Puutarhaa, ruuanlaittoa, kirjoja

"tunnistan itsessänikin tuon monivivahteisuuden elämäntapana ja filosofiana.
Nipottaminen ja pipertäminen eivät ole minunkaan juttuja"

njaa

Marilla on ihana puutarha, ihania värisävyjä ja muotoja, "harkitun rento" on kiva trendi.

Saako ulkomailta tuoda kukkia puutarhaan ? Eikö se ole yksityishenkilöiltä
kiellettyä ? Vai tarkoittaako Mörö, että kukat ovat taimitarhalta ?

Mari Mörö on sanataituri, mutkaton, maanläheinen ja hauska, kuten jo nimensä. Olen joskus seurannut hänen Kukkasuutari-juttujaan, eräänä vuonna hän halusi olla alakulon ammattihäätäjä.

Marilla on melkoisen suuri plantaasi hallussaan, siksi hänellä on erinomaiset mahdollisuudet toteuttaa puutarhafilosofiaansa, tietenkin avuinaan mielikuvitus ja vapaa sielu. Tähtiputki herätti huomiota upeudellaan ja sinivaleunikko melkein kateutta.

Itse en päästäisi koiranputkea asustelemaan pionipenkkiin, niin kauniit kuin ne yhdessä ovatkin, poimin niistä mieluummin kimpun, ja kimppuun pääsevät muutkin väreiltään ja muodoiltaan sopivat, jonkun mielestä varmaan sopimattomatkin.

Ratkaisevaa on, missä vaiheessa on puutarhan saanut hoidettavakseen ja muokattavakseen. Vanhaa puutarhaa en minäkään raskaalla kädellä lähtisi muuttelemaan, raivaisin toki aurinkoa esiin. Itse sain vajaat kaksikymmentä vuotta sitten talon rakennusvaiheessa suunnitella kaiken alusta lähtien itse, ja maanrakennus teetettiin sen mukaan konevoimin. Kasvit istutettiin itse, selkeät nurmialueet ja isot yhtenäiset alueet havukasveille, perennoille, koristepensaille, hedelmäpuille ja marjapensaille. Kiveyksiä ja pengerryksiä on, helppohoitoisuus yhtenä näkökohtana. Kun perennapenkit on täyteen istutettu eri aikoina kukkivia lajeja, ei rikkaruohot pääse edes pesiytymään.

Jotkut lajit vaeltavat, kuten sormustinkukka, milloin mistäkin se nostaa komeita kellomaisia kukkiaan yllättäen uusilla värimuunnoksillaan. Suikeroalpi suikertaa ovelasti missä tahtoo , muodostaa keltaisena kukkivia mattoja, akileijat ja pikkuorvokit kylväytyvät kauaskin leikkien kameleonttia. Kuiva tontinkulma soveltuu niittykukille, sinne muutti pieni unikkolaji, kukkapenkissä oli kai liian vahvaa multaa sille. Peurankello taas halusi sen alkuperäiselle paikalle ja sopii hyvin perinneperenna sarjaneilikan seuraan, joka on myös yksi värimuunnoksillaan yllättäjä. Suuri osa perennoistani on molepien meidän lapsuskodeista lähtöisin olevia sitkeitä maatiaislajeja, osa muutossa mukaan otettuja, osan sain sukulaisteni puutarhoista, moni ystäväni ja entinentyötoverini on myös mukana kasvinsa myötä, olen nimennytkin tuntemattomia lajeja lahjoittajansa mukaan.

Permakulttuuri kiinnostaa, rakennetun ympäristön suunnittelu luonnon ehdoilla. Omalla kohdalla se ei ole enää mahdollista, mutta rakensimme yrttejä varten eräänlaisen spiraalin kivistä ja maa-aineksista. Sellaista suositeltiin puutarhalehdessä permakulttuurin airueksi. Ihailen myös turve- ja niittykukkakattoja. Olen nähnytmyös ihastuttavia mehikasveista rakennettuja kattoja puutarhanäyttelyissä, sellaisen sommittelin postilaatikkokatokseksi, mutta se ei kestänyt.

Filosofiaa? Jaksan inspiroitua aina puutarhoista, puistoista, metsistä : saan voimaa ja valtavaa iloa niistä.

Luin uudelleen Mörön puutarhajutun ja olemme paljon samoilla linjoilla vaikka tietenkin hänellä on plantaashi, minulla piha ja jokuinen puska, kukkapenkkejä, muutama omenapuu ja kirsikkapuu kasvamassa, kasvimaa ja mansikkamaaja kaikki aika ryteikköä. Mies kitkee ja minä kastelen ja siirrän kukkia ja suunnittelen
Nyt kukkivat köynnösruusut ja jaloruusut, keisarinkruunut ja varjoliljat, krassi ja harjaneilikka ja monet muut, sekä luonnonvaraiset että istutetut kukat ja juuri tuo valkoisten kukkien runsaus tänä kesänä tuo ikään kuin valoa ja keveyttä puutarhaan.

