KOTIMAA
Professori: Delta voi hämätä oireillaan – 6 kysymystä ja vastausta variantista
Koronavirus sars-cov-2:n entistä tartuttavampi deltamuunnos on levinnyt jo noin 90 maahan. Deltasta tunnetaan myös ärhäkämpi delta plus -muunnos. IS selvitti, mitä deltasta tiedetään.
1. Mikä deltavariantti on?
KORONAVIRUS sars-cov-2 muuntuu jatkuvasti. Muuntuneita viruksia tunnistetaan sekvensoimalla eli määrittämällä koko viruksen perimä tai osa siitä, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL.
Muunnos B.1.617.2 havaittiin Intiassa lokakuussa 2020. Maailman terveysjärjestö WHO luokitteli sen ”huolestuttavaksi” toukokuussa 2021. Maantieteellisen havaintopaikkansa vuoksi muunnosta kutsuttiin aluksi Intian variantiksi.
Suomessa deltamuunnosta tavattiin ensimmäisen kerran maaliskuussa 2021. Tapaukset liittyivät matkustamiseen. Pietarista palanneiden EM-kisaturistien riski saada tartunta deltamuunnoksesta on huomattava. Tarkka tieto tartuntojen määristä saadaan kuidenkin vasta, kun näytteet on sekvensoitu. Siihen kuluu viikko-kaksi.
2. Miten se eroaa muista muunnoksista?
DELTAVARIANTTI on aiempia muunnoksia tartuttavampi ja leviää näitä tehokkaammin. Nature-lehden mukaan se on noin 60 prosenttia tartuttavampi kuin alfa- eli brittimuunnos, jonka tartuttavuus puolestaan on 50 prosenttia suurempi kuin alkuperäisen, Wuhanista levinneen viruskannan.
Deltamuunnoksessa on kymmenkunta mutaatiota, jotka voivat aiheuttaa muutoksia viruksen piikkiproteiinissa. Tämä viruksen kuoren rakenneosa tarttuu kudosten ace2-reseptoreihin ja avaa virukselle tien elimistöön. Mutaatioista kolme helpottaa piikkiproteiinin kiinnittymistä reseptoriin.
Niin sanotussa delta plus -muunnoksessa on lisäksi yksi mutaatio, joka arvioiden mukaan antaa virukselle entistä paremman kyvyn väistää vasta-aineita. Delta plus -varianttia on havaittu noin 200 tapausta yhdessätoista maassa, kertoo uutiskanava CNN. Venäjä tutkii parhaillaan sen esiintymistä maan rajojen sisällä, kertoo The Moscow Times.
Kaikkien mutaatioiden yhteisvaikutusta koronainfektioon tai pandemian kehittymiseen ei vielä täysin tunneta.
– Delta on (edeltäjiään) nopeampi ja kestävämpi. Se hakeutuu alttiisiin ihmisiin tehokkaammin kuin aiemmat variantit. Siksi vielä rokottamattomaan väestöön kohdistuu entistäkin suurempi riski, sanoi WHO:n hätätilaohjelman johtaja Mike Ryan mediatilaisuudessa viikko sitten uutiskanava CNBC:n mukaan.
Deltavariantin leviäminen on huomattavan nopeaa. Esimerkiksi Britanniassa se aiheuttaa jo 99 prosenttia uusista tartunnoista.
Lue lisää: Husin Mäkijärvi arvioi: Pietarin koronatartunnat valtaosin deltavarianttia – altistuneita saattaa olla jopa tuhat
3. Kuinka hyvin rokotteet suojaavat deltavariantilta?
KAIKKIEN koronarokotteiden suojatehosta deltaa vastaan ei ole vielä tietoja.
Kaksi annosta Biontech/Pfizerin rokotetta antaa 96-prosenttisen suojan deltavariantin aiheuttamalta, sairaalahoitoa vaativalta covid-19-taudilta, kertoi kesäkuun puolivälissä julkaistu brittiläisen Public Health Englandin PHE:n tutkimus. AstraZenecan valmisteella kahden annoksen suojateho sairaalahoitoa vaativalta taudilta on 92 prosenttia.
PHE:n aiempi analyysi vertasi Biontech/Pfizerin rokotteen suojaa delta- ja alfavarianttia eli niin kutsuttua brittimuunnosta vastaan. Valmiste suojasi kahden annoksen jälkeen 88-prosenttisesti deltamuunnoksen oireiselta taudilta ja 93-prosenttisesti alfamuunnoksen. AstraZenecan suojateho oireista tautia vastaan oli 60 prosenttia deltavariantin ja 66 prosenttia alfavariantin kohdalla.
Ensimmäisen annoksen suojateho on molemmilla valmisteilla huomattavasti heikompi kuin kahden annoksen. Molemmat antoivat 33 prosentin suojatehon deltavirusta vastaan ja 50 prosentin suojatehon alfavarianttia vastaan.
– Yksi rokoteannos ei riitä yhtä hyvin kuin Suomessa tällä hetkellä dominoivaan brittivarianttiin, sanoi zoonoosivirologian professori Olli Vapalahti IS:lle sunnuntaina.
Yksikin rokoteannos kuitenkin lievittää taudinkuvaa ja suojaa vakavalta sairastumiselta.
WHO:n mukaan deltavariantin torjuminen vaatii muutakin kuin rokotuksia: jopa kaksi rokoteannosta saaneiden on edelleen syytä käyttää kasvomaskia, pitää yllä turvaetäisyyksiä sekä noudattaa hygieniaa ja muita suojatoimia.
4. Kuinka paljon deltavarianttia on Venäjällä?
TARKKOJA tietoja muunnoksen leviämisestä ei ole saatavissa. Deltamuunnoksesta on kuitenkin tulossa vallitseva, kertoi Venäjän epidemiologisen keskustutkimuslaitoksen varajohtaja Aleksandr Gorelov uutistoimisto Tassille 25. kesäkuuta.
– Havaintojemme mukaan vallitseva koronaviruskanta on vaihtumassa. Tarkoitan Intian muunnosta. Virus on saanut uusia ominaisuuksia, jotka ovat tehneet siitä entistä tartuttavamman, Gorelov sanoi.
Potilaiden ikäjakauma on Gorelovin mukaan samalla muuttunut. Potilaat ovat entistä nuorempia ja aktiivista elämää viettäviä. He levittävät virusta muihin ikäryhmiin ja unohtavat suojatoimet.
”
Virus on saanut uusia ominaisuuksia, jotka ovat tehneet siitä entistä tartuttavamman.
Pormestari Sergei Sobjanin
Delta voi hämätä oireillaan : 6 kysymystä ja vastausta variantista IS
Anonyymi
2
70
Vastaukset
- Anonyymi
Kaikki injektiot pitäisi lopettaa ja olisi vielä toivoa että leviäminen loppuisi joskus.
Niin kauan kuin sisukkaat piikin myyjät saavat jatkaa ihmisten tuhoamista, tässä ollaan kusessa joka maassa, joka jatkaa tätä aivotonta toimintaa.
Järki on jäässä vaikka ollaan kesäsäässä! - Anonyymi
Eihän tässä olla annettu ainuttakaan rokotusta!
Kyse on injektioista!
Sinun pitäisi opetella aakkoset ja kerro tuo injektioitten sisältö samalla kun olet sen ottanut ja tiedät sen myötä. Kukaan järkevä ei ota sikaa säkissä!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1026588
Nikkalassa vauhdilla nokka kohti taivasta
Mitähän Darwin sanoisi näistä 4 suomalaisesta, jotka kävivät Haparandan puolella näyttämässä, kuinka Suomi auto kulkee t313940törniöläiset kaaharit haaparannassa
isäpapan autolla kaahatta 270 km/h metsään https://www.lapinkansa.fi/nsd-kaksi-suomalaista-kuoli-kolarissa-haaparannall/303365Sitä saa mitä tilaa Perussuomalaiset!
https://yle.fi/a/74-20160212 SDP:n kannatus se vain nousee ja Keskusta on kolmantena. Kokoomus saanut pienen osan persu3831807- 331418
- 271360
Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän
Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi471093Anteeksi kulta
En oo jaksanut pahemmin kirjoitella, kun oo ollut tosi väsynyt. Mut ikävä on mieletön ja haluisin kuiskata korvaasi, hyv11996Perttu Sirviö laukoo täydestä tuutista - Farmi Suomi -kisaajista kovaa tekstiä "Pari mätää munaa..."
Ohhoh, Farmilla tunteet alkaa käydä kuumana, kun julkkiksia tippuu jaksosta toiseen! Varo sisältöpaljastuksia: https:11930- 42889