Voi, voi, pikku rouva parkaa, kun joutuu ihan yksin hoitamaan kotityöt ja lisäksi vielä elättäjäänsä! On se varmaan raskasta. Luulisi tuonkin mielellään hieman antavan takaisin Topille jotain, kun miettii, mitä kaikkea on itse saanut! Oikein suututtaa tuo diivaaminen ja nousukas olemus, kun kaikki on lähtöisin Topin pussista!! 😠
Nadja Sukari!?
Anonyymi
302812
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 30
Vanhimmat
Esiintyy kuin Euroopan omistaja kuvissa, vaikka kaikki on Sukarin hommaamaa.
Onkohan kysymyksessä aito rakkaus miestä kohtaan, vai miehen omaisuutta kohtaan?? 😜
Sukari on ihan mukavan tuntuinen mies ja omalla työllään rikastunut. Jotenkin kuitenkin noloa jatkuvasti esitellä rikkauksiaan ja tuota naikkosta julkisuudessa. Kyllähän sen arvaa, että tuo nainen ei mielellään mitään leipänsä eteen enää tee, vaan nautti ikämiehen herkkäuskoisuudesta, ja varmasti saa kaiken, mitä älyää pyytää.
Nadja vaikuttaa olevan jotenkin ihan pönttö kun suunsa avaa ! Ei oo kyllä penalin terävin😄😄
Toi Kazastani ei muuta oo nähnyt kun oman kuvan peilistä narsisti kun on .
Jos topi ois köyhä,ei noin vetävä nainen olis sen völjyssä.
Fiksuhan tuo on ku roope ankan nai:)
Ihan samaa kuule mietin, miten kehtaa 🤔
Nämä ressukka papat kun yrittää esittää niin äijää näitten nuorien elätettäviensä kanssa, siis Topi ja Danny. Kuitenkin kaikki vanhoja herroja oikeasti hoitaneet tietävät tasan tarkkaan, minkälainen se totuus näittekin kahden kohdalla on. 😆
Ei köyhä papparainen saa nuoria naisia "avustajakseen", vaikka olisi vielä komea ja kilttikin. Mikä ihme siinä on oikein syynä?? 😜
.
Oisko naisten rahanahneus? Rahan vuoksi suostutaan ihan mihin hyvänsä.
Olin nuoruudessani töissä kylpylässä, jossa kävi hoidettavana myös näitä Suomen raharikkaita. Monasti juuri mies, joka oli ne rikkaudet hankkinut, oli hyvin mukava ja kohtelias, mutta varjele se emäntä!!! Kyllä antoi ymmärtää, että HÄN on rva se, ja se!!
Siinä tunsi itsensä hyvin pieneksi piikatytöksi, kun arvon rouvaa palveli. Epäilen, että tämä Nadja on juuri sellainen.
https://www.iltalehti.fi/viihdeuutiset/a/877bbcf3-7b18-4db3-b9a6-93297491bf87 onneksi on avioehto. Topi joutunut sairaalaan.
No miksei. Raha on kivaa;)
Ensinnäkin Nadja on tosi ruma naamastaan! Botoxia täynnä muokkaa kuviaan niin että naama näyttää kapeammalta vaikka on leveä kuin paistinpannu, Silikooni tissit ja nekin roikkuu ja kamalan ruma rintojen väli kauniimpiakin nähty, ja kroppa nyt jokseenkin suht kunnossa mut ei mikään ihmeellinen lyhyt persjalkanen 155cm ei mitenkään upea normi ESKIMO.😂😂 Ja Sukari ite vanhus ja ryppyinen tarvitsisi holhoojan et pysyisi hiukaakaan järjissään😂!
Vanhoilla miehillä on hirmu luulot itsestään. Oikeasti kuvittelevat vielä olevansa iskussaan, mutta todellisuus on julma: vanha mies on vanha mies!! Tuskin nämä naikkoset pyörisivät näitten ympärillä, jos papat olisivat tyhjätaskuja.
