Satujen maailmasta

Sadut kertovako jostain?
Se iso paha susi, muistathan
sen sadun, jossa puhahilkka
pieni luottavainen tyttö
uskoi isoon pahaan suteen.
Se susi valehteli.
Koska punahilkka luotti
siihen, niin susi söi sen.

Valheeseen, jos nätisti kerrotaan
ja vietellään, niin kovin keltanokka
maailmasta tietämätön, voi uskoakin.
Onni oli, että pelastaja
sai suden vatsasta pienen punahilkan.
Niin ja isoäitikin uskoi siihen valheeseen,
niin susi soi senkin.
Isoäitikin pelastettiin lopulta.
Urhe rohkea tuli pelastamaan.

Entäs se keisarin uudet vaatteet?
Siinäkin oli vale,
Ne uskoi, että keisarilla on hienot
vaatteet, vaikkei ollu mitään.
Pikkulapsi uskalsi sanoa totuuden.
Taas piti olla ilmoittaja, ennen kuin
valhe paljastui.

Tuhkimosadussa ei ollut valheesta
niinkää kyse.
Oli vain sorrettu kaunis tyttö piikana
keittiössä.
Paljon huonompi paikka nukkua kuin muilla.
Paljon huonommat vaatteet.
Köyhissä ryysyissä,
mutta kuin ihme, niin prissi löysi juuri hänet.
Utopialta tuntuva satu.
Kuka tässä maailmassa rikas hakisi mistään
ryysyrannasta sorretussa asemassa olevaa
neitoa itselleen? Vaikka olihan hänellä ne ylpeät
ahneet siskokset kuin eteäällä, silti lähellä.

Prinsessa Ruusunen. Oi, miksi kukaan nukkuisi
odotellen prinssiä uljasta herättämään tekemättä
itse yhtään mitään?

Itkuisista saduista itkuisin.
Miksi sä merenneito rakastuit?
Teit kaikkesi prinssin eteen ja
se ei riittänyt. Toinen hänet vei.
Vai merenvaahdot jäljelle jäi.
Kuin suolaiseksi itketty meri.