Säälittävää toimintaa Suomelta, ja nimenomaan suomen hallitukselta, jotenkin en vain edes ihmettele

Anonyymi

https://www.is.fi/#:~:text=Kotimaista koronavirusrokotetta kehittävälle,TALOUSSANOMAT12:09

tai tule yllätyksenä. Miettikää Helsingin yliopisto ja Itä-suomen yliopisto, eli suomalaiset kivijalat, sivistyksen perusta, he yrittävt tehdä maailmasta paremman paikan elää terveesti (tässä tapauksessa sanan varsinaisessa merkityksestä), niin suomen hallitus ei ole antanut apuja!!!

Heidän pitää kerjäämällä kerjätä, jotta saataisiin kotimainen rokotus vahvistamaan myöskin eri variantteja vastaan, ja sitten tiputetaan joku 9 miljoonaa euroa, mikä on ihan kissan pissaa hyötyihin nähden, puhumattakaan, että tällä saataisiin Suomen tiede/kehitystyö paljon vahvemmaksi myös tulevaisuudessa, ja sitä kautta myös markkinoita maailmalta Suomen tutkimus-, -kehitys ja tiedetyöhön ja työstä.

Tätäkö tämä tarkoittaa, kun hallitus on huutanut tutkimus- ja kehitystyön tärkeydestä? Moittien toisiaan tutkimus- ja kehityön ymmärtämättömyydestä. Hävetkää! Yksikään teistä todellisuudessa ole ymmärtänyt TÄSSÄKÄÄN tapauksessa yhtään mitään mistään, tieteestä puhumattakaan, koska olette täysin tieteen ymmärtämättömyyden rajan alapuolella ÄO tasolla. puhumattakaan, kun vielä teeitä ohjaa "aate-kiima", joka sumentaa sen viiseimen järjen. Poliittinen aate-kiima on pahempi kuin mikään pahin uskontolahko, joka ei aja kuin omia etujaan muita hyväksikäyttäen.

Suomi nousuun Sanna Marinin ja Krista Kiurun kierojen ja tyhmien temppujen vuoksi!

15

105

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ja rahaa on liuennyt kyllä Sarmaste maskikauppoihin, ja paljon muuhun. Palkatkaa vielä lisää osaamattomia oman tasonsa alapuolella olevia avustajia.

    • Anonyymi

      Tutkimus- ja kehitystyö olisi täysin hukkaan heitettyä resurssia ilman toimivia globaaleja markkinoita, nimittäin se on se taho, joka pitää meidät hengissä. Mitä helvattua tutkimus, kehitysja tiede auttaisi meitä, jos poliitiikot eli päättävät tahot, joiden ymmärrys on 3-vuotiaan tasolla, eli otetaan mieluummin 5 kappaletta viidenkymmenen sentin kolikkoa kuin tuhat euron paperilappusta, koska kolikoita on enemmän, se on sitten heidän mielestään enemmän rahaa.

      Ja vaikka otin nyt raha esimerkin, koska se kuvastaa parhaiten näiden päättäjien tason, mutta nyt on oikeasti kysymys ylipäätään ja kaikkialla ihmisen elinmahdollisuudesta ja -tilasta, niin ei nämä pässit ymmärrä, koska aate on se, mikä ohjaa, ja se nyt ei ainakaan ohjaa älyllisesti parempaan lopputulokseen kuin tiede ja tutkimus meitä auttaisi. Ja tämä pätee muuhunkin kuin vain rokotteisiin. Sosialismi ei ole kehityksen siemen vaan se on kehityksen jarru tai jopa tappaja. Onneeksi on edes markkinat, joilla on järkeä, koska ilman marrkinoita me olisimme jo kauan aikaa sitten kaikki kuolleet.

      Ja tämän tutkimusrahan myöntäminen jälkijättöisesti ja jihan "kissan pissan" tasoa ei varmastikaan auttanut Aarnio Wihurin nimi, koska se on sosialisteille myrkkyä, kateudestahan he elävät. Varmasti ajatus on ollut "rahottakoot rikkaat" "yksityistäminen on kaikella tapaa pahinta, mitä sosialistit voi unelmissaan nähdä".

