Syvällisesti puhun

Anonyymi

Kehitysvamma asuntola ohjaajat ovat huomanneet, että puhun ajatusten tasolla ja se ei kuulu Lievään älylliseen kehitysvammaan ja on paljon naisia jotka ovat saaneet alimitoitettuna Kehitysvamman tai pelkästään entisen MBD oireyhtymän tilalle. Se kun en tule muiden Lievästi älyllisesti Kehitysvamman saaneiden ihmisten kanssa toimeen. Johtuuko siitä, että kykenen syvällisesti puhumaan ja muut kehitysvamman saaneet ihmiset eivät kykene ja matemaattinen lahjakkuus ohjaaja sanoi ei kuulu Lievään älylliseen kehitysvammaan. Ja mieliala vihkon viiden sivun perusteella jonka terveyskeskus lääkäri lähetti Kehitysvsmma poliklinikkaan palvelupyynnön lisäksi tuli Kehitysvamma Etevan puolelta hylätty palvelupyyntö. Ja mielenterveys puolen palveluiden piiriin en pääse ennen kuin joku kehitysvamma lääkäri laittaa laajoihin tutkimuksiin minut. Lisäksi Etevan sivuilla ei lue voiko Lievän älyllisen kehitysvamman saanut saada persoonallisuushäiriön? Ja jos ei voi saada ja mieliala vihkon perusteella kehitysvamma Etevan lääkäri on todennut että en kuulu Kehitysvamma puolen piiriin niiden kuuluisi ensin selvittää laajemmin Kehitysvamma diagnoosi ja ADHD ja Lievä Autismin kirjo. Kun osaan päässä laskuna laskea 55*3 ja ääneen laskin isäni näki sanoi että miten kykenen laskemaan 165 sanoin. On väärin kun minun lisäkseni pidetään väärällä diagnoosilla naisia.

4

116

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      MIkä kuuluu ja mikä ei. Ei voi sanoa että joku asia ei kuulu lievään kehitysvammaan . Kehitysvammaisuutta on niin joka lähtöön ja jokainen on yksilöllinen. Tiedän lievän kevan, joka on todella lahjakas matematiikassa, yksi on musikaalinen ja yksi taas on nero tietokoneiden kanssa.

      Kevat ovat yksilöitä, kuten muutkin.

      • Anonyymi

        Puhut ihan totta. Kykyprofiilit voi vaihdella myös kehitysvammaisilla. Joskus katsoin jonkun ohjelman, jossa kehitysvammainen mies luki kirjaa ja kertoi kaiken, mitä muisti sitä luettuaan. En enää muista, ymmärsikö kyseinen mies lukemaansa. Hyvä muisti voi olla kenellä tahansa, myös kehitysvammaisella.


    • Anonyymi

      Olen saanut Lievä älyllinen kehitysvammaisuus diagnoosin aikuisena. Mielestäni se on väärä. Lapsena puhuttiin MBD tarkkaavaisuushäiriöstä. Työklinikkatutkimuksessa sanottiin, että käytös viittaa Aspergeriin. Asia ei edennyt eteenpäin.

      • Anonyymi

        Jos sinua oikeasti tällaiset asiat mietityttää, niin kannattaa sitten vaatia, vaikka se on vaikeaa.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      295
      4804
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      135
      3085
    3. Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?

      Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k
      Maailman menoa
      53
      2995
    4. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

      Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
      Maailman menoa
      28
      1551
    5. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      227
      1252
    6. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      47
      1209
    7. Yksikään persu ei ole saanut Nobelin palkintoa

      Kertoo paljon persujen älyn puutteesta. Demareista mm. Ahtisaari on kyseisen palkinnon saanut.
      Maailman menoa
      11
      1036
    8. Miten antaa merkki hyvin eri ikäiselle miehelle, että kertoisi toiveensa ja ajatuksensa?

      Olen pitkään pitänyt miehestä, joka myös varmasti minusta. Hän ei tosin kerro ihastumisesta, eli voi hyvin olla, että tu
      Ikävä
      78
      1011
    9. Paskalaista valokuitulakiin

      Nyt maksajiksi joutuvat kaupunkilaiset eivätkä mökkiensä ulkohuusseissa kakistelevat mummot. Nimittäin EU määrää jokais
      Maailman menoa
      52
      989
    10. Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme

      Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu
      Ikävä
      58
      981
    Aihe