Tanskan Mary

Löytyykö muita Tanskan kruununprinsessa Mary Donaldsoniin hurahtaneita? Mielestäni kaunein prinsessa ikinä, tyylitajuinen, fiksu, yksinkertaisesti ihana. Ehdottomasti suosikkikuninkaalliseni. :o)
72878
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

On jotenkin liian mallimainen, ja laihtunut häittensä jälkeen ihan liikaa.

Äänestä
  • mary on aivan varmasti sivistynyt, fiksu, ajaton, mannermaisen elegantti ja kaikista näistä syistä äärimmäisen tylsä tapaus, ärsyttävyyteen asti. olen ehkä kateellinen panettelija, kun en ole korkeakoulutettu, biologisesti hedelmällisessä lisääntymisiässä ja tyylikkään kuningaskunnan prinssin puoliso. minusta prinsessassa pitää olla jotain särmää eikä vain kykyä pitää kaunista haurasta kätöstä täydellisessä kulmassa ja supistaa söpöä ruususuuta aina kuvaajien ollessa paikalla. no, itse pidän victoriasta, jolla on tavallinen tallukka puolisona, kanttia käydä raffi kuningatarkoulutus maassa möyrien puolustusvoimissa ja kykyä esiintyä rennosti, mutta asiallisesti virallisen ankeissa edustustilaisuuksissa. victoria rulettaa!

    enkä muuten pidä maryn ruususuusta. ohuet huulet.

    Äänestä

  • duchess kirjoitti:

    mary on aivan varmasti sivistynyt, fiksu, ajaton, mannermaisen elegantti ja kaikista näistä syistä äärimmäisen tylsä tapaus, ärsyttävyyteen asti. olen ehkä kateellinen panettelija, kun en ole korkeakoulutettu, biologisesti hedelmällisessä lisääntymisiässä ja tyylikkään kuningaskunnan prinssin puoliso. minusta prinsessassa pitää olla jotain särmää eikä vain kykyä pitää kaunista haurasta kätöstä täydellisessä kulmassa ja supistaa söpöä ruususuuta aina kuvaajien ollessa paikalla. no, itse pidän victoriasta, jolla on tavallinen tallukka puolisona, kanttia käydä raffi kuningatarkoulutus maassa möyrien puolustusvoimissa ja kykyä esiintyä rennosti, mutta asiallisesti virallisen ankeissa edustustilaisuuksissa. victoria rulettaa!

    enkä muuten pidä maryn ruususuusta. ohuet huulet.

    Jos tarkoitat Ruotsin Victoriaa, niin hänellä ei ole puolisoa! Ei avo eikä avio, poika-/miesystävä vaan.
    Niin on minustakin Mary kyllä tyylikäs, mutta jotenkin tylsä. Onkohan liian täydellinen?
    Pidän prinsessa Alexandrasta ja hänen tyylistään eniten.
    Victoria ja Madeleine ovat jotenkin liian tyttömäisiä naapurintyttöjä! Mette on melko arkipäiväinen, joskin usein yksinkertaisen tyylikäs isommissa juhlissa.

    Äänestä

Oli kyllä todella viehättävä. Niin on miehen veljen vaimokin. Harmi,kun ihminen ei ymmärrä omaa parastaan.

Äänestä
  • Alexandra ja Joachim ovat nyt virallisesti eronneet ja Alexandra on Hänen Korkeutensa, prinsessa Alexandra.

    Äänestä

Munkin mielestä Mary&Frederik on ihana pari! Heidän rakkaustarinansa on suloinen, ja suloisina itse myöskin aina julkisuudessa näyttäytyvät. Vaikka vikoja etsimällä aina löytääkin (ohuet huulet ym), kukaan ei voi kiistää, että Mary on tosi kaunis.

Oikeestaan oon enemmän Frederikin fani. Oon saanut hänestä tosi symppiksen kuvan. Ja jotenkin oli niin käsittämättömän rakastettavaa, kun Frederikiltä vierivät kyyneleet, kun Mary asteli kohti alttaria. Viatonta rakkautta. (Mary itse oli jähmettyneen/pelokkaan oloinen häissä, mutta kai se jännitti kun koko maailma kattoo telkkarista, kun tavistyttö naidaan tulevaksi kuningattareksi, maahan jonka kieltäkään ei vielä kunnolla osaa puhua...)

Nyt Mary muuten on jo ilmeisesti aika paljon oppinut tanskan kieltä, onhan se siellä asunut jo pitkään. (Miten pitkään? Eikös ne menny aika tasan vuosi sitten naimisiin?) Muutenkin kiltin ja nöyrän kuvan on antanut itsestään, ehkä liiankin pliisun. Mutta tärkeää, ettei ainakaan ole mennyt liian yksityiskohtaisesti puimaan henkkoht asioitaan. Eikä ole kai kertaakaan joutunut lööppeihin minkään negatiivisen asian vuoksi. Siksi fiksu.

No, Tanskan hovissa on ollut skandaalejakin (se toinen prinssi Joachim? joka ryyppää ja rellestää). Mutta melko järkevää meininkiä Tanskassa kuitenkin. Ei mitään sellaista kaunaa ja koppavuutta niin kuin Brittihovissa, tai perintökiistoja kuten Monacossa...
Tai entäs kun viime keväänä samoihin aikoihin Espanjan prinssi Felipe meni naimisiin Letizia Ortizin kanssa. Eikö ollutkin Maryn&Frederikin häissä ilmapiiri paljon lämpimämpi kuin Felipen&Letizian.

Onnea Marylle ja Frederikille tulevasta lapsesta!

Äänestä

Ihan hirvee noita-akka. Roviolle tollaset.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mary_s kirjoitti:

Löytyykö muita Tanskan kruununprinsessa Mary Donaldsoniin hurahtaneita? Mielestäni kaunein prinsessa ikinä, tyylitajuinen, fiksu, yksinkertaisesti ihana. Ehdottomasti suosikkikuninkaalliseni. :o)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu