Ihmettelen, kun olen ollut auttamattoman rakastunut yhteen tyyppiin yli vuoden. Mutta hän ei vastaa tunteisiin. Että koska tämä kammottava ikävä lakkaa. Itse koen rakkautta syvästi mutta hän pysyttelee small talkissa. Surkeaa kun ei saa tunteille vastakaikua. En vaan pääse tästä eteenpäin. Haluaisin unohtaa koko asian. Miksi tunteet on niin voimakkaita. Melkein menee henki. Ihan sietämätöntä tälläinen sydänsuru. Miten olette selvinneet vastaavissa tilanteissa.
Miksi ikävä ei lakkaa, auttakaa.
Anonyymi
23567
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 23
Vanhimmat
Jaa.
Paljon vaan sivusuhteita niin unohtuu
Sillähän se parantuu, millä se on tullutkin. Hyppäät kaulaan, etkä löysää irti!
Pikkuhiljaa se nimenomaan helpottaa, kun toinen ei vastaa tunteisiin. On saavuittamaton ja etäinen.
Ymmärtää, ettei omiakaan tunteita kannata elätellä ja antaa niiden pikkuhiljaa kuihtua pois. Tai ainakin vaimentua niin, ettei niitä enää mieti joka hengenvedolla. :)
Pikkuhiljaa kuin mummo lumessa.
Vuosi sitten ajattelin että tapan itseni, niin kovaa oli tuo ikävä. Nyt ajattelen että joku toinen tyyppi voisi ehkä paikata ikävän.
Ei sellaiseen ihmiseen kannata rakastua, joka ei kykene tuntemaan mitään. Saa jatkuvasti vaan turpiin. Mutta en tajua, miksi ihmiset siis miehet usein on tunnekylmiä. Mistä se johtuu. Kun elämässä parasta on tunteilu ja rakastaminen varsinkin. Iman sitä on todella vaikea elää.
mistä tiedät ettei häntä kiinnosta? Jos hän odottaa sinun tekevän kunnon aloitteen? Oletko m vai n?
Samaa mietin. Vastapuoli odottaa ratkaisevaa vihjettä.
Vähän samoilla ajatuksilla täälläkin kärvistellään, vaikka mun kohdalla ei välttämättä ole ihan rakastumisesta kyse. Yritän unohtaa siinä onnistumatta. Mun tilanne vaan on hankala sen suhteen, että muista syistä johtuvien omien vähäisten voimavarojen takia en aloitetta halua/pysty itse tehdä tällä hetkellä, vaikka mitään muuta läpipääsemätöntä estettä ei siihen varsinaisesti ole. Saan edelleen häneltä katseita, silloin harvoin kun satumme satunnaisesti kohtaamaan jossain, joten se antaa lisää mietittävää sen suhteen, mistä hänen kohdalla on kyse. Sen tiedän, että pakkeja en antaisi jos hän aloitteen tekisi. Mutta en sitä vaadi tai edes odota näin pitkän ajan jälkeen siitä, kun viellä suhteellisen säännöllisesti näimme toista vuotta sitten, ja sitä aiemmin.
En osaa sanoa muuta, kuin et eiköhän siinä unohtamisessa onnistu lopulta ajan kanssa, jos/kun ei näe tai saa vastakaikua.
En ole varattu, eikä hän tietääkseni ole varattu, enkä ole sama ihminen kahden muun nikin takana olevien kanssa, vaikka yksi ihminen niin tällä palstalla sitä kuvittelee ja virheellisesti tunnistelee. Joten omalla kohdalla EI OLE kyse fantasiasta. Tämä selvennyksenä erään aloituksen kommentissa muutama päivä sitten kyseisen ihmisen väittämään. Pääosin kirjoittelen toisella palstalla, vaikka tännekin välillä osun.
Voimia sulle ap. Yritetään jaksaa jatkaa unohtamista kaikesta huolimatta. Kyllä se aurinko vielä risukasaankin paistaa, ja tapaat ihmisen jolta saat vastakaikua.
Oletko itse sitten ollut syvällisempi vai pysynyt myös small tallissa?
Olen umpi ihastunut ollut jo pitkään, ja small talk linjalla mennään. Mutta siihen on syynsä.
No mitä sä ite sitte sille puhut, meinaatko että oot jotenki tuonut esiin ihastukses, ja se vastaa siihen puutaheinäällä, kyllä se sillon tarkoittaa hienovaraisia pakkeja. Tai sitte se on tavallista toopempi, eikä ymmärrä ku suoraa puhetta, pyydä vaikka kahville, niin pääset epävarmuudesta kertaheitolla.
Mistä hän voi tietää sinun tunteesi? Eikö sulla jo sytytä?