Juurikin noin ! Niin kauan kun vehje pelittää suhde toimii, mutta kun noi hormoonit pakkaa muuttumaan iän myötä no juu VIAGRA KUITTA mut ei sekään ihmeitä tee sitä kun käyttää voipi tulla lähtö äkkiäkin voi jäädä pukin päälle.
On se huvittavaa että elämä voi perustua jonkun reijän rassaamiseen!
piippu tulis halvemmaksi ja vähemmillä lehtikuvilla tuollekkin ukonrämälle.
Hyvin sanottu !😂😂😂😂😂😂😂👏👏
Pikku rouva on aikamme KEMISTI 😂😂😂😂😂
Sukarin mielestä Nadja on Suomen Jlo! Kaukana siitä eikä edes Suomalainen vaan Kasakki 😂😂😂 Vanhalla miehellä mennyt näkökin jo,kyllä tarvitsisi mies etunakohan!!!!!!
Tämä mimmi on tyhmä kun vasemman jalan saapas! Se ei selvästi ymmärrä mitä toi Sukari on tehny ja tekee edelleen, jätti EX vaimonsa lasten äidin puukotettavaksi mökillään koska kähmi toisen miehen vaimoa ja sekin oli Venakko. Nyt tämä yks seisoo rahan takia typerä hymy naamallaan joka on pumpattu silikonia täyteen VOI VOI!!!!!😂
Se Sukari tarvittis holhoojan! Alkaa olla kuuppa jo sekasin sillä😂😂😂😂😂😂
Onko Sukarilla asiat huonosti kun koko ajan täytyy mainostaa miten hienoa elämää Venakon kanssa on!!! 😄😄😄😄😄
Siinä on sitten niin ruma nainen, että on ihme, kun Sukari sen kanssa kehtaa missään liikkua.
Toi on kyllä totta! En näe mitään kaunista tai upeaa hänessä .Tyypillinen Venäläinen nainen.🤗
Kyllähän naisen alapää yleensä joltain tuoksuu. Turhaan naiset sitä murehtivat. Toki, jos on epämiellyttävästi voimakkaan virtsan haju, niin se häiritsee. Kiihottuneen naisen tuoksu ja tuntu sitä vastoin vaan parantaa tilannetta. Olkaa siis avoimesti ja rehellisesti kiihottuneita, jos siltä tuntuu, ei kannata pidätellä tuntemuksiaan tässäkään asiassa. Ananakseltakin ladyt joskus tuoksuvat. Niin sanotusti kalan hajuisia en ole tavannut."
Natjuska kuvittelee että hän on ainoa joka Toivolle on sanonut että ei käy? Toivolle on moni nainen antanut kenkä pettämisen vuoksi. Natjuska Toivo otti sinut koska ei saanut fiksuja Suomalaisia naisia itselleni😄 Niin sanotusti otti Kemistin joka ei ole koskaan edes opiskellut Yliopistossa nää kaikki housut on niin sanotusti Kemistejä🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣 voi voi suuret on luulot Matkalla!!! EIPÄ IHME ETTÄ LAPSET EIVÄT OLE TOIVON KANSSA TEKEMISISSÄ!
Ruma on Natja ja niin venäläinen kuin olla ja osaa. Huono suomi vaikka kymmeniä vuosia ollut Suomessa. Inhottavaa kuultavaa kun puhuukin.
Käyttää hyväkseen minkä kerkiää ja ihan toisen elättinä. Lisää vain haluaa taloja ja kaikkea kamaa.
Kyllä tuohon Natjaan työmies tarpeensa tekee.
Nyt pikku rouvalla ilmaantunut vaivoja kuulemma palkkamurhan uhkauksen takia, sanoisin että mullakin tulisi jos olisin tuon Toivo Sukarin vaimo sen verran tuon miehen kanssa tapahtuu koko ajan kamalia asioita. KAIKKI MUU MITÄ HE ESITTÄVÄT ON IHAN PINNALLISATA SOOPAA🤭👍