Nälkävuodet Haapavedellä - osa 7

Siinä missä toiset suorastaan pyrkivät työhuoneille hätäleivän ja laihan keiton toivossa, toiset taas eivät työhuoneille suostuneet. Vuonna 1916 Matti Koivu Eskolanniemestä kertoi selvinneensä meijeristä lähinnä sen ansiosta, että sai käydä lähellä asuvan tätinsä luona syömässä. Palos-Erkki Kytökylältä puolestaan oli viety Satelan meijeriin. Kun hän oli nähnyt, millaista velliä meijerin pihalla "lörryytettiin", hän oli katsonut parhaimmaksi lähteä omille teilleen. Myös Myllyperän Mutkan Anna oli lähtenyt meijeristä omin lupinensa ja ollut onnellinen saadessaan siellä täällä huituvelliä. (20)
Millaista oli se velli, jota Palos-Erkki Satelan meijerissä pelästyi? Haapavedellä päivän ruoka-annos oli kullekin aikuiselle hoidokille puolitoista naulaa eli kuutisensataa grammaa pehkuista ja oljista tehtyä leipää, neljännes kannu velliä ja yksi silakka. Lapset ja imettävät naiset saivat silakan sijasta piimää. Aamiainen syötiin kahdeksan ja yhdeksän välillä, päivällinen yhden ja kahden välillä sekä illallinen kahdeksan ja yhdeksän välillä. Hieman tukevampaa ruokaa saatiin Oulussa, missä köyhät saivat jokaisella aterialla puoli naulaa leipää, kaksi silakkaa, 1/2 tuoppia potaattia ja 1/2 tuoppia sahtia. (2, 21)

"Paljonko tyhjästä ottaa"
Tarkkaa tietoa meijereiden väkimäärästä ei ole, mutta erään tilaston mukaan Haapaveden viidellä työhuoneella oli keväällä 1868 yhteensä 462 henkeä, joista alle 15-vuotiaita oli 174 henkeä. Ei ihme, että Haapavedelle tarkastuskäynnille saapunut Oulun läänin kuvernööri Alfthan oli tyytymätön meijereiden oloihin. Haapaveden päättäjät kuitenkin valittivat ja totesivat, että "paljonko tyhjästä ottaa, kun toinen käsi on tyhjä ja toisessa ei ole mitään". (2)
... jatkuu ...