Numerosensein elämää Thaimaassa

Anonyymi

(Tämä on vastaus numerosenseille joka kertoo voittavansa väittelyt aina. Tein tämän uutena aloituksena itse, ennenkuin sensein sivupersoona ehtii tämän kopioida. Oletan saavani vastauksia muutamaan mysteeriin)

Missäs väittelykilpailussa sinä kuvittelet taas olevasi? Puhut niin ristiin kaiken, ettei höpinöissäsi ole järjen häivääkään.

Asumisesi kesto Thaimaassa on vaihdellut 7-12 vuoden väliltä ja tällä kertaa siis "kymmenisen vuotta". Siitä kymmenestä vuodesta kerrot asuneesi Pattayalla ja Saraburissa kolme vuotta, mutta samaan aikaan kerrot asuneesi Hua Hinissa yli kymmenen vuotta.

Ota helmitaulu käteesi jos et osaa päässä laskea, mutta ymmärräthän ettei se ole mahdollista?

Koiriesi määrä on vaihdellut nollasta viiteen. Ymmärräthän ettei sekään ole mahdollista ja ymmärräthän senkin että koiran rotu ei voi muuttua kesken kaiken?

Kerrot ajavasti 60 tuhatta kilometriä autolla vuodessa ja 25 tuhatta kilometriä mopoilla siihen päälle, mutta samaan aikaan kerrot kulkevasi bussilla kaikkialle koska pelkäät vasemmanpuoleista liikennettä. Ymmärräthän sinä että ei ole mahdollista ajaa moisia kilometrejä kotinurkissa?

Kerroit talosi ulkomittojen olevan 30 x 28 metriä Hin lek faissa. Tiedän paikan jossa se talo oli. Ymmärräthän sinä että siellä ei ole kellään yli 800m2 taloa?

Kerrot että ilmalla ei ole kitkaa. Olen monasti todistanut että on. Silti jatkat vänkyttämistä.

Väitit ettei Songkran ole thaimaalaisen kalenterin uudenvuodenjuhla. Kyllä se on. Jokainen tietää sen.

Kerroit olevasi lentokapteeni ja koelentäjä 8000 tunnin kokemuksella. On aivan varmaa että et ole kumpaakaan, etkä tiennyt edes mikä on lentokapteeni. Se on presidentin antama arvonimi, eikä ammatti.

Tuolla matikkapäällä, lukihäiriöllä ja kirjoitustaidolla on varmaa ettet myöskään ole insinööri.

Pidätkö uskottavana että excel- taulukkoa ruokabudjetistaan pitävä henkilö matkustaa bussilla Bangkokin parhaita ravintoloita testailemaan, mutta laittaa sitten kuvia rekkamieskuppilan sadan bahtin annoksista?

Pidätkö uskottavana että joku hin lek fain eläkeläinen vaihtaa omistustalonsa uima-altaineen, kasvi- ja kukkatarhoineen valvontajärjestelmineen yhtäkkiä "mummon kanssa päikseen" ilman mitään syytä?

Onko uskottavaa että olit itsenäisyyspäivän juhlissa suurlähetystössä Bangkokissa 2017, kun siellä ei ollut itsenäisyyspäivän juhlia kuninkaan hautajaisten vuoksi?

Aiemmin sinulla oli Camry hybridi ja Navara ja kolme "moottoripyörää". Mihin "te" niitä tarvitsitte, kun sinulla kihti riivaa ja vaimolla kroppa paskana? Sittemmin sanoit että Navara ei ole edes sinun ja Camry katosi kokonaan. Rolls Roycea ei ole näkynyt.

Otat osan tarinoistasi muiden kirjoituksista, loput googlaat. Olet tuntevinasi palstalla mainitut henkilöt mutta kukaan ei tunne sinua.

Olet aina sisätiloissa koneesi ääressä. Kuinka uskottavana pidät itse juttujasi Las Vegasin ja Floridan matkoistasi ja suhteitasi NASAan?

Mihin on kadonnut kukkatarhasi henkilökuntineen? Missä on ne rihkamakauppiaasi joille haet Bangkokista (linja-autolla?) tavaraa ja näin tarjoat heille hienot työpaikat?

Juttu on kuules numerosensei niin, että olet 110% satuolento ja satusetä, etkä sinä ole voittanut yhtäkään väittelyä vaan teet itsestäsi joka kerta aina vaan naurettavamman pellen, kun avaat suusi.

Vaimosi on lähtenyt ja asut vuokratöllissä yksiksesi Suomessa. Eläkkeesi riittää nippanappa nuudeliin, makkaraan, lääkkeisiin ja kotipolttoiseen viinaan.