Kirvojen kanssa olen taitsellut ja yhtään leppäkerttua en ole nähnyt. Kurpitsani olen onnistunut pölyttää tupsuttamalla pumpulitikulla ja tomaatit ovat hyvässä vauhdissa.

Luen juuri Andrés Caicedon kirjaa "Que viva la música", suomennettu nimellä "Eläköön rumba!" josta puhumme enemmän 70plussissa. Tai oikeastaan ketju lähti liikkeelle erittäin minulle kiinnostavasta aloituksesta joka koski Sergio Augusto Sánchezin kirjaa "Lluvia sobre el asfalto", suomennettu nimellä Sade piiskaa asfalttia. Se on seuraavana kesälukemislistallani.
"Eläköön rumba!" sijoittuu 70-luvun alun Caliin, joka oli kotini, päähenkilö kävelee samoja katuja, käy samoissa elokuvateattereissa, katukahviloissa, ostoskeskuksissa...slangi on kotoista ja tuttua, musiikki ja nuorten ideamaailma juuri sellaista kuin sen muistan: mikä matka taaksepäin ajassa, mikä nostalgiatrippi, vaikka kirjan lukeneille on selvää että se koskee lähinnä pienen, keskiluokan porvarisnuorison alakulttuuria ja huumeita, jotka eivät siihen aikaan olleet yleisiä Calin kaduilla, klubeissa, kotibileissä (rumba on nimenomaan tässä yhteydessä kotibileet, ei kuubalainen kilpatanssi). Kirja on raskasta luettavaa ja päällimäiseksi jää ajatus että noin paljon nuorta lahjakkuutta, ja mitä huumeet (etenkin raskaat huumeet, joita tuotiin USA:sta) tekevät norille ihmisille ja tuhoavat ei ainoastaan heidän lupaavan tulevaisuutensa ja elämänsä, mutta myös heidän perheidensä, ystäviensä ja syövyttävät koko maan kulttuuria ja taloutta.
Joka tapauksessa raskaasta sisällöstään huolimatta luen kirjaa edelleen ja viime yön olen kävellyt Avenida Rooseveltiä Calin eteläosassa päästä päähän, etsinyt ja en ole löytänyt.

"Hyvästi Inkeri!" menossa juuri nyt ja Matti Tainan Inkerinmaan historia ja sukutarina on sekä viehättävä että julma ja minulle uutta tietoa täynnä. Historialliset tapahtumat toki tiedän, suurilta osiltaan, mutta inkeriläisten kohtalosta en ollut kuin hämärästi tietoinen. Juuri tuo historiallinen taitekohta, bolshevikkien tulo valtaan ja miten se vaikutti talonpoikaisyhteiskunnan elämään, alueella jossa maaorjuutta ei oltu koskaan toteutettu samassa mittakaavassa kun muualla Venäjällä. En ollut myöskään ollut tietoinen siitä miten Suomi palautti rauhansopimuksen jälkeen maahan otetut inkeriläiset Venäjälle, josssa he karkoitettiin kauan omista kodeistaan, joissa asui ventovieraita ihmisiä.
***
"Sade piiskaa asfalttia" tuli perille postilaatikkooni aamupostinkannon mukana. Se odottaa vuoroaan.

Kyllä siemeniä voi tilasta todella vapaasti EU:n alueelta, sekä kukkasia että puuvartisia. Ja menkäänpä mihin tahansa siemenkauppaan tai taimitarhalle, niin aika vähän siellä kotimaisia on. En tunne M. Möröä paitsi siitä, että on aikoinaan kirjoittanut jonkin Finlandia-ehdokkaaksi päätyneen romaanin ja Kantolan perhettä radioon ja opetti tyttärelleni kirjoittamista jossain sanataidelaitoksessa. Taitaa ehtiä monenlaiseen, ja luonto lienee se energian ja luovuuden lähde hänelle kuten niin monelle muullekin.

Olin jo ehtinyt unohtaa tämän oman kirja-, ruuanlaitto-ja puutarha-aloitukseni.
"Puutarha" eli pihani on tällä hetkellä 25 cm lumen alla ja rusakot jyrsineet pienmpien omenapuiden rungot hajalle. Peurat ehtivät käydä syömässä krookuksiani ja nousevia tulppaaninlehtiä ja varsia ennen lumisateen alkamista. Olen sirotellut verijauhoa, mutta se variantti missä oli sudenkakkaa mukana on otettu pois markkinoilta, vahinko koska siitä ei peurat tykänneet. Elikkä puutarha aiheena jatkuu sitten taas joskus pääsiäisen jälkeen.
Olen nyt viimeisillä sivuilla Johanna Venhon "Ensimmäinen nainen", joka on taitavasti kirjoitettu biofiktio Sylv Kekkosesta.

Niin paljon mielenkiintoisia kirjoja jo tässäkin ketjussa mainittu!