Minut on tuomittu ja mua on epäilty erilaisista vakavista ja vähemmän vakavista rikoksista mutta koska olen kiero, en ole koskaan joutunut vankilaan. Todisteita ei ole joko ollut tai niitä on ollut vähän. Elätän itseni huijaamalla minua himoitsevien miesten rahat ja loisimalla samalla yhteiskunnan varoilla. Valehtelen, varastelen, käyttäydyn väkivaltaisesti, kostan kokemiani vääryyksiä jopa vuosien takaa. Olen tehnyt perättömän raiskausilmoituksen kostoksi, olen pilannut useiden vihaamieni ihmisten maineet, olen pilaillut ihastuneiden miesten kustannuksella, olen hirviö, naispaholainen, itse saatana. Elämäni aikana olen ajanut ainakin yhden miehen tekemään itsemurhan (tosin en tarkoituksella, mutta kuitenkin). Vihasin miehiä ja tuhosin niin monen ukon elämän kuin kykenin.
Sitten kaikki muuttui - tapasin kunnollisen ja ihanan miehen. Olimme yhdessä useamman vuoden. Koska en tunne juuri katumusta enkä huonoa omaatuntoa, en kyennyt alkuun käyttäytymään vaan olin ilkeä kusipää ämmä. Sitten kuitenkin paransin tapani huomattuani että tyyppi todella on luotettava! Se ei ihan hetkessä tapahtunut - mutta tapahtuipahan kuitenkin. Suhde ei kuitenkaan toiminut ja erosimme ystävinä. Omalla omituisella, sairaalla tavallani rakastin häntä - ja rakastan edelleen.
Minut on diagosoitu vakavasti häiriintyneeksi sosiopaatiksi eli antisosiaaliseksi, narsistiseksi ja epävapaaksi luonnevikaiseksi kusipääksi. Ihmettelen vain yhtä asiaa: Minkä vuoksi minulla on empatiaa ötököitä, puita ja eläimiä kohtaan muttei ihmisiä? No, joka tapauksessa. Niin nyt on sitten se tilanne, että heitän pyyhkeen kehään ja palaan entiseen malliin. Olen nimittäin havainnut, että yksikään vastaan tulleista miehistä ei ole eksääni lukuunottamatta ansainnut minulta yhtään minkäänlaista asiallista kohtelua. Olen rajannut elämässäni tällä tavalla että tapailemaani ihmistä sekä muutamaa läheistä ystävää kohtelen hyvin. On täysin eksäni ansiota että tajuan jollain tasolla tämän planeetan kantavan päällään myös hyviä ihmisiä, mutta on ilmeisesti koitunut minulle kohtaloksi törmätä niihin tyyppeihin joiden kanssa elämä on silkkaa leikkiä. Mind gameseja…Osaan todellakin olla maailman kiltein ihminen niille joita arvostan, vaikka samalla kusetan ja käytän häikäilemättömästi hyväkseni vastaantulevia random tyyppejä sekä piinaan vihaamiani ihmisiä säälimättömästi. Kuitenkaan kukaan ei tunnu ansaitsevan arvostustani ja nyt se on loppu! Koko elämäni perustuu muiden ihmisten huijaamiseen. Voisi sanoa että olen sen alan ammattilainen. Minulla on mm. lista pelleistä joita käytän tarpeellisina idiootteina, he taas kuvittelevat vielä hyötyvänsä minusta. Tekeydyn yksinkertaiseksi, avuttomaksi ja bimboksi ja sitten manipuloin erilaisia vanhempia hyväksikäyttäjä äijiä jotka ovat siinä toivossa että irtoaa pillua. Teetän heillä juttuja joita en tahdo itse tehdä, nyhdän heiltä rahaa, etuoikeuksia, tietoja.
Tällä hetkellä mietin, että olenpas ollut typerä tässä viime vuodet. Miksi koin, että haluaisin toimia oikein! Kyllähän minä tiesin millaisia saastoja ihmiset ovat jos niille on reilu, eritoten miehet!!
Mutta omapa on syyni. Itseäni voin siis syyttää kaikesta. Ei voi mitään. Täytyy ottaa kaikki irti taas psyko ämmän elämästä! Näytän ja vaikutan kiltiltä ja voisin olla se sun naapurin muija:) ja arvaapas mitä? Sinä saatat olla seuraava uhrini…
Olen naispuolinen sosiopaatti enkä kadu rikoksiani pätkääkään
Anonyymi
3
126
Vastaukset
- Anonyymi
Tuollasii naisii on oikeesti hei olemassa! Oon aina tienny… :/ meni kyllä yöunet. Selkäpiitä karmii… :o
- Anonyymi
Naisissa onkin erityisen paljon sosiopaatteja
- Anonyymi
Tuollaisia ne suurin osa on joten jos kemia toimii niin olet turvassa toistaiseksi 🌛😜
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2744694Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1343040Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit442867Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?
Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k292851Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?761801Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te1061654Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?
Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn281521- 601429
- 951292
Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!
Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En2151180