Muita samassa tilanteessa olevia? Antakaa neuvoja, miten olosta saisi paremman.
Nyt tuntuu, etten saa henkeä. Itkettää, mutta itku ei oikein tule. Haluaisin vain nukkua kaiken ohi ja herätä myöhemmin, toivoa että tuntuisi paremmalta. Tekisi mieli tukahduttaa tunteet vaikka juomalla, en kuitenkaan haluaisi valita sitä keinoa.
Nyt tuntuu, etten saa henkeä. Itkettää, mutta itku ei oikein tule. Haluaisin vain nukkua kaiken ohi ja herätä myöhemmin, toivoa että tuntuisi paremmalta. Tekisi mieli tukahduttaa tunteet vaikka juomalla, en kuitenkaan haluaisi valita sitä keinoa.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Kertoisitko tarkemmin mistä kyse?
Ei sillä ole asioiden kannalta väliä. Päästin itseni ihastumaan liian vahvasti. Arvaat varmaan lopun.
Ei se ole väärin, mutta se sattuu. En olisi toivonut enää lisää kipua elämääni.
Eipä ihmisen tuskaa voi kukaan toinen ihminen mitenkään suuresti helpottaa. Mutta jos on olemassa Jumala, kenen koko olemus on iankaikkinen ja ääretön: mitä tapahtuu jos tämä ruoskitaan ja ristiinnaulitaan? Syntyy iankaikkista ja ääretöntä kärsimystä. Mitä siis on kaikki ihmisen tuska Jumalan tuskan rinnalla? Me valitamme tikkuja sormissamme kun toista kidutetaan vieressämme. Mutta Jeesus ei kärsi syyttä. Vaan rakkauden tähden joka Hän itse on, ja jonka tähden Hän haluaa iankaikkisesti kärsiä ihmisten pahojen tekojen tähden. Tämä särkee oman sydämeni, huolimatta siitä kuinka usein sitä pohdin. Ja jokainen ihminen on kohdellut tätä Jeesusta kuin Hän ei olisi mitään tai kukaan, kuitenkin Hän on jokaisen ihmisen syntien takia ristiinnaulittu. Tämä viiltää omaa sydäntäni.
Lähdenkö hakemaan kirkosta apua?
Apu on Hänessä kuka on ristiinnaulittu. Vaikka Hän on iankaikkisuudeksi hylätty ja runneltu elää Hän myös iankaikkisesti ja on noussut kadotuksesta ja kuolemasta. Pyydä Häntä armahtamaan sinut synneistäsi ja lohduttamaan sinua. Kukaan ei tunne kärsimystä ja tuskaa kuten Hän. Usko Jeesukseen. Käänny Hänen puoleensa. Etsi Raamattu netistä tai kotoa ja ala lukea. Aloita evankeliumeista. Pyydä Jeesusta rukouksella elämääsi niin sinut parannetaan. Haavasi sidotaan ja saat iankaikkisen elämän.
Ei kirkko ole uskon kanssa missään tekemisissä. Etsi usko sydämestäsi. Kun pyydät Jeesukselta apua vilpittömästi, Hän auttaa. Hän toi ainoana, todellisen avun minun sydänsuruihini. Jeesuksen kautta voitin masennuksen, sain voimia, uusia ystäviä tupsahti eteen "ihan vahingossa" ja sain pyyteetöntä rakkautta, jota en ollut saanut lapsuuden kodista, "ystäviltä" tai kumppaneilta. Tunteet piti kohdata sellaisenaan, se sattui, mutta kannatti. Kaikkea hyvää, rakkautta ja siunausta sinulle 🙏❤️
Jeesus auttaa! 😘
Ymmärrän tilanteesi, mutta en usko, että kukaan voi sinua auttaa, vaan itse on mietittävä, mitä voit tehdä asialle tai asioiden hyväksi.
