IS: Pietarissa käyneiden tartuntoja Helsingissä jo yli kaksisataa
Johtajalääkärin mukaan tartuntoja on mahdotonta jäljittää tarkasti.
Pietariin jalkapallon EM-kisoja seuraamaan menneiden koronatartunnat ovat edelleen kasvussa, Helsingin terveysasemien johtajalääkäri Timo Lukkarinen kertoo Ilta-Sanomille.
– Eilen kun arvioitiin, niin yli sata tapausta EM-kisoista, ehkä 120. Sen jälkeen on tullut jo noin 40 tapausta. Puhutaan luvuista, jotka ovat selvästi toista sataa, Lukkarinen sanoo IS:lle.
Vielä on epäselvää, kuinka suuri osa tartunnoista on helposti tartuttavan Delta-variantin eli niin sanotun intian koronamuunnoksen aiheuttamia. Venäjällä noin kaksi viidestä tartunnasta on Delta-variantin aiheuttamia. Variantin on todettu olevan noin kuusikymmentä prosenttia tartuttavampi brittimuunnoksena tunnettuun alfa-muunnokseen verrattuna.
Suomessa tieto saadaan ensi viikolla, kun testit analysoidaan.
– Jos nämä ovat oikeasti Pietarista, eikä niin, että matkustajat ovat tartuttaneet toisiaan, kyllä siellä varmaan prosentuaalisesti merkittävä osa on deltavarianttia, Lukkarinen sanoo.
Ongelmalliseksi tilanteen tekee se, etteivät kaikki Pietarista Suomeen palanneet matkustajat edes tiedä, missä bussissa ovat matkustaneet. Tämä tekee tartuntojen jäljittämisen mahdottomaksi.
– Jo yksin näin suuri tartuntamäärä vaatii paljon resursseja altistumisista puhumattakaan. Nämähän ovat suorastaan mahdottomia jäljittää tarkasti. Osa ei edes tiedä, missä bussissa on ollut, Lukkarinen sanoo.
– Ei saa olla niin, että kun baarit saavat olla kaksi tuntia pidempään auki, niin se on heti maskit pois ja käsidesi unohtuu. Olisi todella sääli, jos nyt yhden viikon takia tilanne palaa taas huonommaksi koko heinä- ja elokuuksi.
Pietariin matkusti noin 3000 suomalaista, joista suurin osa oli nuoria aikuisia. Lukkarinen toivoo, ettei virusta ole tartutettu juhannuksena vanhempiin ikäryhmiin.
ELISA HYVÄRINEN | 27.06.2021 | 15:40- päivitetty 27.06.2021 | 15:48
IS: Pietarissa käyneiden tartuntoja Helsingissä jo yli kaksisataa
Anonyymi
2
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Aika iso hinta potkupallosta jossa suomi ei pärjää. Paljon melua tyhjästä. Ja nää taudin levittäjät vankilaan
- Anonyymi
Uudenmaan uudelleensulku erittäin aiheellinen.
Laskun maksakoon jalkapallistit joiden venäjänmatkailua kokoomus ja persut tukivat.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1026708
Nikkalassa vauhdilla nokka kohti taivasta
Mitähän Darwin sanoisi näistä 4 suomalaisesta, jotka kävivät Haparandan puolella näyttämässä, kuinka Suomi auto kulkee t324018törniöläiset kaaharit haaparannassa
isäpapan autolla kaahatta 270 km/h metsään https://www.lapinkansa.fi/nsd-kaksi-suomalaista-kuoli-kolarissa-haaparannall/303445Sitä saa mitä tilaa Perussuomalaiset!
https://yle.fi/a/74-20160212 SDP:n kannatus se vain nousee ja Keskusta on kolmantena. Kokoomus saanut pienen osan persu3831837- 331428
- 281367
Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän
Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi481141Anteeksi kulta
En oo jaksanut pahemmin kirjoitella, kun oo ollut tosi väsynyt. Mut ikävä on mieletön ja haluisin kuiskata korvaasi, hyv111016Perttu Sirviö laukoo täydestä tuutista - Farmi Suomi -kisaajista kovaa tekstiä "Pari mätää munaa..."
Ohhoh, Farmilla tunteet alkaa käydä kuumana, kun julkkiksia tippuu jaksosta toiseen! Varo sisältöpaljastuksia: https:11950- 42909