Menee ne! Eteenpäin.. Ne menee kun uuden löytää.. Voin luvata😃.. Monesti kohdalle tulee huomattavasti parempi💪..
Ei kannata rakastua niin ei tule ongelmia eikä mielialat vaihtele vaan voi juhlia ja olla onnellinen joka päivä.
Tämä niin totta! Mutta minkä teet...varattu mies vei järjen.
Juoksee muka varatun perässä, vaikka tinen ei edes tunne tätä hössöttäjää. Kiusaaja paska, luulee olevansa joku joka ottaa kenet haluaa.
Mitään ei ole tehtävissä.
Mulla ei ole montaa vuotta, että tulee vuosikymmen täyteen lähtemätöntä yksipuolista rakkautta! Kun tulee oikea kohdalle, se on menoa. Elimistö ei anna periksi, vaan se on jatkuvassa hälytystilassa ja muistuttaa taukoamatta siitä, että:
”SOS! Herää pahvi! Sun elämäsi nainen on tuossa!!! Tee jotain!!!”
Trollin lurputusta!!!!
Kai keho menee ihan sekaisin jostain aivokemiasta kun rakastuu. Samalla se on ihanaa ja kauheaa. Kohdetta on ihana tavata, herää toivo, jospa tästä kuitenkin tulisi vielä jotain. Se on ihana hetki. Mutta ei, kun ei, sillä toisella ei vaan lähde jokin ihastumissysteemi käyntiin. Parasta varmaan ettei näkisi sitä ihmistä lainkaan. Ja yksipuolinen rakkaus on ihan surkeaa. Tuntee epäonnistuneensa kaikessa. Miksi ihminen tuntee rakkautta. Koska ei ole mitään karseempaa kuin se ettei saakaan vastarakkautta.
Noinhan se menee. Ja kun jatkuu tarpeesi pitkään, menee vaan vaikeammaksi. Silloin on paras kun yrittää vältellä näkemistäkin. Kun näkemättä on ollut pidempään, aika alkaa kultaamaan muistoja. Ikävä on kuitenkin niin kovaa kaiken aikaa. Ja sitten sitä luuleekin jo, että jos nyt onnistuisi. Hengaillaan hetken ja kaikki päättyy osaltani kyyneliin. Sitten sen taas muistaa jonkin aikaa.
Vaikka kuinka rakastaisi, ei se toinen välttämättä lämpene kuitenkaan. Tuntuu niin väärältä, mutta minkäs teet. Ainoa mitä voin tehdä, on suojella itseäni. Toisaalta tarvitsen aina lisätodisteita siihen, että voisin irrottautua. Eli kolhin itseäni lähtemällä hänen matkaansa. Kohtuuttoman kuluttavaa se on.
Tämän hetkinen taktiikka on, että toivon etten näkisi missään. Ja välillä kun törmää väkisinkin, voi vaihtaa pari sanaa, muttei mitään muuta. Seuraa siitäkin vähästä jo viikon parin matalalentoa. En voi käsittää, miksei ne tunteet vaan voi loppua, että voisin olla vapaa?
Mitään muuta haluakaan, kuin elää vapaana, nauttia elämästä ja mukavien ihmisten seurasta. Ja saan minä huomiota muilta miehiltä, mutta automaattisesti torjun heidät, kun en muuhun pysty. Ei ole luottamusta kehenkään, mutten myöskään pysty ihastumaan sillä tavalla. Silkkaa kidutusta, mutta ehkä sen kanssa oppii elämään ja kenties tunteetkin haalenee joskus.
Just samalla tavalla itelläkin. Kun en ollut rakastunut niin elämä oli kivaa, olin vapaa ja kaikin puolin tyytyväinen. Mutta sitten kävi näin. En voi tunteilleni mitään. Aluksi kuvittelin et toinen tuntee samalla tavalla ja tunteet lähti kunnolla käyntiin. Mutta nyt tämä on tuskallista ja kiduttavaa enkä meinaa päästä irti. Enkä tälläisessa tilassa pysty rakastumaan kehenkään toisenkaan. En tajua miten näin kävi. Miksi olen niin kiinni siinä toisessa. Yksi katse, sana tai kosketus riittää käynnistämään täyden hullantumisen ja eufoorisen tilan. En ymmärrä oikein itseäni. Toisaalta on ihana kun voi tuntea ja fiilistellä mutta välillä olen pohjattoman onneton. Toinen ei kuitenkaan oikeasti välitä minusta joten hyvin on yksipuolista tämä olotila.
Puhu sille!
Sama virsi,,,,,,,,,,,,,,!
Ei se osaa lukea ajatuksia!