Oliko lähin poliisipartio taas 100km päässä. Hyvä että poliisiylijohtajalle Tulee kunnon tulospalkkiot vain 12000e. Miksi pitää lähteä jätärjestyksenvalvojaksi jos ei pysty tekemään mitää tosipaikan tullen.
Nyrkkien kanssa heilunutta miestä epäillään pahoinpitelyistä tanssilavalla Nurmeksessa
13
1200
Vastaukset
- Anonyymi
Uutisessahan oli maininta, että alkoholilla oli osuutta asiassa. Erikseen ei mainittu oliko myös järjestyksenvalvojat alkoholin vaikutuksen alaisina.
Mitä tulee järjestyksenvalvojien osaamiseen, niin suurin osa ei pärjää ns tappelussa, puhumattakaan jos vastustajalla on kättä pitempää. Järjestyksenvalvojan teho perustuu ensisijaisesti aseman antamaan arvovaltaan, kuten poliisilla, lukuunottamatta sitä, että poliisilla on käytössään tarvittaessa ihmisen tappamiseen tarkoitetut välineet, mikäli fyysinen kyky ei riitä.
Järjestyksenvalvojalla ei niitä välineitä ole, joten niiden osalta ollaan fyysisissä tilanteissa enintään tasoissa tai lähtökohtaisesti altavastaajina.- Anonyymi
Erikseen mainittu
- Anonyymi
Poliisi tuntee tapauksen,niin todennäköisesti paikallinen.
- Anonyymi
Ei kai.
- Anonyymi
Normaalia
- Anonyymi
Voi ei, että pitää ihan lyömään lähteä. No, käräjillä saa palkkansa. Linnaan ehkä, kun kerran järkkäriäkin löi.
- Anonyymi
Naurettava tyyppi oli
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Naurettava tyyppi oli
Eivät osaa edes tapella kunnon NÖSSÖJÄ kaikki😂🤣
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eivät osaa edes tapella kunnon NÖSSÖJÄ kaikki😂🤣
Hyvin sanottu ei näistä nyky nuorista ole mihinkään Ennen oli toisin osattiin hakata kunnolla
- Anonyymi
Nämähän ei osaa lyödä edes
- Anonyymi
Noottia
- Anonyymi
Naurettavia tyyppejä
Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1662747
- 2011997
- 711746
- 921648
Oletko kertonut jo muille tunteistasi?
Ystävillesi esimerkiksi? Minä en ole vielä kertonut kenellekään tästä meidän jutusta.451514Kesä, kesä!
Veikkaan, ettet juuri nyt ikävöi minua, ehket enää koskaan? Näkemättömyys on laimentanut tunteet, ja katselet iloisena k91471- 791151
- 811060
- 951019
Miksi sanotaan että Suomella on suuri armeija, tykistö jne.
Asioita tarkemmin seuranneet tietävät että tuolla Ukrainassa palaa kuukaudessa sen verran mitä Suomella on kokonaisuudes193976