    • Anonyymi

      Ongelmahan tässä on se, että saadakseen rahaa tutkimukseen sitä pitää osata hakea oikein ja oikeasta paikasta. Suomessa aidosti on liian vähän paikkoja, joista tuontyyppinen tutkimus voisi hakea rahoitusta. Valtio itsessään ei lain mukaan voi meillä jakaa rahaa mihinkäön tuollaiseen, vaan rahoitusta haetaan muista paikoista. Muistelen lukeneeni ko. tutkimuksen jääneen ilman Business Finlandin rahoitusta ja miettineeni jo silloin, että mitä vattua. Business Finland on ihan väärä paikka hakea tuolle rahaa. Sieltä sitä ei taatusti saa, sillä he eivät voisi sitä myöntää, vaikka kuinka ehkä haluaisivat. Business Finland rahoittaa liiketominnan kehittämistä. Joh he olisivat hakeneet rahaa esim. jonikn uuden pakkaustavan kehittämiseen jo olemassaolevalle tuotteelle niin tatuusti olisi rahaa tullut. Se vaan liiketoiminta pitää jo olla olemassa, jotta tuolta voi saada rahaa.

      • Anonyymi

        Ymmärrän hyvin tämän asian. Mutku, sitku tässä maassa ON ENNENKIN jaettu rahaa jostain kolosta, kun vain tahtoa on löytynyt. Kylläpä pääministeri, ja muut ministeri soittelevat koteihinkin, että "äänestäkää meidän puoluetta, ja minua", niin kyllä jos tahota ja halua on, niin silloin voi ministeri soittaa pari puhelua, ja rahoitus on valmis. Jos huuhaa asioissa osataan soittaa ja jakaa rahaa, niin on se ihme, kun sitten asia, johon todellakin pitäisi soittaa rahaa, niin polut on suljettu.

        "porsaanreikiä, poraanreikiä olemme kaikki olemme kaikki" _Juice Leskinen muokattuna

      • Anonyymi

        "Pitää osata hakea oikein" :D Mitä tämä tarkoittaa? Nyt, kun olen katsellut ja kuunnellut linnunlauluja, ja nähnyt osiitäin tuloksia, koska toimenpiteet tulokset kertovat totuuden, näinhän se on vaikka selittäisi "kuuta taivaalta", niin minusta tuntuu, että nyt ovat vain ne "osanneet hakea", jotka ovat olleet päättäjien lähellä kiehnäämässä :D

        "liiketoiminta pitää jo olla olemassa, jotta tuolta voi saada rahaa." = Näinhän se tietysti pitää tai pitäisi olla, mutku on yrityksiä, joilla ei ole ollut toimintaa moneen vuoteen, ja ei ole ollut edes minkäänlaista ELINKELPOISIITTA, ja silti he ovat osanneet hakea avustuksia ja saaneet, ja ajaneet sen jälkeen ässä-mersulla suoraan konkurssiin :D

        ps. loppukevennystä kehiin :)

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eli sinusta hallituksen pitäisi rikkoa olemassaolevaa lakia? Meillä ei ole sellaista valtiollista instanssia, joka voisi tuollaisia rahoja jaella. Eikä tämä rokotekehitys ole ainoa hanke, johon ei tästä maasta löydy oikeaa rahoittajatahoa. Pitäisikö löytyä? No totta helvetissä pitäisi, vaan se vaatisi lakiuudistuksen, joka pitäisi saada eduskunnassakin läpi. Sen taas en näe tapahtuvan, sillä eivät porvaripuolueetkaan ole innolla tällaisia tukia jakamassa. Olemassaolevaa liiketoimintaa he kuitenkin tukevat innolla jos minkämoisissa "kehityshankkeissa".

        Saahan sitä itsekukin toki soitella sinne sun tänne, mutta heti nousisi haloo millä tavalla ministeri on mukana ko. hankkeessa ja hyötyykö hän siitä jotenkin. Epävirallisesti noista aivan varmasti on puhuttu monissakin eri kabineteissa.

        siis ELINKELPOISUUTTA, joka oli yksi perusta hakemisen osaamiseen, ja sen johtamiseen :D

        Hallituksen ei tarvitse rikkoa lakia, mutta on se osannut ennekin kiertää lakia :D

        ps. ja nyt kun mielikuvitus lähti minulla laukalle, niin on ihan pakko vielä todeta tähän lopetukseksi, että siinä olen kyllä samaa mieltä, että uskon, että siellä missä Antti Wihuri säätiön kanssa tai ilman, niin eihän hän ole osannut elämässä mitään eikä ikinä tiennyt mistään mitään, täysin osaamaton kaveri :D :D :D

