Tinaloitako

Kaikkien romanien niputtaminen yhdeksi ryhmäksi on Majaniemen mukaan ongelma, joka voi poikia monenlaisia muitakin ongelmia – yhteiskunnallisia ja yksilöiden arkea hankaloittavia.

– Se rajoittaa romanien elämää paljonkin, Majaniemi kertoo.

Majaniemi sanoo kuitenkin ymmärtävänsä, että on ikävää, jos asiakkaiksi osuu häiriköitä, mutta se ei oikeuta syrjintää – etnistä ryhmää tai valtaväestöä kohtaan.

Majaniemen mukaan romaneiden kokema syrjintä muun muassa asiakaspalvelutilanteissa on valitettavan yleistä. Tyypillistä on se, että esimerkiksi kaupassa romaneita saatetaan tarkkailla tiiviimmin tai jättää palvelematta
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kuten eräs radiojuontaja joskus sanoi niin suurin osa heimosta pilaa kaikkien maineen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Kaikkien romanien niputtaminen yhdeksi ryhmäksi on Majaniemen mukaan ongelma, joka voi poikia monenlaisia muitakin ongelmia – yhteiskunnallisia ja yksilöiden arkea hankaloittavia.

– Se rajoittaa romanien elämää paljonkin, Majaniemi kertoo.

Majaniemi sanoo kuitenkin ymmärtävänsä, että on ikävää, jos asiakkaiksi osuu häiriköitä, mutta se ei oikeuta syrjintää – etnistä ryhmää tai valtaväestöä kohtaan.

Majaniemen mukaan romaneiden kokema syrjintä muun muassa asiakaspalvelutilanteissa on valitettavan yleistä. Tyypillistä on se, että esimerkiksi kaupassa romaneita saatetaan tarkkailla tiiviimmin tai jättää palvelematta

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu