Inkaa on käytetty alaikäisenä hyväksi. Sittemmin hän on paljastanut tissinsä muillekin!!!!
Tämän naisen elämä on ollut pitkään holtitonta. Hänellä ei ole ehkä ihan kelvollista todellisuudentajua!
_________________
BB-Inka Tuominen on ollut julkisuudessa viime aikoina varsin värikkäissä yhteyksissä. Neito on päättänyt hankkia silikonit ja suostua alastonkuviin. Mutkia matkaan tuli kuitenkin viime viikolla, kun tosi-tv-julkkis sai tietää olevansa raskaana ja leikkausta jouduttiin siirtämään. Inka on kuitenkin kertonut Hymyssä raskaudenkeskeytyksen olevan ainut mahdollinen keino, sillä kyse oli ehkäisyn pettämisestä.
Nyt helmikuun Hymy tietää kertoa Inkan entistä kohahduttavammasta nuoruudesta. Inka nimittäin paljastaa joutuneensa lapsena seksuaalisen hyväksikäytön uhriksi. Teinityttö oli vasta 14-vuotias, kun hän karkasi kotoa. Tuolloin miesjoukko käytti Inkaa hyväkseen juotettuaan tämän kotibileissä tiedottomaan tilaan. Samalla karkumatkalla Inka ajautui myös huomattavasti itseään vanhemman ulkomaalaisen miesjoukkion kanssa juhliin ja harrasti seksiä myös siellä useamman miehen kanssa.
-Viina ei, ainakaan suurina määrinä, kerta kaikkiaan sovi minulle, se on pakko ymmärtää, Inka toteaa tänään.
Hän kertoo eläneensä nuorena elämää, jossa haki hyväksyntää vääristä asioista.
-Tuntuu jälkeenpäin siltä, etten ole osannut sanoa lähes kenellekään ei. Varsinkin humalassa arvostus itseäni kohtaan on hävinnyt kokonaan. Olen vain halunnut miellyttää, Inka järkeilee.
Inkan shokkitilitys vain helmikuun Hymyssä!
BB-Inka Tuominen on esiintynyt alastonkuvissakin ja joutunut miesten hyväksikäyttämäksi!!!
21
1903
Vastaukset
- Anonyymi
Voisiko tämä nainen esiintyä alastomana joko kuvissa tai kansissa? Miehiä ei kiinnosta hyväksikäyttö, miehiä kiinnostaa alastomuus!
- Anonyymi
Miten Inkaa on käytetty hyväksi?
- Anonyymi
Jahas. Joku pienimunainen suuttunu inkalle kun pitää 11v vanhoja asioita nostaa pinnalle? Etkö saanut rakkautta? Inka on kaunis ja aikuinen nainen jolla on menneisyys nii kuin kaikilla. Veisin hänet treffeille koska vain.
- Anonyymi
Kaunis nainen ja fiksu, turha yrittää mustamaalata häntä ollenkaan, mitä vikaa on alaston kuvissa vuonna 2021v- kysyn vaan.?
- Anonyymi
Mihin tää nyt kuoli
- Anonyymi
Hyväksikäytön uhrit useasti lähtee oman käden kautta, varsinkin jos tekoon liittyy useita henkilöitä ja teon tapahtumahetkellä ollut alaikäinen. Pari dokumenttia tullut viimeaikoina aiheeseen liittyen.
- Anonyymi
Pornosaiteilla Inkan mainitaan olevan etnisesti "caucasian". Liekö itse ilmoittanut sen.
- Anonyymi
Et taida osata englantia?
Termiä "caucasian" käytetään kaikista valkoihoisista ihmisistä riippumatta kansallisuudesta.
- Anonyymi
Tajuton elämä. Hyväksikäyttöä, viinaa, BB jossa tissit esissä, viinaa, huumetta?, Jallussa kaikki paljaana, mömmöjä, sekoiluja, poismeno!
Inka sekoili aikansa, hänelle naurettiin, pilkattiin, masennus, itsetuho. Ehkä opetus muille huikentelevaisille tytöille, että noin voi käydä tissiflashmobeista ja emansipaatiosta huolimatta. - Anonyymi
Harmi, että Inkaa ei ehditty nähdä temppareissa. Mutta Mattu veti pohjat: kusi joka paikkaan kuin koira. Persi oli paljaana 66 % ohjelma-ajasta!
