Savonniemen kaavoitus

Anonyymi

Uskoo ken tahtoo,ei taida tuolla porukalla nousta muuta kuin telttoja.Aikansa vouhkataan ja käy kuin toiselle kaupungin johdon ykkösprojektille Casinotowerille.

76

1748

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Varmaan tästä jutusta kyse:
      "Savonlinnan kaupunginhallitus hyväksyi viime viikolla yksimielisesti kaupungin ja Savon Mafia oy:n välisen yhteistoimintasopimuksen, joka koskee Savonniemen aluetta.

      Kaupunki kaavoittaa Savonniemeen Huvilan ja uimahallin tonteille yhteensä 4 000–6 000 kerrosneliötä lisää rakennusoikeutta ja vuokraa kaavan vahvistuttua alueet markkinaehtoisella vuokralla Savon Mafialle.

      Yritys on ideoinut alueelle muun muassa 5 000 kerrosneliön suuruista kylpylähotellia. Kyseessä olisi yhteensä noin 15 miljoonan euron investointi, jonka uskotaan tuovan kaupunkiin 30 uutta työpaikkaa.

      Tekninen lautakunta ei toukokuussa ollut sopimukseen tyytyväinen, vaan vaati sitä uudelleen valmisteltavaksi. Kaupunginjohtaja Janne Laine käytti teknisen lautakunnan päätökseen otto-oikeutta ja esitti kaupunginhallitukselle sopimuksen hyväksymistä.

      Kaupunginhallitus teki päätöksensä kuultuaan muun muassa Savon Mafian toimitusjohtajaa Janne Kupiaista.

      Lautakunta muun muassa piti sopimukseen kirjattua vuokraa liian matalana. Laine totesi, että ulkopuolisen arvioijan mukaan tontin hinta on 140 euroa rakennusoikeusneliömetriä kohti. Vuokra on viisi prosenttia pääoma-arvosta, mikä mahtuu normaaliin vaihteluväliin.

      Lautakunta halusi sopimukseen tarkempaa määrittelyä siitä, mitä kaavoitetaan. Laine totesi, että laki kieltää määrittelemästä etukäteen kaavan sisältöä ja rakennusoikeutta, koska kaava-alueen lopullinen käyttötarkoitus ratkeaa kaavoituksessa. Siksi sopimuksessa puhutaan vetovoimaisesta matkailukohteesta, jossa on majoitus- ja viihdepalveluja.

      Huvilan vastavalmistunut terassi ei liity kaavoitukseen. Se on rakennettu pysyvällä rakennusluvalla Huvilan tontille."

      Saa nähdä miten käy.
      Savonlinnan alueella on monta "alottamatta vaile valamista" matkailuhanketta.

    • Anonyymi

      Laine junaili kaverilleen kivan ja polkuhintaisen kaavan. Mikäköhän yhteys on kun Savonmafia näytt ää olevan Laineen erityisessä suojeluksessa ?

      • Anonyymi

        Eiköhän siellä tarvita sitten ihan rahamiehiä jos joskus rakentaminen alkaa, kovin miinusvoittoista ainakin mafian liiketoiminta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eiköhän siellä tarvita sitten ihan rahamiehiä jos joskus rakentaminen alkaa, kovin miinusvoittoista ainakin mafian liiketoiminta.

        No tällä uudella kaavoituksella saa kaupunki tuon uimahallin hävitettyä/tuhottua.
        Ja parhaan paikan kaupungista pilkkahinnalla yksityiseen hallintaan.

        Sanosinko että tuon tontin hinta pitäisi olla luokkaa useita kymmeniä miljoonia, jotta se kompensoisi kaikki menetykset mitä vuosien saatossa siitä tulee. Ellei jopa toista sataa tuhatta.

        Lyhytnäköistä toimintaa sanon minä

        Siis toista sataa miljoonaa eikä tuhatta , pikku pilkku virhe niinkuin kaupungin muissakin touhuissa , milloin mihinkin suuntaan

      • Anonyymi

        Savonlinnassa maan hinta yrityskäyttöön on lähinnä vitsi.

        Siis niin halvalla ei voi maata myydä, että se kävisi kaupaksi ja vuokrat on sen mukaiset.
        Jos maalla ei ole myyntiarvoa, niin silloin vuokra-arvonkin pitää olla alhainen.

        Ei ole oikein pyytää yhdeltä yritykseltä korkaa vuokraa sen takia, kun se saa tehtyä alueelle turisteja tuovan ja ihmisiä työllistävän bisneksen.
        Siis ISO JOS hanke toteutuu! ! !

        Jos Mafian vuokraa aletaan hinamaan liian ylös, niin sitten pitää korottaa kaikkien muidenkin vuokria samassa suhteessa tai Savonlinna syyllistyy syrjintään ja sitä ottelua ei kannata mennä oikeuteen häviämään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siis toista sataa miljoonaa eikä tuhatta , pikku pilkku virhe niinkuin kaupungin muissakin touhuissa , milloin mihinkin suuntaan

        Paremminkin toista miljardia!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Savonlinnassa maan hinta yrityskäyttöön on lähinnä vitsi.

        Siis niin halvalla ei voi maata myydä, että se kävisi kaupaksi ja vuokrat on sen mukaiset.
        Jos maalla ei ole myyntiarvoa, niin silloin vuokra-arvonkin pitää olla alhainen.

        Ei ole oikein pyytää yhdeltä yritykseltä korkaa vuokraa sen takia, kun se saa tehtyä alueelle turisteja tuovan ja ihmisiä työllistävän bisneksen.
        Siis ISO JOS hanke toteutuu! ! !

        Jos Mafian vuokraa aletaan hinamaan liian ylös, niin sitten pitää korottaa kaikkien muidenkin vuokria samassa suhteessa tai Savonlinna syyllistyy syrjintään ja sitä ottelua ei kannata mennä oikeuteen häviämään.

        Eli ainoa vaihtoehto on myydä ja riittävän kalliilla, ja jos ei osta niin pitäkööt kipeenään, Ostakoot joku toinen sitten,

        Vaihtoehtona on säilyttää paikka kaupungin virkistysalueena uimahalleineen päivineen ja voihan sitä kehittää kaupungin omilla resursseilla hillitysti ja antaa kaupunkilaisten nauttia keskellä kaupunkia viihtyisästä paikasta. siihen kylkeen kesäuimala saimaaseen, muutama puistoaktiviteetti jota voi pitää yllä kaupungin kesätyöntekijät vaikka yhteistyössä Samiedun tai jonkin muun oppilaitoksen kanssa .
        Paikka kesäteatterille???? ja tai sille kuuluisalle oopperan mainostamiselle vai onko ooppera ihmisille liian pitkä matka linnaan? että pitää taksilla suhata sitten?

        Kaikki voittaisivat

    • Anonyymi

      Ihme vasemmalle katsojia täällä, kun ei ymmärretä Laineenkin yrittävän saada tuloja Savonlinnan seudulle uusilla suunnitelmilla.
      Täällä on jo ennestään parhaimmat tontit kuntalaisten käytössä kuten kouluina. Piispanmäki olisi upea kerrostaloille kuten Heikinpohjan koulujen mäkikin.
      Uimahallissa voi uida vaikka keskellä Talvisalon monttua eikä siihen tarvita parasta tonttia.
      Muutama avantouimari voi käydä kasinolla rannassa.

      • Anonyymi

        Nillin nillin itkee siellä (kokoomus)-yrittäjä
        Miksi juuri sinulle pitäisi se paras tontti antaa ilmaiseksi ja vielä jos kunta laittas vielä tuki eurot pinoon ja joku hanke siihen vielä lisäksi ettei edes omia rahoja tarvitsisi laittaa.

        Hyvä että on suunnitelmia, mutta pitäisi joku toteutuakkin.
        Ja ihan yrittäjän omilla rahoilla, eikä yhteiskunnan rahoilla
        nillin nirin narin nurin yhyy yrittäjä. josko yrittäisit etkä itkisi

        Ei ole yrittäjä kuullut yhteisestä hyvästä koskaan?

        Kyllä, yrittäjä olen vaan en minkään puolueen kannattaja, mutta ymmärrän talouden päälle ja mistä rahaa voisi saada.
        Omaa maata on sen verran reilusti, että en tarvitse ostaa lisää.

        Niinkö?
        Kuitenkin nillität jostain vasemmistosta vaikka ett olevinaan politikoi.
        Perinteistä kokoomuslaista välttely puhelua.
        En se minä ollut se oli aina joku muu ja sitten kun jokin asia onnistuu ollaan kunnia hakemassa ensimmäisenä.

        Eihän ihmisen tarvitse itse olla minkään puolueen kannattaja ja silti voi tunnistaa änkyrä ajattelijan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eihän ihmisen tarvitse itse olla minkään puolueen kannattaja ja silti voi tunnistaa änkyrä ajattelijan.

        Ja itsessäsi ei ole mitään vikaa.?
        Vaikkakin ajattelet kuin kokoomuslainen

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nillin nillin itkee siellä (kokoomus)-yrittäjä
        Miksi juuri sinulle pitäisi se paras tontti antaa ilmaiseksi ja vielä jos kunta laittas vielä tuki eurot pinoon ja joku hanke siihen vielä lisäksi ettei edes omia rahoja tarvitsisi laittaa.

        Hyvä että on suunnitelmia, mutta pitäisi joku toteutuakkin.
        Ja ihan yrittäjän omilla rahoilla, eikä yhteiskunnan rahoilla
        nillin nirin narin nurin yhyy yrittäjä. josko yrittäisit etkä itkisi

        Ei ole yrittäjä kuullut yhteisestä hyvästä koskaan?

        Ollaanko antamassa parasta tonttia ilmaiseksi?
        Kuten aloitusviestissä oli mainittu, niin vuorkalle on avoin peruste.

        Siinä se tontti on köllötellyt kauemmin kuin yksikään elävä tai kuollut Savonlinnalainen pystyy muistamaan, mutta ei ole kelvannut kenellään.

        Nyt, kun joku haluaa valjastaa sen maapalan markkinavoimien käyttöön, niin alkaa itku ja parku.

        Tontilla vaan sattuu tällä hetkellä olemaan jotain, josta voi iloita suurempi joukko ja josta on yhteistä hyvää monessakin muodossa, vai eikö mukamas ole?

        Se että sillä ei kukaan niin sanotusti tienaa kiristää oikeistolais yrittäjän mieltä ja hermoja kun ei näe nenäänsä pidemmälle.
        Ja oikeistolais yrittäjä ei kyllä samaan hintaan samoja palveluja ole aikomuskaan tuottaa vaan euron kuvat silmissä meinaa rahastaa huonommasta palvelusta moninkertaisen summan ja nillittää vielä tukea että pystyisi ilman riskiä yrittämään.

      • Anonyymi

        Upest paikat ei riitä. Asunnoille ei ole ostajia, siksi uusia ei rakenneta. Jo sovitut projektitkin on peruttu (esim. postitalon monttu ja Automiehenkahun ja Huutokallionkadun maastossa oleva tontti)
        Asuntoja ei rakenneta, ellei väki ala lisääntyä. Kukaan ei osta uutta, jos myyntiaika on pitkä ja eroon vain pilkkahinnalla.
        Uimahalli Talvisalon montussa, miksi ja millä rahalla? Savonlinnassa on jo hyvässä kunnossa pidetty uimahalli, jonka elinkaari voi kestää vielä seuraavat 50 vuotta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niinkö?
        Kuitenkin nillität jostain vasemmistosta vaikka ett olevinaan politikoi.
        Perinteistä kokoomuslaista välttely puhelua.
        En se minä ollut se oli aina joku muu ja sitten kun jokin asia onnistuu ollaan kunnia hakemassa ensimmäisenä.

        Kylläpäs Raskin Pia käy taas kuumana. Hetihän sen tunnistaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niinkö?
        Kuitenkin nillität jostain vasemmistosta vaikka ett olevinaan politikoi.
        Perinteistä kokoomuslaista välttely puhelua.
        En se minä ollut se oli aina joku muu ja sitten kun jokin asia onnistuu ollaan kunnia hakemassa ensimmäisenä.

        VPM Ravintolat kaavoitaa Savonniemen Hotellin Tonttia ja Uuden Uimahallin Tonttia ja Safaritalo ja Panimoravintolan Huvilan Yläkertaan Remontoidaan Majatalon Huoneistoa Entinen Panimoravintola Huvilan Bes ja Fast huoneet Lopettaa Toiminnasta ja Janne Kupiainen ja Pasi Pekkonen ja Niko Pekkonen Purkaa Entisen Huvilan Juhlateltan Pois Rakennetaan Tilalle Konserttialue ja Panimoravintola Huvilan Päätyyn Rakennetaan Uusi Esiintymislava ja Konsertin Ajaksi Rakennetaan Baareja ja Kioskeja ja Juhlatiski Ensi Kesällä 2022

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nillin nillin itkee siellä (kokoomus)-yrittäjä
        Miksi juuri sinulle pitäisi se paras tontti antaa ilmaiseksi ja vielä jos kunta laittas vielä tuki eurot pinoon ja joku hanke siihen vielä lisäksi ettei edes omia rahoja tarvitsisi laittaa.

        Hyvä että on suunnitelmia, mutta pitäisi joku toteutuakkin.
        Ja ihan yrittäjän omilla rahoilla, eikä yhteiskunnan rahoilla
        nillin nirin narin nurin yhyy yrittäjä. josko yrittäisit etkä itkisi

        Ei ole yrittäjä kuullut yhteisestä hyvästä koskaan?

        Xamk Ammattikorkeakoulu Laajentaa Essotelle ja Sosterille Uusi Sairaalakeskus

    • Anonyymi

      Se, että on saanut rekisteröidä "MAFIA" toiminimen on maailman silmissä suuri häpeäpilkku! Minun myös.

      Harley jengit asetetaan toimintakieltoon mutta MAFIA saa porskuttaa vapaasti Savonlinnassa...
      Savonlinna on Oopperakaupunki. Ooppera tulee Italiasta jossa on suuri ja kuolemanvakava MAFIA ongelma.
      Minkä kuvan saavat Italian oopperavieraat Suomesta? Varmaa tosi sairaan...

      No, tuo nimi on varmaan "hauska" savolaisten mielestä. Juntit ei tajua...

      • Anonyymi

        Sanopas missä se italialainen turisti törmää tämän yrityksen nimeen?
        Tuskin netistä etsii yritystietoja mikäli syö kyseisen firman ruokaa.
        On taas lähtenyt laukalle ajatukset jollain vasemmiston kannattajalla.

        Eipä ole tuki-yrittäjä-oikeistolainen ymmärtänyt, että voi mainostaa ja ihan muuallakin kuin siinä hyväveli kerhon omistamassa paikallislehdessä.
        Yksi hyvä tapa olisi olla kohtelias ja palvelualtis ja sitä kautta saada hyvää mieltä ja yritystä mainostettua ihan ihmiseltä toiselle kehuilla yrityksestään.
        Oletpa varsinainen änkyrä

      • Anonyymi

        Tuo on ihan totta. Yrityksen nimeä on moni muukin kritisoinut.

        Jos yritys haluaa profiloitua rikollisella nimellä niin on selvää, että se toimii huonona mainoksena kaikille jotka eivät kannata rikollisuutta edes leikillään.

        Vasemmiston kannattajat juurikin ovat yleensä rikollisuuden kannattajia, joten huonon nimen kritiikkiin ei kannata sotkea kuvitelmia vasemmistolaisuudesta.

        Savonlinnan yrityspalvelut ja vastaavat kerhot eivät tee yhtään mitään suurimman osan yritysten eteen. Heidän ainoa hyysäyskohteensa on matkailuun ja ryssiin liittyvät hankkeet jotka eivät tuo sen enempää työpaikkoja kuin hyötyäkään kuin pienelle ryhmälle ihmisistä.

        Niin, pahoitetaan sitten mieli tästäkin yrityksen nimestä
        Apulannan levy-yhtiö Päijät-Hämeen Sorto & Riisto

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eipä ole tuki-yrittäjä-oikeistolainen ymmärtänyt, että voi mainostaa ja ihan muuallakin kuin siinä hyväveli kerhon omistamassa paikallislehdessä.
        Yksi hyvä tapa olisi olla kohtelias ja palvelualtis ja sitä kautta saada hyvää mieltä ja yritystä mainostettua ihan ihmiseltä toiselle kehuilla yrityksestään.
        Oletpa varsinainen änkyrä

        Vinkki kaikille. Näin juuri hienon ja hauskan videon. Sen nimi oli "Suomalaisen lapsiperheen elämä Pietarissa". Pisti miettimään elämää Nevan rannoilla. Musiikkiosio lastenlauluineen herkisti erityisesti. Kannattaa katsoa ja miettiä kytkentöjä näihin juttuihin.

    • Anonyymi

      Ensin Mafia laittaa homman alulle ja kun paukut loppuu, niin S-ryhmä lunastaa ja tekee valmiiksi...

      • Anonyymi

        Näinhän siinä tulee käymään.Ihmeellistä tuo Laineen yhden yrittäjän hyysääminen, viime kesä terassinkin sai rakentaa ilman lupaa, kyllä tämä on ihme kaupunki.

    • Anonyymi

      Savonlinna, kahden miehen yritys.

      Peitsaro ja Laine pyörittää Savonlinnaa, ainakin jos on tätä keskustelupalstaa uskominen ja miksi emme uskoisi, koska netissä kaikki on totta.

    • Asemakaava nähtävillä ja kommentoitavana 31.1.2022 saakka. Asemakaavaselostuksesta käy ilmi että mikäli uusi uimahalli rakennetaan hotelliprojektin yhteydessä, kaupunki harkitsee julkisten uimahallipalvelujen antamista Savon Mafian operoitavaksi: "On myös mahdollista, että hotelli ja uusi uimahalli toteutettaisiin yhtenä kokonaisuutena ja yksi yritys operoisi molempia." https://www.savonlinna.fi/asukas/kaavoitus/
      Käykää katsomassa kaava ja vaikuttakaa olemalla valtuutettuihinne yhteydessä.

      • Anonyymi

        Lipun hinta 200%

        Eikös sitä hallia jo korjailtu verovaroilla aika runsaasti?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lipun hinta 200%

        Eikös sitä hallia jo korjailtu verovaroilla aika runsaasti?

        Uimahalli puretaan... Mitenpä muuten, täällä ei muuta osatakaan - kaikki vaan maan tasalle.

        Pikku Saimaa nyt:
        Aikuiset 6,60€
        Opiskelijat, eläkeläiset, varusmiehet, työttömät, ym. 3,60€
        Lapset 4-14v. 2,40€
        Perhelippu 14,50
        Veteraanit 0€

        Tulevaisuus:
        Rakennetaan "tilalle" uusi yksityinen "uimahalli" ja hinnoille käy vähintäänkin näin:
        Aikuiset 20€
        Lapset 4-14v. 13€
        Eläkeläiset, opiskelijat 16€
        Perhelippu 48€

        Tämäkään mielipuolinen suunnitelma ei tosin - luojan kiitos - tule toteutumaan.

        Jos Savonlinna haluaisi, niin uimahallipalvelut kannattaisi ostaa ulkopuoliselta yrittäjältä.
        Seinien omistaminen ja samaan aikaan palvelun myynti alihintaan ei ole hyvää bisnestä.

        Kaupunki voi sopia, että lippujen hinnat on:
        Aikuiset 6,60€
        Opiskelijat, eläkeläiset, varusmiehet, työttömät, ym. 3,60€
        Lapset 4-14v. 2,40€
        Perhelippu 14,50
        Veteraanit 0€

        Erotuksen maksaa veronmaksajat kuten tähänkin saakka kalliin uimahallin ylläpidon muodossa.
        Ei kaikkea aina kannata omistaa.

        Pitää olla pätäkkää että voi urheilla.
        Kumikiekon hakkaaminen poikain keskenkin on niin kallis harrastus että harrastuskulut on sosialisoitava kansalaisilta..
        Kiva kuitenkin, että luksusunelmia suunnitteleva yritys on osannut nimetä itsensä luottamusta herättävällä tavalla..

        Niin, pahoitetaan sitten mieli tästäkin yrityksen nimestä.
        Apulannan levy-yhtiö on nimeltään Päijät-Hämeen Sorto & Riisto

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos Savonlinna haluaisi, niin uimahallipalvelut kannattaisi ostaa ulkopuoliselta yrittäjältä.
        Seinien omistaminen ja samaan aikaan palvelun myynti alihintaan ei ole hyvää bisnestä.

        Kaupunki voi sopia, että lippujen hinnat on:
        Aikuiset 6,60€
        Opiskelijat, eläkeläiset, varusmiehet, työttömät, ym. 3,60€
        Lapset 4-14v. 2,40€
        Perhelippu 14,50
        Veteraanit 0€

        Erotuksen maksaa veronmaksajat kuten tähänkin saakka kalliin uimahallin ylläpidon muodossa.
        Ei kaikkea aina kannata omistaa.

        Sopia voi mitä vaan, mutta kun sopijayritys lopettaa toimintansa, niin ei ole enää sopimustakaan.
        Toinen asia se, että kylpylät ovat useimmiten paikkoja, joissa uiminen on pelkkää pulikointia. Esimerkkinä vaikkapa Järvisydän.
        Entä miten velvoittaa yksityinen yritys kustantamaan miljoonia maksava, tappiota tuottava oikea uimahalli...? Yksinkertaisuuttani en ymmärrä.

        Olen ollut siinä käsityksessä, että pikkupaikkakuntien uimahallit (kuten kirjastotkin) ovat kuntien omistuksessa. Olisi mielenkiintoista tietää, onko jollain paikkakunnalla se yksi ja ainoa oikea uimahalli yksityisessä omistuksessa. Ja jos on, niin millaiset ovat kokemukset?

        Pikku korjaus:
        Entä miten velvoittaa yksityinen yritys kustantamaan KYMMENIÄ miljoonia maksava, tappiota tuottava oikea uimahalli...?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin, pahoitetaan sitten mieli tästäkin yrityksen nimestä.
        Apulannan levy-yhtiö on nimeltään Päijät-Hämeen Sorto & Riisto

        Niin. Apulannan levy-yhtiö ei yritä vaikuttaa savonlinnan kaupungin kaavoitukseen eikä yleiseen poliittiseen päätäntään, saati urheilupalveluiden tilanteeseen. Apulannan levy-yhtiö tuottaa musiikkia.
        Mafia yrityksen nimenä suomen pimeimmässä kaupungissa on vitsinäkin huono. Ellei sitten tarkoitus ole vihjata jotakin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos Savonlinna haluaisi, niin uimahallipalvelut kannattaisi ostaa ulkopuoliselta yrittäjältä.
        Seinien omistaminen ja samaan aikaan palvelun myynti alihintaan ei ole hyvää bisnestä.

        Kaupunki voi sopia, että lippujen hinnat on:
        Aikuiset 6,60€
        Opiskelijat, eläkeläiset, varusmiehet, työttömät, ym. 3,60€
        Lapset 4-14v. 2,40€
        Perhelippu 14,50
        Veteraanit 0€

        Erotuksen maksaa veronmaksajat kuten tähänkin saakka kalliin uimahallin ylläpidon muodossa.
        Ei kaikkea aina kannata omistaa.

        Uimahallin rakennus- ja kulttuuriperintöarvot............

    • Anonyymi

      Onneksi Radio Mafia vaihtoi aikanaan nimeä.
      Olihan se kauheaa, kun valtakunnan radio oli Mafia niminen.

    • Anonyymi

      Savon Mafia 2020; Liikevaihto 1 900 000e. Tappio tulos -105 000e.

      Tuskin noilla tiedoilla rakennetaan mitään... ei ainakaan valmiiksi saakka!

      • Anonyymi

        Niinpä. Suuret on nappikaupalla suunnitelmat. Mistähän meinaavat taikoa rahoituksen?

        "Savon Mafia" on muuten todella korni nimi yritykselle.

      • Anonyymi

        Tappiota ovat tehneet 3 viimeistä vuotta varmaan ainakin -250000 niin ei kauhea uskottava toimija ja eikös ne sössineet siellä Lappeenrannassakin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tappiota ovat tehneet 3 viimeistä vuotta varmaan ainakin -250000 niin ei kauhea uskottava toimija ja eikös ne sössineet siellä Lappeenrannassakin.

        lappeen ranta mainittu.
        Kannattaa ottaa ensin selvää siitä, mitä lappeen rannassa tapahtui ja vasta sen jälkeen sössiä asiat.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        lappeen ranta mainittu.
        Kannattaa ottaa ensin selvää siitä, mitä lappeen rannassa tapahtui ja vasta sen jälkeen sössiä asiat.

        taisi lehdet kirjoittaa, että yksipuolinen sopimuksen purku.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        taisi lehdet kirjoittaa, että yksipuolinen sopimuksen purku.

        YLE:n sivuilta lainattua:

        Rakennuksissa vuokralla oleva Savon Mafia kertoi keskiviikkona, että se suunnittelee 1,1 miljoonan euron korjaustöitä rakennuksiin.

        Ylen saamien tietojen mukaan asian julkistaminen tuli kaupungille yllätyksenä.

        – Se pitää kyllä paikkansa. Olisi ollut miellyttävä lukea tiedote ja päästä korjaamaan ja painottamaan joitakin asioita. Sille ei enää mahda mitään, kiinteistöjohtaja Timo Hämäläinen Lappeenrannan yritystiloista kertoo.

        Myös Lappeenrannan toimitilojen toimitusjohtaja Mikko Hietamies kertoo lukeneensa asiasta mediasta.

        – Yrittäjän kanssa on tehty vuosia yhteistyötä luonnollisesti, kun hän on meidän vuokralainen, mutta eilinen uutinen tai tiedote… Itse en päässyt siihen millään tavalla vaikuttamaan, näkemään tai tietämäänkään, että sellaista on tulossa. Sain lukea sen mediasta, Hietamies sanoo.

        Ulkouima-allasta ei ole tulossa

        Lappeenrannan kaupungilta kerrotaan, että allastoimintaa ei ole tulossa, sillä se vaatisi kaavamuutoksen lisäksi myös syviä taskuja. Rahaa altaan toteuttamiseen ei ole.

        – Emme ole toteuttamassa altaita piha-alueelle. Terassi ravintolaoven edessä voidaan toteuttaa tarkemmin sovittavassa laajuudessa, kaupungin elinvoiman ja kaupunkikehityksen toimialajohtaja Pasi Leimi sanoo.

        Leimi sanoo, että kaupunki suhtautuu positiivisesti matkailua edistäviin investointeihin. Päätöksiä ennen on kuitenkin tehtävä huolellista valmistelutyötä. Vanhan kylpylä rakennuksen käyttötarkoitukseen ei ole tulossa asemakaavan muutosta edellyttäviä toimintoja. Asemakaavaa voisi silti päivittää.

        – Remontit edellyttäisi sitä, että on tehty sopimus ja sopimusneuvottelut ovat kesken. Remontit kirjataan vuokrasopimukseen ja vuokralla maksetaan remonttia. Näitä sopimuksia ei vielä ole olemassa, Leimi kertoo.

        Myös kokonaiskustannusarviosta on eriäviä näkemyksiä. Jos remontin kokonaiskustannus nousee yli miljoonaan euroon, tarkoittaa se myös korkeampia vuokria. Leimin mukaan remonttia voisi toteuttaa pienemmällä budjetilla.

        Remontin laajuus selviää kuitenkin vasta selvitysten valmistuttua, jonka jälkeen on mahdollista määrittää tarkempi tavoitekustannusarvio.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        lappeen ranta mainittu.
        Kannattaa ottaa ensin selvää siitä, mitä lappeen rannassa tapahtui ja vasta sen jälkeen sössiä asiat.

        tämä sieltä lappeenrannasta:Savon Mafia maksaa Lappeenrannan Yritystila-yhtiölle noin 405 000 euron korvauksen Lappeenrannan kylpylän vuokrasopimuksen ennenaikaisesta päättämisestä. Summassa on mukana myös Lappeenrannan kaupungin omistaman Yritystila-yhtiön vuokrasaatavat.

        Savon Mafia on toiminut Lappeenrannan satamassa sijaitsevassa kylpylähotellissa määräaikaisella vuokrasopimuksella. Sopimus oli tehty vuoden 2021 loppuun.

        Yhtiö kuitenkin lopetti liiketoiminnan kylpylähotellissa kesällä. Vetäytyminen tuli kaupungille yllätyksenä.

        Uuden vuokralaisen etsintä alkaa
        Savon Mafian maksaa Yritystila-yhtiölle 100 000 euroa joulukuun loppuun mennessä. Sen jälkeen loput, hieman yli 300 000 euroa maksetaan 24 erässä kuukausittain.

        Jos yhdenkin maksuerän maksaminen viivästyy, Yritystila-yhtiö voi periä koko loppusumman kerralla.

        Savon Mafia on hyväksynyt sovintoesityksen. Myös Lappeenrannan kaupunginhallitus hyväksyi sovintoesityksen tänään maanantaina.

        Kylpylähotelliin aletaan nyt etsiä uutta vuokralaista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        lappeen ranta mainittu.
        Kannattaa ottaa ensin selvää siitä, mitä lappeen rannassa tapahtui ja vasta sen jälkeen sössiä asiat.

        Lappeenranta on yhdyssana

    • Anonyymi

      Kuntien tehtävät ja toiminta:

      Kunnat järjestävät asukkailleen palveluita, joista suurin osa on määritelty kuntien tehtäviksi laissa. Kunnalle voidaan antaa tehtäviä vain säätämällä siitä laissa.

      Lakisääteiset tehtävät liittyvät seuraaviin palveluihin:

      koulutus ja varhaiskasvatus
      kulttuuri-, nuoriso-, kirjasto- ja liikuntapalvelut
      kaupunkisuunnittelu, maankäyttö
      vesi- ja jätehuolto
      ympäristöpalvelut
      sosiaali- ja terveyspalvelut (siirtymässä hyvinvointialueille sote-uudistuksen jälkeen)
      palo- ja pelastustoimi (siirtymässä hyvinvointialueille pelastustoimen uudistuksen jälkeen)

      Aikoinaan sanottii, että Oravissa Oravin laki.
      Savonlinnassa Savonlinnan oma laki on näköjään nykypäivää. Täällä kun uimahallin palvelujen ei katsota olevan kunnan tehtävään kuuluvaa liikuntapalvelua.

      • Anonyymi

        En löytänyt erikseen uimahallia mainittavan kunnan lakisääteisissä palveluissa.

        En myöskään usko, että siellä laissa velvoitetaan kuntaa omistamaan oma uimahalli.

        Moni palvelu kannattaa seinien sijaan ostaa joltain toimijalta.
        Jännä juttu, että kansalaisille kelpasi Nätkin uusi koulu, jota kaupunki ei omista...

        Et löytänyt?
        kulttuuri-, nuoriso-, kirjasto- ja liikuntapalvelut

        Entä löydätkö yhtään kuntaa, jossa se ainoa uimahalli olisi jonkun muun kuin kunnan omistuksessa?

        Vastausta mielenkiinnolla odotellen.

        "kulttuuri-, nuoriso-, kirjasto- ja liikuntapalvelut"

        Se, että kunnan palveluissa mainitaan liikuntapalvelut, ei tarkoita sitä, että kunnan pitää järjestää KAIKKI tarvittavat liikuntapaikat.

        Minä haluaisin enduroradan, mäkihyppytornin, retkiluisteluradan (hiitolatujen vastapainoksi), laskettelurinteen ja parkour areenan.
        Kaikki nämä tietenkin ilmaiseksi tai yhteiskunnan tuki lipun hintaan pitäisi olla suhteessa sama kuin uimisessa.

        Jep, minäkin haluaisin vaikka mitä, mutta kunnan ylläpitämä uimahalli kuuluu jokaiseen kaupunkiin. Myös Savonlinnaan.

      • Anonyymi

        Kaikki. vauvasta vaariin, pelaamaan nyt vaan jääkiekkoo!!!
        Siihenhän niitä verorahojammekin upotetaan.

    • Anonyymi

      Oopperajuhlat sai viimevuonna 750000 rahaa. Tuottamatta mitään.

      • Anonyymi

        Veronmaksajilta.
        "Savonlinnan Oopperajuhlien kannatusyhdistys on saanut Opetus ja kulttuuriministeriöltä yli 700 000 euron valtionavustuksen."

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Veronmaksajilta.
        "Savonlinnan Oopperajuhlien kannatusyhdistys on saanut Opetus ja kulttuuriministeriöltä yli 700 000 euron valtionavustuksen."

        Melko mitätön summa, jos vertaa vaikkapa täysin käyttöä vaille jääneeseen Huutokosken junarataan. Se maksoi veronmaksajille muistaakseni 42 miljjoonaa , olisi 🪓 töitä.

    • Anonyymi

      Savon Mafian mukaan investoinnit voisivat luoda Savonlinnaan 25 uutta työpaikkaa ja 50 000 vuosittaista matkailukävijää. Uusia petipaikkoja tulisi Savonlinnaan noin sata.

      • Anonyymi

        Mitä ne 50.000 matkailijaa tulisivat ja miksi juuri Savonlinnaan? Kylpylöitä on Suomi täynnä ja lähempänä itärajaa on Lappeenrantaa ja Imatraa. Kylpylä ei ole mitään uutta ja ihmeellistä, pitäisi olla jotain muuta(kin), jotta talvimatkailu lisääntyisi.
        25 uutta työpaikkaa ajalle 15.6 - 15.8. Entä montako työpaikkaa suurimmalle osalle vuotta?

      • Anonyymi

        50 000 vuosittaista matkailukävijää tarkoittaa 136 matkailukävijää joka päivä.
        Onko 50 000 vuosittaista matkailukävijää lisää nykyiseen matkailukävijämäärään vai ottaaka Mafia oman siivun nykyisistä.

        25 uutta työntekijää tarkoittaa sitä, että töissä on kerrallaan maks 10, koska loput on vapaalla.

        Jos kymmenen on töissä ja asiakkaita 136. niin kiirettä pitää, koska siivous, respa, ruokahuolto, kylpyläpalvelut jne...

        Numeroita on kiva heitellä, mutta kun niitä aletaan pilkkomaan pieniin osiin, niin asiat ei olekaan enää niin selkeitä.

      • Anonyymi

        mitkä investoinnit, tappiota tekee vuodesta toiseen.

    • Anonyymi

      Eläkeläiset tulisi uudestaan Savon mafian uudistetun esitymislavalle soitaan 2023

      • Anonyymi

        Savon Mafia antaa Luvan Rakennusluvan ja Tulisi Upo Uusi Esintyislava ja Hotelli ja Uusi Uimahalli ja Uudelle Konserttialueelle Tulisi Bänbilava Eläkeläiset Soitamaan Humppaa Pnimoravintola Huvilan Uudistetun Alueelle Savon Mafia Tekee Uutta Toimintaa

    • Anonyymi

      Jaa tulisi vai?

    • Anonyymi

      Savonlinnan käyttämät kaavoitus Konsultit ovat nyt Kanarialla ja tekivät "Kiitos Savonlinna!" kakun jota nauttivat champanjan kera.....

    • Anonyymi

      Nykyinen maailmantilanne huomioiden Savonniemen suunnitelmat muuttuivat jätepaperiksi, kuten myös suunnitelmat Parikkalan rajanylityspaikasta.

      • Anonyymi

        Parikkalan rajanylityspaikkaa ajaneet eivät ole koskaan ajaneet suomalaisten etuja. Se kannattaa pitää mielessä myös tulevaisuudessa.

    • Anonyymi

      Jotensakin on kiinnostukseni venäläistä turismia kohtaan aika vähissä ja itse en lähde enää koskaan Putinin valtakuntaan.

      • Anonyymi

        24.02.2022 muutti monta asiaa itään päin.

        Haluaisin nähdä poliitikon, kun intoilee Parikkalan ylityspaikan puolesta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        24.02.2022 muutti monta asiaa itään päin.

        Haluaisin nähdä poliitikon, kun intoilee Parikkalan ylityspaikan puolesta.

        Moni parikkalalainen on tästä kehityksestä tyytyväinen, haluavat välttää asiaan liittyviä lieveilmiöitä. Ja kuten kaikki lienevät jo huomanneet, koko suuri ja mahtava perustuu pelkkiin valheisiin.

    • Anonyymi

      Savon Mafia myy liiketoimintansa Pekkosten ja Kupiaisen VPM-konsernille – Konserni Tulee Savonniemi Hotelli Hanke Ja Uusi Uimahalli ja Panimoravintola Huvila Remontoidaan ja Uusi Esintymislava ja Konserttialue ja Ulkouima-allasmaailma ja Saunamaailma ja Janne Kupiainen Osti Lappeenrannan Kylpylän Hanketta

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Yli puolet savonlinnan poliitikoista halusi parikkalan rajan auki.

    • Anonyymi

      Uudelle Esintyislavalle Tulisi Kaavoitus on valmis KESÄLLÄ Soittajat Tulee The Rasmus ja Eläkeläiset ja Olivera ja BESS ja Maustetytöt ja Tommi Läntinen ja Kotiteollisuus ja Kumikameli ja Eppu Normaali ja Motörheadin Phil Campbell bändi Bastard Sons ja Linkin Park ja Sia ja Ellinoora ja Haloo Helsinki

    • Anonyymi

      Viimeisimmät Kupiaisen haastattelut paikallispravdassa kertoo sen, että ei taida kylpylää Savonniemeen nousta, ainakaan heidän voimin.

      • Anonyymi

        Ei kai tuota kukaan uskonut alunperinkään,että heiltä onnistuisi.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      1
      14826
    2. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      2177
    3. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      2175
    4. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      2175
    5. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      2174
    6. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      2174
    7. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      2173
    8. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      2173
    9. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      2173
    10. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      2173
    Aihe