielä leiman otsaan ”persoonallisuushäiriö”, viallinen yksilö. Vaikea luonne, vaikea tapaus.

Kiitos!

Anonyymi kirjoitti:

Sain enemmän informaatiota tästä ketjusta, kuin olen ikinä saanut terveydenhuollon piiristä. Tuntuu kuin minut olis petetty tässä koko järjestelmässä. Voisin olla jo kunnossa, jos olisin vuosia sitten päässyt terapiaan. Ja kiitokseksi saan vielä leiman otsaan ”persoonallisuushäiriö”, viallinen yksilö. Vaikea luonne, vaikea tapaus.

Kiitos!

Lue lisää

Kiva jos oli apua.:) Vielä sellainen, että kun hakee yksityisesti kuntoutusterapiaa, niin Kela edellyttää hoitosuhteen kestäneen vähintään kolme kuukautta. Eli ne 2-3 käyntiä tulee olla tällä välillä.
Lausuntoa kirjoittavan psykiatrin kanssa voi sopia myös tekstin muotoiluista, jos haluaa, ettei tule sellaisia "sammakoita" kuin mitä kuvailet olevan sinusta tehdyissä julkisen puolen kirjauksissa. Jokaiselle ihmiselle on tärkeää, millainen kuva hänestä annetaan ulkopuolisille tahoille. Psykiatrin, psykologin, terapeutin tms. ammattilaisen lausunnot yleensä paranevat ja tarkentuvat siitä kun tekstin yksityiskohdista neuvotellaan yhdessä asiakkaan kanssa, joten senkään vuoksi ei tarvitse arastella kommentointia ja muutosehdotusten tekemistä. Yhteistyösuhdekin kehittyy samalla.

Kun mainitsit, että olet kokenut lapsuudessa hylkäämisiä ja turvattomuutta, niin terapeuttia valitessa on hyvä miettiä ainakin sitä, miten tiivistä ja miten pitkään kestävää terapiaa toivoisit tällä hetkellä. Se on sikäli tärkeää, ettei valitse terapeuttia, jonka työtapa on tässä suhteessa toisenlainen. Jotkut terapeutit tekevät pelkästään määräaikaisia terapioita, toisilla on periaatteena pitää lopetusajankohta avoimena niin että asiakas voi käydä niin kauan kuin kokee tarvetta. Määräaikaisiksi sovittavat terapiat ovat yleisimpiä ratkaisukeskeisisä ja kognitiivisissa suuntauksissa, mutta eivät niissäkään mikään sääntö. Psykodynaamiset terapiat ovat yleensä kestoltaan avoimia, mutta yksittäisten terapeuttien näkemykset vaihtelevat.

Monet ihmiset, joilla on ollut lapsuudessa turvattomat kiintymyssuhteet, valitsevat kestoltaan avoimen terapian. Toiset taas haluavat samasta tai jostain muusta syystä mieluummin aloittaa terapian niin, että heillä on terapeutin kanssa sovittuna ainakin alustavasti jokin päättymisajankohta. Kannattaa kuunnella itseään tässä suhteessa, ja muissakin asioissa.
Terapeutin omat kiintymyssuhdekokemuksetkin vaikuttavat siihen, millaisen suhteen hän luo asiakkaansa kanssa, joten kaikki ei suinkaan riipu yksin asiakkaasta.

Terapeuttia voi myös vaihtaa, jos jossain vaiheessa kokee ettei yhteistyö etene monista yrityksistä huolimatta. Katkoksia kuten luottamuspulaa ja pettymyksiä kuuluu jossain määrin kaikkiin ihmissuhteisiin ja niitä tulee myös terapiassa. Ratkaisevaa on, kuinka niistä selvitään, ja voiko niistä oppia. Jos kuitenkin jossain vaiheessa tosissaan tuntee tehneensä väärän valinnan terapeutin suhteen, ei kannata jäädä hakkaamaan päätään seinään ainakaan pitkäksi aikaa, vaan jatkaa jonkun toisen kanssa "matkaa." Pääasia, että pääsee eteenpäin:) Voimia ja hyvää jatkoa sinulle:)

