Hotelli viikonloppu 2

Vaimolle Sadulle tuli viesti, tule Tampereelle yksi yö 600€. Satu sanoi en minä voi olla enää huorana. Muista sinulla on noin tonni lomarahaa jo kasassa, pieni iloittelu ja 600 lisää, haen aamulla eihän tästä ole kuin reilu tunnin ajo. Kävin Sadun hakeen sunnuntai aamuna Tampereen rautatieasemalta. Kotona antoi 600€ käteen, ja otettiin muutama fisupaukku ja alkoi kertoa. Sovitussa paikassa oli yksi niistä hotellin miehistä, ajettiin järvenrannalle mökkialueelle. Kysyin missä toiset, tulevat kohta humalluin jonkin verran ja laitoin seksyasun päälle, kohta kuulin ääniä kolme poikaa ajattele nuoria olikohan nuorin kuustoista loput parikymppisiä. Mies kertoi että ovat veljenpoikia ja haluan että esiinnyn niille. Otin muutaman paukun musiikki alkoi soimaan tanssin eroottista tanssia puupilarin ympärillä tulin taas niin kummaan kiimaan että jos joku olisi koskenut nänneihin olisin lauennut, tanssin eroottisesti ja kiersin poikain edessä, istuin sylissä ja hieroin häpyä kohonneisiin kaluihin siirryin takaisin puupilarin luokse, mies oli kiinnittänyt pilariin paksun kalun, laskeuduin niin että kalu oli jalkojen välissä tein nainti liikkeitä, käännyin ja otin sitä kuin takaa. Mies tuli ja laski pikkarit alaspäin tekokyrpä hankasi pillunhuulia valuin olin niin märkä kiima kiilteli kun valui jalkoja pitkin painoin kalua pillun huuliin ja tein naintiliikkeitä vahingossa lipsahti sisälle huusin ja painoin pohjaan kuului litisevä ääni kun nain kyrpää. Pojat oli riisuituneet alasti , menin nuorimman syliin tanssimaan istuin vastakkain kalu oli välissä näin pojan silmistä että "eka" kertaa annoin imeä nänniä laitoin kalun sisääni ja nain poikaa huusin kiimasta kun kivikova kalu oli sisällä tunsin kuinka vartalo jännittyi ja laukesi sisään. Nousin ja pyykäisin enimmät pyyhkeeseen kun menin seuraavan syliin nain kuin kiimainen huora nai, sain taas spermat sisään kolmas meni samaan malliin. mies pani minut kontalleen sohvalle ja nai takaa, pojat oli ympärillä että näkevät läheltä poikain kalut alkoi seisoa mies naitatti poikia vuorotellen mutta ei saanut laueta. Makasin kuin kiimainen narttu jota jatkuvasti joku nai sain monta orgasmia, lopussa mies nai pyllyyn ja laski sisään, vuorotellen pojat nai ja laukesi pyllyyn olin yhtä pillua sain pieniä orgasmia koko ajan. Laskeuduin lattialle sohvaa vasten. Nousin ja menin saunaan peseydyin kunnolla kaikki tuli saunaan suutelin poikia vuorotellen opetin heitä suuteleen. Ruokailimme vähän ja otimme paukkuja ja juttelimme. Mies kuiskasi mene makuu huoneeseen ja opeta poikia nuolemaan naista ja ime sitten spermat niin ei toisilla ole vastenmielistä nuolla. Ensimmäinen alkoi nuolla varoen kun kiimaa valui suuhun innostui kunnolla olin melkein huipulla kun käänsin pojan seljälleen kova jäykkäkalu tuntui kiihottavalta kun tiesin olin eka hiljakseen syvemmälle ja syvemmälle kun oli kurkussa laski lämpimän lastin. Toinen kun alkoi nuolemaan sain valtavan orgasmin, tunsin vain halua, nousin äkkiä imemään pillu sykki ja olisin halunnut kyrpää imin himona, poika laukesi äännellen. kun tuli miehen vuoro imi vähän aikaa ja alkoi naimaan olin niin sykkivää pillua että huusin koko ajan ja laukesin mies jatkoi ja kun tulin toisen kerran lähti melkein taju ja tunsin läämmin ihana sperma tuli minuun. Yöllä kävi aina joku naimassa mutta hiljaa halusivat nauttia. Kokeilin Sadun häpyä hyväilin sievästi Satu nousi päälle olet sinä ihana olen saanut sellaisen muiston että, kalu oli tosi kova Satu pyöritti pyllyä nyt saat vierasta pillua, suljin silmät ja ajattelin kaikkea sitä mitä Satu kertoi laukesin voimalla istui pitkään kalun päällä, rakas olenko hyvä, kerro. Olet sinä minun oma nukuttiin pitkään. Satu kävi suihkussa ja tuli viereen rinnoissa oli fritsuja, pojat oli himokkaana mun rinnoissa haittaako jäljet, ei haittaa, rakas.

0

1660

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Moni islamilainen maa on jo kieltänyt burkat ja nigabit

        mm. Marokko, Tunisia ja Turkki. Miksi he ovat sen tehneet? No perusteet ovat selkeät ja yhteneväiset: turvallisuus, yhte
        Maailman menoa
        174
        3256
      2. Vain puolet SDP:n kannattajista luottaa puoluejohtoon häirintäkohussa

        Ja SDP on ilmoittanut, että ainoa rangaistus häirintään syyllistyneille kansanedustajille on puhuttelu - aina sama. Eli
        Maailman menoa
        129
        2366
      3. Persujen vaalilupaus oli euron bensa

        Nyt puhutaan jo kolmen euron bensasta. Kyseessä on Suomen historian törkein vaalipetos.
        Maailman menoa
        89
        2068
      4. Vain vasemmistohallitus saa minut menemään töihin

        Änkyräkapitalistien sortaessa kansaa en laita rikkaakaan ristiin. Elän mielummin Kelan tuilla, ja jos niitä leikataan, n
        Maailman menoa
        32
        2030
      5. Maataloustuet perittävä korkojen kera takaisin

        Yrittäjiltä jotka ovat myyneet tuotantoaan ulkomaille. Veronmaksajan kustantama tuki on tarkoitettu elintarvikkeiden hi
        Maataloustuki
        50
        1815
      6. Kyllä mies pakit kestää

        Herranen aina nyt poijat! 😃 Jos pelkäätte pakkeja noin paljon niin hamekangasta hakemaan. Oon ite saanut useammatkin n
        Ikävä
        62
        1677
      7. Kuka on Farmi Suomi Riiko?

        Farmi Suomi -realityssä Riiko Sakkinen on saanut paljon tv-aikaa. Riikon ajatuksia ja toisten nokittelua sekä lopulta pe
        Tv-sarjat
        20
        1649
      8. Palomestari sytytti tulipalon Kankaanpäässä

        Kankaanpää ei yllätä koskaan. Oukarinkadulla syttyi rivitalossa tulipalo toukokuussa 2024. Nyt sen sytyttäjää syytetään
        Kankaanpää
        34
        1557
      9. Vastuuhenkilöt

        Ketkä ovat Lapuan Kotiasunnot-yhtiön tili- ja vastuuhenkilöt? Nimet kehiin, julkista tietoa.
        Lapua
        75
        1338
      10. Topi osti Askon

        Hieno mies. Pelastaa työpaikkoja. Kiitokset myös emännälleen, joka pitää isännän virkeänä. https://www.is.fi/taloussan
        Maailman menoa
        71
        1329
      Aihe