- Anonyymi
Inkasta video ihan julkisesti jossa tyydyttää itseään.... Kamakäyttö tehnyt tehtävänsä...
- Anonyymi
Rankka elämänpolku Inkalla. Jallun kuvat ikuisesti kiertävät netissä, että todistuksena siitä, että elossa on juskus oltu. Inkalle kävi nyt vain tällä tavalla. Tuollaisille tytöille vain tuppaa käymään näin. Tällainen tämä maailma vain on. Kikkeliään heilutteleva mies on joko Duudsoni, Aku tai muu humoristi. Tussunsa näyttävä nainen on huora. I hope some day... mutta tällainen tämä nykymaaiomakin on vielä, vaikka emansipoinnistaan hurmioituneet naiset muuta toivoisivat....
- Anonyymi
Tuomittiinko Inkan hyväksikäyttäjiä koskaan? Anna itsesi ilmi jos käytit Inkaa hyväksesi!
- Anonyymi
Jättäkää edes kuolleet rauhaan
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jättäkää edes kuolleet rauhaan
Ovatko Inkan hyväksikäyttäjät kuolleet? Miehet käyttivät Inkaa hyväkseen ja siitä itseinho ja pornoilu ja niiden seurauksena kuolema? Usein näin käy. Harva normijärkinen lähtee pornoilemaan, vaan liiallisesta seksuaalisuudesta on osoitus nuorena tapahtunut seksuaalihyväksikäyttö!
- Anonyymi
Nykyään nuo termit ovat sekaisin. Jos pimu levittelee reisiään miehille, muuttuu se pian miesten suorittamaksi "hyväksikäytöksi".
- Anonyymi
Inka oli yksi joka levitteli reisiään avoimesti, mutta siitä on jo aikaa. Hän todella näytti kaiken jo hyvin nuorena. Moni nainen ei näytä edes miehelleen kaikkea noin avoimesti.
Tuo avoimuus sitten tuhosi Inkan päättäen hänen elämänsä ennenaikaisesti. - Anonyymi
Inka oli yksi harvoista suomalaisista jumalattarista, jolla oli myös pokkaa riisua itsensä alastomaksi julkisesti. Harmi, että kävi näin, mutta onneksi kuvat säilyvät ikuisesti!
- Anonyymi
Kauniit kuvat. Kaunis Inka. Pillusillaankin.
- Anonyymi
Inka oli pitkästä aikaa kunnon pikkumisu joka räväytti kunnolla. Missä vaiheessa joku uskaltaa altistaa itsensä moiselle julkisuudelle?
- Anonyymi
Iida Vainiosta moni toivoisi samanlaisia kuvia. Naama vaan ei ole millään tavalla Inkan tasoa. Erika Helin voisi avata jalat vaikka joulun kunniaksi, ennen kuin rupsahtaa, hän on jo kohta 30!
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kanki kovana; ei tiedä pornovideoista mitään
Kaikkosen erityisavustajan asunnossa kuvattiin pornoa. Väittää ettei tiedä asiasta yhtään mitään. https://www.is.fi/po2097297- 522814
- 1882271
Ei monet elä kuin alle 60 v, mikä vaikuttaa?
gulp, gulp.. Juice Leskinen eli 56 vuotta. Matti Nykänen eli 55 vuotta. Topi Sorsakoski eli 58 vuotta.1551644Mitä tämä on
Ajatella, olen viimeksi nähnyt sinua melkein vuosi sitten ohimennen. Ja silloinkin sinä välttelit minua. En ole kuullut101643Hakalan asunnossa on kuvattu aikuisviihdesivusto Onlyfansin kautta julkaistu pornovideo.
Keskustan puheenjohtajan Antti Kaikkosen avustaja Jirka Hakala ei jatka tehtävässään. Keskustan puoluelehti Suomenmaa ke191307- 741220
Nyt on konstit vähänä.
Nimittäin tuulivoiman vastustajilla, kun pitää perättömiä ilmiantoja tehdä. Alkaa olla koko vastustajien sakki leimattu,381153Hyvää yötä kaivatulleni
En pysty tekemään kokemaan mitään sielussa tuntuvaa, syvää, vaikuttavaa, ilman että rinnastan sen sinuun. Niin kävi tänä271125Tilinpäätösvaltuusto 27.5
Samalla viimeinen kokous ennen uudenvaltuustokauden alkamista. Vanhat antavat itselleen erinomaiset arvosanat, ja siirty501019