        Olman Wiuhahduksien kaltaisia "mahtimiehiä ja mahtinaisia" Suomikin olisi heikompi paikka olla ja elää ja hengittää, kun ne eivät ole osanneet vaikka ovatkin osanneet :D

        "Osata hakea oikein" = hakea oikeasta paikasta ja oikeaan asiaan tarkoitettua tukea + tehdä oikeanlaiset paperit, oikeanlaisilla tiedoilla. Sellasta se rahotuksen hakuminen on. Se on byrokratiaa, hait sitten mistä vaan virallisemmalta taholta. Niistäkin jokainen kun on velvollinen jollekin raportoimaan jakamistaan rahoista ja ne pitää jakaa tietyillä perusteilla. Jos haet yksityiseltä enkelisijoittajalta tai vaikka yhtiöltä, niin sitten voi riittää kun osaat vain puhua niin perkeleen hienoja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        siis ELINKELPOISUUTTA, joka oli yksi perusta hakemisen osaamiseen, ja sen johtamiseen :D

        Kyllä, toiset ovat ihan helvetin hyviä täyttämään niitä papereita ja toiset eivät osaa vaikka olisi täydelliset perusteet saada. Tervetuloa byrokratian maailmaan. Sitä eivät pyöritä poliitikot. Eikä halitus yksinään kykene noita mihinkään muuttamaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Pitää osata hakea oikein" :D Mitä tämä tarkoittaa? Nyt, kun olen katsellut ja kuunnellut linnunlauluja, ja nähnyt osiitäin tuloksia, koska toimenpiteet tulokset kertovat totuuden, näinhän se on vaikka selittäisi "kuuta taivaalta", niin minusta tuntuu, että nyt ovat vain ne "osanneet hakea", jotka ovat olleet päättäjien lähellä kiehnäämässä :D

        "liiketoiminta pitää jo olla olemassa, jotta tuolta voi saada rahaa." = Näinhän se tietysti pitää tai pitäisi olla, mutku on yrityksiä, joilla ei ole ollut toimintaa moneen vuoteen, ja ei ole ollut edes minkäänlaista ELINKELPOISIITTA, ja silti he ovat osanneet hakea avustuksia ja saaneet, ja ajaneet sen jälkeen ässä-mersulla suoraan konkurssiin :D

        ps. loppukevennystä kehiin :)

        Väittäväthän toiset, että Kelaltakin on vaikea saada rahaa. Itse tiedän ihmisiä, jotka saavat sieltä aina kaiken minkä tahtovat, oli varsinaisesti perusteita tai ei. Niidenkin papereiden täyttäminen ja muotoilu sekä liitteiden laatiminen on omanlaistaan taidetta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hallituksen ei tarvitse rikkoa lakia, mutta on se osannut ennekin kiertää lakia :D

        ps. ja nyt kun mielikuvitus lähti minulla laukalle, niin on ihan pakko vielä todeta tähän lopetukseksi, että siinä olen kyllä samaa mieltä, että uskon, että siellä missä Antti Wihuri säätiön kanssa tai ilman, niin eihän hän ole osannut elämässä mitään eikä ikinä tiennyt mistään mitään, täysin osaamaton kaveri :D :D :D

        Olman Wiuhahduksien kaltaisia "mahtimiehiä ja mahtinaisia" Suomikin olisi heikompi paikka olla ja elää ja hengittää, kun ne eivät ole osanneet vaikka ovatkin osanneet :D

        Yritettiinhän niitä muitakin rahoja BF:n kautta jakaa, vaan vihkoon meni. Se instanssi ei tuollaiseen rahoituksenjakoon taivu, eikä sitä asiaa noin vaan jollain asetuksella muuteta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hallituksen ei tarvitse rikkoa lakia, mutta on se osannut ennekin kiertää lakia :D

        ps. ja nyt kun mielikuvitus lähti minulla laukalle, niin on ihan pakko vielä todeta tähän lopetukseksi, että siinä olen kyllä samaa mieltä, että uskon, että siellä missä Antti Wihuri säätiön kanssa tai ilman, niin eihän hän ole osannut elämässä mitään eikä ikinä tiennyt mistään mitään, täysin osaamaton kaveri :D :D :D

        Olman Wiuhahduksien kaltaisia "mahtimiehiä ja mahtinaisia" Suomikin olisi heikompi paikka olla ja elää ja hengittää, kun ne eivät ole osanneet vaikka ovatkin osanneet :D

        Vaikka ihminen olisi kuinka ammattilainen tahansa jossain asiassa niin ei kukaan kaikkea tiedä. Sitäpaitsi osaaminen ei auta mitään, jos sellaista tahoa ei tässä maassa ole, joka kykenisi tuollaista rahoitusta myöntämään. Toiset rahoittavat perustutkimusta ja toiset jo valmista liiketoimintaa ja sen kehittämistä. Siihen väliin, jossa tutkimuksesta pitäisi tehdä liiketoimintaa ei vain oikein ole tahoa, jolta rahoitusta voisi hakea. Siinä välissä ei oikein ole muuta tahoa, kuin yksityinen raha tai sitten sellaiset valtiot, joilla on erilaiset lait. Suomessa valtio ja siihen sidotut instanssit eivät ota tuota riskiä, sillä tuossa kohtaa on se kaikkein suurin riski menettää sijoitus.

    • Anonyymi

      ppppsssss. joku nyt ei ole tajunnut tämän palstan hengen tai palstakulttuurin, kun jäi jankuttamaan plaahplaahpläääh :)

    • Anonyymi

      No, firmahan tuo jo oli, eli yksityinen rahoitus, ja olihan tuota jo ulkomailta tarjottu, ennemminkin koronaan pitäisi järkiperäisesti suhtautua globaalilla tasolla, eikä miettiä yksittäisten maiden rokotekattavuuksia ja omavaraisuuksia. Tuollaiset rahoitukset jos jollekkin niin ihan kansainvälisille järjestöille kuuluisivat. Mutta noillakinhan taitaa olla jo rahan kiilto silmissä. https://www.unicef.org/press-releases/unicef-fund-aims-raise-us25-billion-covid-19-health-supplies-low-and-middle-income

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Vihdoin Sofian peffa ikuistettu ilman filttereitä

      Jenner pökät ei taida puristaa peffaa kasaan samalla tavalla kun kalsarit joita yleensä pitää😂 https://aijaa.com/re6HIq
      Kotimaiset julkkisjuorut
      145
      3311
    2. 95
      2759
    3. Miksi et enää halunnut kohdata mua?

      Miksi välttelet mua?
      Ikävä
      149
      2079
    4. Oho! Tanssii Tähtien kanssa saa oman "realityn" - Tätä tiedossa!

      Tanssii Tähtien Kanssa uusi kausi alkaa elokuussa. Ja ohhoh, luvassa on myös ajan henkeen sopivasti uusi reality-henkinen pläjäys kulissien takaa. Ki
      Viihde ja kulttuuri
      25
      1381
    5. Missä ravintolassa Martina hakkasi Sofian?

      Ollaan lasten kanssa katseltu youtubesta sitä videota missä Martina pidätetään ja heitetään pihalle sen jälkeen kun hän on hakannut Sofian. Mikä tuo r
      Kotimaiset julkkisjuorut
      151
      1347
    6. Viimeinen viesti

      Mitä lukee viimeisimmässä viestissä jonka HÄN on sinulle laittanut? Ap aloittaa: viimeisessä viestissä häneltä on kolme numeroa.
      Ikävä
      54
      985
    7. Tiedän ettei tilanne

      Ollut optimaalinen kun tavattiin. Oikeastaan se oli aika sekava tilanne. Silti teit tosi ison vaikutuksen tunteisiini nainen. Olen pahoillani siitä e
      Ikävä
      42
      960
    8. Taisin menettää kaikki mahdollisuuteni suhun?

      Tämmöisiä ajatuksia ollut tässä viimepäivinä.
      Ihastuminen
      25
      949
    9. Stefan eli vankeudessa, kurituslaitoksessa, 9 v ajan

      Mutta vapautui siitä vuosi sitten keväällä ja elää nyt vapaana kuin taivaan lintu ihanan Sofiansa kanssa, nyt saa taas elää! Kaikkea mukavaa heille tu
      Kotimaiset julkkisjuorut
      130
      859
    Aihe