Suomi on ylittänyt EU:n asettaman tavoitteen koronarokotuksissa

Anonyymi

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL
19 t ·
Suomi on ylittänyt EU:n asettaman tavoitteen, jonka mukaan 18 vuotta täyttäneistä yli 70 prosentin tulisi saada koronarokote. Tällä hetkellä Suomen väestöstä yli 18-vuotiaista noin 72 prosenttia on saanut ensimmäisen koronarokotteensa.

Vain kolme muuta Euroopan maata on päässyt samaan tavoitteeseen, eli Islanti, Belgia ja Malta. Suomi onkin rokotuksissa Euroopan kärkimaita.

”Tämä on hieno välietappi rokotusten edistymisessä ja näyttää sen, että me olemme Suomessa aktiivisesti ottaneet koronarokotuksia. Vielä ei kuitenkaan voida sanoa rokotusten suhteen olevan valmista, vaan koronarokotuksia tarvitsee yhä ottaa”, johtava asiantuntijamme Mia Kontio kertoo.
Tämän lisäksi toisen koronarokoteannoksen saaneiden määrä nousee arvion mukaan huomenna miljoonaan. Koko väestöstä toisen annoksen on saanut tällä hetkellä noin 18 prosenttia.
Lue lisää uutisesramme!

2

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Vain vajaa viidesosa siis. on jo saanut koronarokotuksen.

    • Anonyymi

      KUKA LUKEE NOITA ROSKISLEHTIÄ?
      Nehän ei muuta kuin kiihota kansaa sairauksilla ja ovat rahan alistamia huonoja lehtimiestapoja täynnä.
      Katsokaa heidän valheitaan ja uutisointein sanamuotoja!
      Koska he uutisoivat injektioitten vaaroista ja näyttävät sokeutuneita, halvaantuneita, elimensä menettäneitä, amputoituja ja kuolleita !
      HERÄTKÄÄ HORROKSESTA JA AIVOJEN TEHOPESUSTA!
      Turha on ihmetellä jos tulee sairauksia kun tulee piikkejäkin.
      Juuri tuttu otti piikin ja sai ruusun jalkaansa hetimiten. Kaikkea tulee kun kokeilee.

      COVID-rokotetut ihmiset, miten käy? Mitä sanoo palkittu virologi:

      Kaikki rokotetut ihmiset kuolevat 2 vuoden kuluessa. Nobel-palkittu Luc Montagnier on vahvistanut, että ihmisillä, jotka ovat saaneet mitä tahansa "rokotetta", ei ole mahdollisuutta selviytyä. Järkyttävässä haastattelussa maailman johtava virologi totesi suorasukaisesti: "Jo rokotetuille ei ole toivoa eikä mahdollista hoitoa. Meidän on oltava valmiita tuhoamaan ruumiit. " Tieteellinen nero tuki muiden tunnettujen virologien väitteitä tutkittuaan rokotteen ainesosat. "Ne kaikki kuolevat vasta-aineista riippuvaisen parannuksen vuoksi. Se on kaikki mitä voidaan sanoa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Upea peppuisella naisella

      Upea peppuisella naisella on upea peppu.
      Ikävä
      102
      6708
    2. Nikkalassa vauhdilla nokka kohti taivasta

      Mitähän Darwin sanoisi näistä 4 suomalaisesta, jotka kävivät Haparandan puolella näyttämässä, kuinka Suomi auto kulkee t
      Tornio ja Haaparanta
      32
      4018
    3. törniöläiset kaaharit haaparannassa

      isäpapan autolla kaahatta 270 km/h metsään https://www.lapinkansa.fi/nsd-kaksi-suomalaista-kuoli-kolarissa-haaparannall/
      Tornio ja Haaparanta
      30
      3445
    4. Sitä saa mitä tilaa Perussuomalaiset!

      https://yle.fi/a/74-20160212 SDP:n kannatus se vain nousee ja Keskusta on kolmantena. Kokoomus saanut pienen osan persu
      Maailman menoa
      383
      1837
    5. Mihin se sysipska hävisi?

      Katso Frida Kahlo elämäkerta ja opi.
      Ikävä
      33
      1428
    6. Upea peppuisella miehellä

      Upea peppuisella miehellä on upea peppu.
      Ikävä
      28
      1367
    7. Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän

      Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi
      Maailman menoa
      48
      1141
    8. Anteeksi kulta

      En oo jaksanut pahemmin kirjoitella, kun oo ollut tosi väsynyt. Mut ikävä on mieletön ja haluisin kuiskata korvaasi, hyv
      Ikävä
      11
      1016
    9. Perttu Sirviö laukoo täydestä tuutista - Farmi Suomi -kisaajista kovaa tekstiä "Pari mätää munaa..."

      Ohhoh, Farmilla tunteet alkaa käydä kuumana, kun julkkiksia tippuu jaksosta toiseen! Varo sisältöpaljastuksia: https:
      Tv-sarjat
      11
      950
    10. Tykkään susta todella

      Paljon. Olet ihana ❤️
      Ikävä
      42
      909
    Aihe