Anonyymi kirjoitti:

Kiva jos oli apua.:) Vielä sellainen, että kun hakee yksityisesti kuntoutusterapiaa, niin Kela edellyttää hoitosuhteen kestäneen vähintään kolme kuukautta. Eli ne 2-3 käyntiä tulee olla tällä välillä.
Lausuntoa kirjoittavan psykiatrin kanssa voi sopia myös tekstin muotoiluista, jos haluaa, ettei tule sellaisia "sammakoita" kuin mitä kuvailet olevan sinusta tehdyissä julkisen puolen kirjauksissa. Jokaiselle ihmiselle on tärkeää, millainen kuva hänestä annetaan ulkopuolisille tahoille. Psykiatrin, psykologin, terapeutin tms. ammattilaisen lausunnot yleensä paranevat ja tarkentuvat siitä kun tekstin yksityiskohdista neuvotellaan yhdessä asiakkaan kanssa, joten senkään vuoksi ei tarvitse arastella kommentointia ja muutosehdotusten tekemistä. Yhteistyösuhdekin kehittyy samalla.

Kun mainitsit, että olet kokenut lapsuudessa hylkäämisiä ja turvattomuutta, niin terapeuttia valitessa on hyvä miettiä ainakin sitä, miten tiivistä ja miten pitkään kestävää terapiaa toivoisit tällä hetkellä. Se on sikäli tärkeää, ettei valitse terapeuttia, jonka työtapa on tässä suhteessa toisenlainen. Jotkut terapeutit tekevät pelkästään määräaikaisia terapioita, toisilla on periaatteena pitää lopetusajankohta avoimena niin että asiakas voi käydä niin kauan kuin kokee tarvetta. Määräaikaisiksi sovittavat terapiat ovat yleisimpiä ratkaisukeskeisisä ja kognitiivisissa suuntauksissa, mutta eivät niissäkään mikään sääntö. Psykodynaamiset terapiat ovat yleensä kestoltaan avoimia, mutta yksittäisten terapeuttien näkemykset vaihtelevat.

Monet ihmiset, joilla on ollut lapsuudessa turvattomat kiintymyssuhteet, valitsevat kestoltaan avoimen terapian. Toiset taas haluavat samasta tai jostain muusta syystä mieluummin aloittaa terapian niin, että heillä on terapeutin kanssa sovittuna ainakin alustavasti jokin päättymisajankohta. Kannattaa kuunnella itseään tässä suhteessa, ja muissakin asioissa.
Terapeutin omat kiintymyssuhdekokemuksetkin vaikuttavat siihen, millaisen suhteen hän luo asiakkaansa kanssa, joten kaikki ei suinkaan riipu yksin asiakkaasta.

Terapeuttia voi myös vaihtaa, jos jossain vaiheessa kokee ettei yhteistyö etene monista yrityksistä huolimatta. Katkoksia kuten luottamuspulaa ja pettymyksiä kuuluu jossain määrin kaikkiin ihmissuhteisiin ja niitä tulee myös terapiassa. Ratkaisevaa on, kuinka niistä selvitään, ja voiko niistä oppia. Jos kuitenkin jossain vaiheessa tosissaan tuntee tehneensä väärän valinnan terapeutin suhteen, ei kannata jäädä hakkaamaan päätään seinään ainakaan pitkäksi aikaa, vaan jatkaa jonkun toisen kanssa "matkaa." Pääasia, että pääsee eteenpäin:) Voimia ja hyvää jatkoa sinulle:)

Lue lisää

Kiitos todella paljon. Tuli hyvä mieli, kun joku näki näin paljon vaivaa auttaakseen minua. Tuntui että tuli kuulluksi. Kaikkea hyvää myös sinulle. :)

Anonyymi kirjoitti:

Kiitos todella paljon. Tuli hyvä mieli, kun joku näki näin paljon vaivaa auttaakseen minua. Tuntui että tuli kuulluksi. Kaikkea hyvää myös sinulle. :)

Kiitos :)