On liki 20 vuotta kun sydämeni särkyi täysin ja kokonaan. Tuskaa varmasti lisäsi toisen julmuus ja rajallisuus ja se, että toinen kohteli kaltoin. Asioiden yli pääseminen kesti yli vuosikymmenen. Nyt kuin pohdin hyvin pimeää aikaa, kun ei saanut henkeä, sairastin ja nyt jälkikäteen ajatellen olin todennäköisesti masentunut, vaikken sitä silloin tiedostanutkaan, on täytynyt olla tasan 7 vuotta. Saan tietyistä asioista kiinni ja laskettua ajan. Sydämeni oli kyllä todella pahasti särkynyt. Uskon Jumalaan, mutta ei auttanut Jumala, ei mikään noiden 7 vuoden aikana. Sen verran vahva olen, ettei ikinä tullut mieleen tehdä itselleen mitään. Mutta on mahdotonta yrittää kuvailla noita vuosia, sitä pimeyttä, sairastamistani ja yritystä vain selvitä eteenpäin, kun mikään ei kiinnostanut . . . Työelämä pakotti eteenpäin, ei sekään helppoa kaiken keskellä ollut, mutta kunnialla työstäni selvisin kuitenkin.
Parisuhde oli jonkun aikaa etäinen, koska olin valinnut tietyt ratkaisut. Minulla ei ole mitään kantajia, oliko kyseessä vuosi vai enemmän, kaikki oli niin pimeää, en muista asioita, sumu vain peitti kaiken. Myöhemmin sain tukea parisuhteessa, sen mitä toinen nyt pystyi tekemään.
Sitten niiden 7 pahan vuoden jälkeen tapahtui asioita, joiden takana uskallan ajatella olleen Jumalan. Niin paljon asioita tapahtui, myös ajatusmaailmassani ja itselleni hyvin merkityksellisiä asioita. Ilmaisia, mutta niitä elämän arvokkaimpia asioita.
Ei sydämeni koskaan täysin parantunut, ja toisen julmuus ja pahuus (🐉), tuntuu yhä käsittämättömältä. Miten ihminen voikaan toimia siten?
Mutta kaiken pahuuden keskellä opin näkemään, kaiken taisteluväsymyksen ja syvien haavojen rinnalla, myös oman voiman ja vahvuuden, sen miten elämä heitti minut ylivoimaisten haasteiden eteen, ja kuinka yksin siellä olin. Näin myös miten se kaikki uuvutti minut, mutta silti hyvyys tuntui pahuutta vahvemmalta.
En pysty antamaan ensimmäistäkään neuvoa, koska se mikä minut piti ehkä kuitenkin pystyssä, asuu sisälläni, jokin selittämätön voima. Se sama, joka on aina nähnyt asioita syvemmälle.
Antaisin mielelläni neuvoja jos voisin, mutta jos sydän on totaalisen särkynyt, se on mielestäni maailman raskain ja vaikein asia, johon ei oikeastaan aita mikään.
Mieti omaa juttua ne, Rakkautta ne, onko kaikki loppunut täysin, onko asiat korvaamattomia, vai onko ehkä vielä toivoa. Toivo on ehkä se suurin asia, joka parantaa. Kun rakastaa todella syvästi, toivo siitä että asiat kuitenkin kääntyisivät hyväksi juuri sen ainoan, sydämesi valitun - Rakkaasi kanssa. Kun todella Rakastaa, tiedän, ettei kukaan voi korvata häntä.
Kantajia = käsitystä
Korvaamattomia = korjaamattomia
Ehkä silloin ei kannata antaa neuvoja, jos ei ole antaa mitään neuvoja. Usko on auttanut minua, ei tarvitse odottaa kymmentä vuotta, jotta saa apua. - sivusta
Rajallisuus = tahallisuus
Sanot itsellesi, että nyt on lupa olla surullinen. Tämä on surua. Sitten mietit kaikkia pareja ja kohtaloita, jotka eivät päätyneet yhteen vaikka tarina tuntui tähtiinkirjoiteltulta. Sitten sanot itsellesi edelleen, että et ole yhtään huonompi. Nyt ei vain onnistunut ja ensi kerralla sydämen oven raossa näet ja astut pelottomasti. Surun ei tarvitse olla itkua vaikka itku helpottavin. Tietoisia armollisia ajatuksia. Ja vähitellen armollisuus muuttuu oikeaksi armollisuudeksi. Näillä pääsee yli mutta joku toinen kertoo miten löytää ihminen rinnalleen. Olen liian kauan sinkkuna siihen. Niin harvoin ihastunkin niin on valtavan epäreilua, että kaikki menee mönkään.