Leukemia??

Heips! Olen 14-vuotias tyttö. Minulla on aika kova sairauden pelko, mutta nyt olen oikeasti alkanut huolestumaan oireistani. Minulla oli ensin oikea käsivarsi ja hartia älyttömän kipeä, sitten oikea jalka. Kivut hellittivät noin viikoksi. Sitten alkoi niskakivut ja selkäkivut, sekä pieni kipu oikeassa jalassa uudestaan (mutta kuitenkin sellainen kipu jonka huomaa). En liiku melkeinpä yhtään ja katson paljon puhelinta. Pientä päänsärkyä on myös ollut noin 3 päivää. Huomasin myös pohkeessa noin 2cm halkaisijaltaan olevan tumman mustelman, sekä pienen ympyrän muotoisen mustelman sen alapuolella. En muista, että olisin itseäni kolhinut mitenkään lähiaikoina. Olen alkanut miettimään, josko nämä olisivat leukemian varhaisia oireita? Kivut vaihtelevat, välillä on hieman kovempaa kipua ja välillä ei ole melkein ollenkaan kipua. En ole nukkunut kovin hyvin, sillä yöllä ajatukset aina laukkaavat ja olen yksin syöpäpelkojeni kanssa. Olen todella peloissani, enkä uskalla mennä lääkäriin kuulemaan diagnoosia, jos se onkin syöpä. Tuntuisi maailmanlopulta.
4297
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Pitkäaikainen väsymys ja kuume liittyy leukemiaan. Veri menee huonoksi eli seuraa anemia.

Ei noista oireitasi mikään viittaa vakavaan sairauteen! Mustelmakin tulee usein muusta syystä, kuin iskusta. Esimerkiksi jokin painaa sitä kohtaa.

Jos et liiku lainkaan, niin verenpaineesi todennäköisesti nousee ja se voi tuoda ongelmia myöhemmin. Kivut ovat yleisiä kaikilla - toiset reagoivat niihin vain herkemmin, koska kivun tunne syntyy aivoissa. Suosittelen liikuntaa sinulle, koska se piristää ja väsyttää ja turhat murheetkin vähenevät.

Äänestä

Ihan ku ois omaa tekstiä lukenut. Oon ihan kamalan luulosairas, joka kesä tulee jotain outoja oireita joita sitten pelkään monta kuukautta. Nelosluokasta saakka ollut tällästä sairaudenpelkoa.
Nyt kesäloman alussa huomasin kaksi mustaa mustelmaa pohkeessa, ja siitäkös sitte paniikki alkoi. Oon kaks kuukautta ny kuvitellut itelleni kipuja, mustelmia tuli lisää. Kerran vuosi vertakin nenästä, ja nyt oon huomannut veripisteitä. 37,3 astetta lämpöä yhessä vaiheessa. En ole saanut mitään aikaiseksi peloiltani ja yliajattelu vaan pahentaa oireita.
Lääkärille pääsin onneksi, kerroin oireista ja määräsi verikokeisiin jossa katottas verensokeri ja jotain muuta arvoja, mahdollisesta sairaudesta sanoi ettei melko varmasti ole mitään.
Eipä lääkärikäynti auttanut, panikoin edelleen joka päivä näitä oireita. Kaksi isoa mustelmaa ei ole lähtenyt, ne on ollut nyt 2 kuukautta pohkeessa ja niistä on jäänyt kivuttomat tummat jäljet.
Jos oireet pelottaa nii yritä olla panikoimatta, pahentaa vain asiaa. Mene puhumaan lääkärille niistä, sieltä sitten ohjataan testeihin jos tarve

Äänestä

Ole kiltti ja mene lääkäriin. Siellä sinua voidaan auttaa, ja hoitaa. Jos et koskaan saa tietää, se jää vaivaamaan sinua loppuelämäksi.

Äänestä

14 v. On koulua käyvä.Mene puhuman kouluhoitajalle asiastasi. Tällä emme voi sinua autaa,emme tukea. Sillä voit olla todella 50v.mies nainen joka heitää vain läpää.Normaali 14 v. Puhuu myös asioista,jotka painaa lähikasvattajalle,mummille ja kumeille!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Heips! Olen 14-vuotias tyttö. Minulla on aika kova sairauden pelko, mutta nyt olen oikeasti alkanut huolestumaan oireistani. Minulla oli ensin oikea käsivarsi ja hartia älyttömän kipeä, sitten oikea jalka. Kivut hellittivät noin viikoksi. Sitten alkoi niskakivut ja selkäkivut, sekä pieni kipu oikeassa jalassa uudestaan (mutta kuitenkin sellainen kipu jonka huomaa). En liiku melkeinpä yhtään ja katson paljon puhelinta. Pientä päänsärkyä on myös ollut noin 3 päivää. Huomasin myös pohkeessa noin 2cm halkaisijaltaan olevan tumman mustelman, sekä pienen ympyrän muotoisen mustelman sen alapuolella. En muista, että olisin itseäni kolhinut mitenkään lähiaikoina. Olen alkanut miettimään, josko nämä olisivat leukemian varhaisia oireita? Kivut vaihtelevat, välillä on hieman kovempaa kipua ja välillä ei ole melkein ollenkaan kipua. En ole nukkunut kovin hyvin, sillä yöllä ajatukset aina laukkaavat ja olen yksin syöpäpelkojeni kanssa. Olen todella peloissani, enkä uskalla mennä lääkäriin kuulemaan diagnoosia, jos se onkin syöpä. Tuntuisi maailmanlopulta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu