Lupiinit ja ELY

ELY ohjeistaa lupiinien niitossa, ja hyvähän se on. Lupiinihan särkee auton, eikös vaan.
Sen sijaan huonokuntoinen soratie ei kiinnosta ELY:n virkamiestä. Siitä ei ole autolle haittaa. Lanataan kerran kesässä, jos sitäkään. Eikähän kenenkään ole pakko ajaa soratietä. Muuttakoon pois sieltä korvesta.
Pohjois-Karjalassa pääsee kaupungista toiseen asfalttiakin pitkin, - Joensuuhun, Kiteelle, Outokumpuun, Nurmekseen ja Lieksaan.

https://yle.fi/uutiset/3-11995700

No joskus huonokuntoisen tien kunnostaminen saattaa kiinnostaa. Siihen on sitten omat syynsä.
12120
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Taasko se löytyi hysterian aihe lupiineista?
Miksi se ELY on lupiineiden torjuntaa sälyttämässä maanomistajille, vaikka valtion toimestahan se on tänne levitettykin?
TVH istutti aikoinaan lupiineita tieleikkausten maapenkkoihin torjumaan leikkausten vieremistä ja siitä ne sitten lähtii leviämään kaikkialle.
TVH (Tie- ja vesirakennushallitus), nykyisen Destian esi-isä, oli valtion laitos, joten torjukoon valtio ihan itse aikoinaan istuttamansa lupiinit. Minä en niistä taita varttakaan.

Äänestä
  • Ja ne soratiet on lanattava HETI, eikä viidestoista päivä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ja ne soratiet on lanattava HETI, eikä viidestoista päivä.

    Turhaa rahan haaskausta lainailla jotain syrjäteitä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Turhaa rahan haaskausta lainailla jotain syrjäteitä.

    Juu parempi onkin kitkeä lubiinia...

    Äänestä

Klubiini on kaunis kukka. Ja kuuluu suomalaiseen biosvääriin.

Äänestä

Kappas kun Karjalainenkin oli jo tarttunut tuohon sorateiden huonokuntoisuuteen. Mahtaakohan ELY:n väki nyt lopettaa Karjalaisen lukemisen?

Äänestä
  • Tarkoitushan on saada ihmiset muuttamaan pois sorateiden varsilta asfalttiviidakoihin ja rupeamaan sähköautoilijoiksi. Näin kaikki korvenjäärät olisivat paremmin viherpunikkien ja maailmanhalaajien talutusnuorassa, lypsettävänä ja pompotettavana. Suosittelen sorateiden varsilla asuvia hankkimaan isot dieselmaasturit ja muuttamaan sähkösaunansa puulämmitteisiksi.

    Äänestä

joko Joensuusta Lieksaan on tehty asiallinen tie?

Äänestä
  • Mikä on lieksa...?

    Äänestä

  • Jo on tehty. Jopa Ahvenisen kautta kulkeva tie sai uuden asfaltin. Huonohan tuo olikin. Myös erästä paikallisempaa väylää paikkailivat jokunen vuosi sitten.

    Äänestä

Lupiiniin elä sie koske. On nii kaunis kukka ja ukkoin tuo niitä ain miulle ja ku hää nii kauniisti venäjäks laulaa ja ripaskaa vettää. Hää haastoi miulle et voiski tuua kontupohjasta uusii kukkii ku iha punasena loistaa ja saatas uus kukka veljeskansalta tänne susrajalle.

Äänestä

Edelleen näyttää soratie olevan kuoppainen, niin kuoppainen. ELY virkamiehet pitäisi valita kahden vuoden välein, yleisillä vaaleilla.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

ELY ohjeistaa lupiinien niitossa, ja hyvähän se on. Lupiinihan särkee auton, eikös vaan.
Sen sijaan huonokuntoinen soratie ei kiinnosta ELY:n virkamiestä. Siitä ei ole autolle haittaa. Lanataan kerran kesässä, jos sitäkään. Eikähän kenenkään ole pakko ajaa soratietä. Muuttakoon pois sieltä korvesta.
Pohjois-Karjalassa pääsee kaupungista toiseen asfalttiakin pitkin, - Joensuuhun, Kiteelle, Outokumpuun, Nurmekseen ja Lieksaan.

https://yle.fi/uutiset/3-11995700

No joskus huonokuntoisen tien kunnostaminen saattaa kiinnostaa. Siihen on sitten omat syynsä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu