Joskus tuntuu,että olen ainut nuori ihminen tässä aurinkokunnassa,jolla ei todellakaan ole yhtään ystävää-ei edes tuttuja joiden kanssa voisi silloin tällöin käydä vaikkapa kahvilla.Käy ihan kateeksi kun katsoo koulussa iloisia ihmisiä halaamassa kavereitaan,kertomassa vkonlopun tapahtumista,suunnittelemassa yhteisiä kesälomareissuja ym ym..Kun minulla olisi edes yksi hyvä ystävä-en tarvitsisi muita.Mutta taidanpa vain haaveilla..Koulun jälkeen odottaa pitkä ilta yksin kämpillä.Olen kyllä yrittänyt tutustua ihmisiin,"soluttautua" piireihin,mutta se näyttää olevan toivotonta,kaikilla on jo omat ystävänsä.Ei siihen muita haluta tai tarvita.En asu enää kotona vaan toisella paikkakunnalla,mutta eipä minulla kotipaikkakunnallakaan ystäviä ollut.Itseasiassa sen takia muutin muualle ja nyt tunnen olevani entistäkin yksinäisempi(olen asunut nykyisellä paikkakunnalla kaksi vuotta).Nykyisin olen hyvin masentunut ja luopunut toivosta löytää ystävä.En tiedä kauanko jaksan tätä,puhua seinille kun ei kukaan muukaan kuuntele.Mitäpä tässä pitäisi tehdä?En usko että mikään psykiatri voisi minua auttaa,masennuksen syyhän on yksinäisyys.
yksinäisyys=
masennus
9537
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Jep, juuri noin. Sama tilanne, mutta minä asun vielä kotona. Se on todella masentavaa kun on kaikille kuin ilmaa. Kun koulussakin on, ei kukaan tervehdi vaan kaikilla on omat piirinsä, joihin ei sisään pääse, vaikka millä konstilla yrittäisi. Masentavaa!
mulla oli aina koulussa ja kotona. vasta nyt on tylsää kun työtön. en mä tiedä miksi, mutta silti mä tunnen muita työttömiä. vaan ois hauskempi tuntee pirteempää porukkaa.
Ei ois ollenkaan pahitteeksi mennä juttelee vaikka koulukuraattorin kanssa (kait teillä sellanen on koulussa, meillä ainakin on). Sun ei kannata murehtia, jos olet vähän kehno sosiaalisessa kanssakäymisessä. Musta tuntuu, et sä tarttet enemmän ihmistä, joka jaksaa kuunnella. Ei yksinäisyys tee ihmisestä huonompaa, vaikka se siltä tuntuukin. Pitää vaan oppia arvostamaan niitä asioita missä itse on hyvä. Mutta kyllä sun kannattas jutella jonkun kanssa. Masennuksesi vain pahenee, jos asialle ei tehdä mitään. Elämä on kuitenkin aika pienestä kiinni. Pienillä muutoksilla elämästä saa nautittavan kokonaisuuden. Luonnetta on vaikea muuttaa, mutta ettimällä kiinnostuksen kohteita muista elämänalueista saa elämästä elämisen arvoisen asian.
Jos haluat jutella mulle ja muutkin yksinäiset, niin mailatkaa osoitteeseen [email protected]
Sama vika Rahikaisella :( Vaikeeta tutustua yhtään kehenkään. Itse erosin viitisen vuotta sitten. Enkä ole sen jälkeen oikein tavannut yhtään ketään. Ainoat soitot kotiin on jotakin "anteeksi onko teillä hetki aikaa. Teemme markkinatutkimusta..." Tai sitten anteeks väärä numero. Kännyköiden myötä ei oikein noitakaan.
>En usko että mikään psykiatri voisi minua auttaa,masennuksen syyhän on yksinäisyys.
Naula-kantaan. Ei ne tropit ainakaan mulle kauneutta ja kavereita tuo . Omasta mielestäni kun olen ruma ku perkele. Ja ujous päälle. Sitämyöden valmis sitten. Koita siinä tutustua vaikka haluais. :((
Mut Prkle. Pullo kainaloon ja taas kerran telkkua tölläämään.
Etelään opiskeleen jotain. Espanjaan.
Voi ilmoittaa, että et todellakaan ole ainoa, itsekin karmean huono sos. kanssa käymisessä ja siten muihin tutustumisessa, tuttuja löytyy 1 ja kavereita 0, että semmosta.. koitan pysyä järissäni parhaani mukaan. Olen tullut ajatelleeks, että tämä on itseasiassa todella yleistä suomessa jostain syystä......
JOS TÄSTÄ TEHTÄISIIN TUTKIMUS, TULOKSET OLISIVAT KARMEATA LUETTAVAA, olen täysin varma.
Osuit muuten naulan kantaan!
Jotenkin tuntuu, että TODELLA useiden ihmisten
sosiaalinen piiri on 0 - 3 ihmistä, eikä tilanne
ole tosiaan silloin terve!
Suuri osa ihmisistä asuu yhden ihmisen
kopperoissa kaupunkiyksiöissä ja potee
yksinäisyyttä ja siitä johtuvaa masennusta.
Maataan sohvalla ja tuijotetaan töllöä.
Ja kun on tuhansia tunteja tuijotettu töllöä,
alkaa oma ajattelu olla mennyttä, ja samoin
keskustelutaidot ja omaperäiset ajatukset.
Itse en ole yksinäinen, mutta koko ajan mulla on
huono omatunto ainakin kymmenen ihmisen takia,
että pitäisi mennä käymään tai soittaa, kun he
ovat niin yksinäisiä. Mutta kun he ovat NIIIIIN
yksinäisiä ja NIIIIIN tarvitsevia, niin on aika
raskasta ottaa heihin yhteyttä, kun tuntuu, että
he heittäytyvät niskaani koko painollaan kaiken
elämäntuskansa kanssa. Jaksan aika kauan olla
kuuntelevana korvana, mutta rajansa kaikella.
En tiedä miksi nämä yksinäiset eivät kokoonnu
jonnekin ja ala toistensa ystäviksi...
No, eipä tuo ole niin helppoa :)
Joka tapauksessa sanoisin, että aivan turha
odottaa, että kukaan tulee kotoa hakemaan
tai että puhelin jostain mystisestä syystä
soisi.
Ihmiset puuhailevat ainakin erittäin paljon
kaikenlaisissa järjestöissä, yhdistyksissä,
ja seuroissa, ja siellähän sitä ihmisiin
tutustuu. Itse ainakin. Sitä enemmän saa
tuttuja, kavereita ja ystäviä, mitä enemmän
on itse aktiivisesti mukana tekemässä ja
kantamassa vastuuta. Siinä minun lääkkeeni.
Joku viisas muuten sanoi joskus, että niin
kauan kun odottaa, että joku kiinnostuu minusta,
saa odottaa ja odottaa - YKSIN!
Mutta kun kiinnostuu toisista ihmisistä, ja
osoittaa tuon aidon kiinnostuksen hänelle,
saa ystäviä.
Kysykää joltakulta aidosti kiinnostuneen
näköisenä mitä kuuluu! ja jatkakaa kyselyä.
Se toimii!
Kannattaisi melkeimpä silti käydä juttelemassa lääkärille. Vaikka lääkkeet eivät yksinäisyyteen autakaan, voisivat ne silti helpottaa masennusta ja palauttaa kiinnostuksen elämään.
Itse olen ollut masentunut koko talven ajan. Ajattelin että kyseessä on normaali lievä talvimasennus, mutta sitten alkoi mennä kaikki pieleen. Olen asunut nykyisessä paikassa vasta jonkin aikaa, joten tosi ystäviä ei täältä paljon löydy. Huomasin viettäväni enemmän ja enemmän aikaa yksin, tekemättä mitään järkevää. Luovuin harrastuksista, ei kiinnostanut tehdä mitään, ei yksinkertaisesti saanut mitään aikaan. Mutta en välittänyt, keskityin vain itsesäälissä rypemiseen ja syytin toisia ongelmistani. Eihän minussa voinut olla mitään vialla, eihän?
No naisystävä kyllästyi käytökseeni ja jätti. Se tavallaan herätti minut ja aloin miettiä että mitä pitäisi tehdä. Ensimmäistä kertaa myönsin että tarvitsen apua. Tänään kävin lääkärillä juttelemassa. Minulla on kuulemma paha masennus ja sain mukaani masennuslääkkeitä. Jo pelkkä jutteleminen helpotti oloa, mutta toivottavasti lääkkeet palauttavat elämäniloni...
Apua on saatavilla, täytyy vain uskaltaa pyytää sitä!
Yksinäisyyteen lääkkeitä ?
Ei mitenkään pahalla, mutta taitaa todella olla muitakin ongelmia kuin pelkkä yksinäisyys.
Yksinäisyyteen auttaa kaverien hankkiminen. Siihen taas tepsii vaikka harrastusten hommaaminen, jos rahaa sellaisiin on. Itselläni valitettavasti ei ole.
Ei niitä ystäviä lääkkeillä saa.