T 2010

25

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ei tullut vastauksia yhteenkään kysymykseen eikä selitystä yhteenkään epäkohtaan. Satu nimeltä numerosensein tarina on tullut päätökseensä siis.

      Parempaa onnea, elämää ja tuuria seuraavalle satuhahmollesi. Vinkiksi annan että älä ala heti kertomaan sen hahmon sikareista, miljoonajahdeista ja huvilakaupoista.

      Älä laita sitä uutta hahmoa heti kyselemään mopoista ja veneistä ja että kumpi on parempi Thaimaa vai Espanja.

      Älä laita sitä puhumaan vuorotahtiin itsesi, sensei- hahmosi ja Onkopoika- hahmosi kanssa ja älkää heti ihastuko toistenne kirjoituksiin sanomalla "olipa hyvin sanottu"

      Älä toimi sen sihteerinä ja anna sille 6-0 voittoja satunnaisena sivullisena tuomarina. Tee sellainen normaali hahmo vaihteeksi. Jos se alkaa kyselemään skootterin tekniikasta niin käry käy heti.

      T 2010

    • Anonyymi

      Onko Numerosensei thaimaassa?

      • Anonyymi

        Unelmissaan on. Jos hänellä olisi talopaperit ja thai-ID:T ja mustat amexit, ajoneuvokalusto ja näköala Hua Hin beachille, Rolls Roycet ja lentolupakirjat jne niin hän olisi esitellyt ne jo tuhanteen kertaan.

        Mutta kun ne on vain puheita. Lapsekasta pullistelua olemattomilla asioilla. Hän loi tuon sensein hahmon jäätyään kiinni raskaansarjan valehtelusta. Häpeissään luikki piiloon.

        Mokasi vain siinä varsin naurettavan komeasti että teki tästä senseistä itsensä kopion ja sielunveljen. Kaikki on samaa syntymäpäivää myöten. Lisäsi senseille sellaista unelmoimaansa kalustoa, joka itseltään puuttui.

        Joku siellä Hua Hinissa on, mutta oli se kuka tahansa niin kyseessä on joku köyhä erakko joka ei käy missään muualla ulkona koskaan kuin syömässä halvoissa kuppiloissa.

        Osa numerosensein kuvista kun on naurettavia väärennöksiä ja ilmiselvästi otettu kuvaruudulta, niin kyllä tämä kokonaisuus on sellainen että kyseessä on varmuudella se Hiekkaharjun tollo joka alkoi täällä kännissä paasaamaan jo 2015.

        T 2010

      • Anonyymi

        Entä Numerosenseizaphodbbxotahanuriinpojutaksitero?

      • Anonyymi

        Niin olet sanonut ja sanonut myös ettei ole Hiekkaharjun hanuristiakaan eikä zaphodbx:ää, eikä onkopoikaa. Historia vain osoittaa että on ja samat jutut, viha ja teema kertoo että he ovat yksi ja sama.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinäkin 2010 osoitat olevas hyvin moni kirjoittaja ymmärtämättä että ei eri ihmisillä ole täsmälleen sama kirjoitustyyli ja samat täysin identtiset toistot samasta asiasta, mutta kuten sanottu jatka toki, tämä palsta on kanavasi tarpeillesi.

        Numballe terkut.

        S

        Miksi lähetät terkut itsellesi?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinäkin 2010 osoitat olevas hyvin moni kirjoittaja ymmärtämättä että ei eri ihmisillä ole täsmälleen sama kirjoitustyyli ja samat täysin identtiset toistot samasta asiasta, mutta kuten sanottu jatka toki, tämä palsta on kanavasi tarpeillesi.

        Numballe terkut.

        S

        Ei ole olemassa kahta homopetteriä tällä palstalla olemassa jotka vihaa Pattayaa, elämää, ihmisiä, suomalaisia, thaimaalaisia ja kaikkia joilla on varaa matkailla.

        Ei ole olemassa kahta perusnegatiivistä elämäänsä kyllästynyttä pessimistiä joka näkee hyvässä pahan, muttei koskaan edes hyvässä hyvää.

        Miksei noin katkera ihminen rakenna itselleen leukakeinua? Ihmettelen vaan.

        Tämä on ainoa elämä tässä hahmossa ja ajassa. Elä se jumalauta äläkä itke ja valita. https://aijaa.com/2OyPiY Maailmassa on paljon mielenkiintoista nähtävää, tutkittavaa ja ihmeteltävää ilman että siitä tarvii aina itkeä ja valittaa, vaikkei omat asiat olisikaan täydellisesti orderissa.

        Kas kun ei koskaan ole lapsi sylissä tatuoitu käsivarsi ympärillään.

        Lue kirjoituksesi ... onko negatiivista vai positiivista ?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ole olemassa kahta homopetteriä tällä palstalla olemassa jotka vihaa Pattayaa, elämää, ihmisiä, suomalaisia, thaimaalaisia ja kaikkia joilla on varaa matkailla.

        Ei ole olemassa kahta perusnegatiivistä elämäänsä kyllästynyttä pessimistiä joka näkee hyvässä pahan, muttei koskaan edes hyvässä hyvää.

        Miksei noin katkera ihminen rakenna itselleen leukakeinua? Ihmettelen vaan.

        Tämä on ainoa elämä tässä hahmossa ja ajassa. Elä se jumalauta äläkä itke ja valita. https://aijaa.com/2OyPiY Maailmassa on paljon mielenkiintoista nähtävää, tutkittavaa ja ihmeteltävää ilman että siitä tarvii aina itkeä ja valittaa, vaikkei omat asiat olisikaan täydellisesti orderissa.

        T 2010

        Lyödäänkö taas vetoa resupetteri.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin olet sanonut ja sanonut myös ettei ole Hiekkaharjun hanuristiakaan eikä zaphodbx:ää, eikä onkopoikaa. Historia vain osoittaa että on ja samat jutut, viha ja teema kertoo että he ovat yksi ja sama.

        Näinhän tämä näyttäisi olevan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinäkin 2010 osoitat olevas hyvin moni kirjoittaja ymmärtämättä että ei eri ihmisillä ole täsmälleen sama kirjoitustyyli ja samat täysin identtiset toistot samasta asiasta, mutta kuten sanottu jatka toki, tämä palsta on kanavasi tarpeillesi.

        Numballe terkut.

        S

        Höpö höpö.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Lyödäänkö taas vetoa resupetteri.

        Moikka Numba.

        En minä ainakaan ketään vihaa, tuolla Neiti Omanapanarsistilla on Savolainen tarve irvailla.

        Alkaa jo menemään pahan kerran överiksi tämän Nollan usealla profoolillaan jämähtäneenä väitteeseen että me ollaan sama henkilö.

        Muutenkin tämä palsta aiheineen alkaa olla niin kuiva ja kulunu, että sanonko ... en viitsi.

        Mielisairas toi 2010 on ja jos täällä joku muu kuin hän itse fanittaa häntä, niin sitten on usempia kilahtaneita.

      • Anonyymi

        Moikka Numba.

        Huvittavaa luettavaa jälleen kun Pattaya yksikkö-viisikko on piipittänyt isukin johdolla.

        Kun sinä heität valokuvat Pattayan rannalta aiheena mitä kuvista näkyy niin Rakkaalle aiheesta syntyykin finni nenään, että kuva ei ole itse otettu.

        Isukkiyhteisö paapattaa Hua Hinissä olevan iäkkäitä Dille kertoen omassa thaimaassaan olevan runsaslukuinen iäkkäiden yhteisö.

        Isukki TT:nä ei näe mitään vahaosaisten ongelmaa ja roikkuu rannalla.

        Isukki on SS:nä Pattayalla arvostelemassa Pattayan valokuvia, vaan ei SS aijaile Pattayn valokuvia.

        Isukki ei ole vielä 44:nä kommentoinut mutta kyllä se sieltä tulee.

        Meillä on tuosta rokottelusta sellainen mielipide, että odotellaan ja katsellaan, kun ei ole vielä tiedossa edes kaikkia viiruksen muuttuvia olomuotoja, sekä kehitetäänkö niihin perustuen tehokkaampia rokotteita.
        Rokotteita on toistaiseksi rajattu määrä, joten ei ole tarjolla kaikille.

        Esimerkki:
        Jos pöydällä on rahanippu ja ruokaa vaikka kymmenelle hengelle vapaasti otettavissa ja jonossa yksi falle sekä kymmenen koditonta nälkäistä thaita.
        Ottaako falle omansa jättäen yhden thain ilman kysyn?
        Ei, kyllä asia on niin että falle poistuu jonosta.

        Miljonääri-isukin jonka thaimaan kaunein huora myös on saanut rokotteensa, eivät poistuneet jonosta, koska omanedun ajaminen heille jotka jopa avustuslähetyksiä lähettäneet, on tärkeämpi.

        Ai niin, aimo otti tänään takaapäin.

        Sensei unohti taas pari asiaa. Sinun ei tarvi Suomessa huolehtia Thaimaan rokotteista. Sinä olet jo omasi Suomessa saanut, ellet pode rokotekammoa. Toiseksi sinulla ei enää ole vaimoa eikä lasta, joten et voi puhua "me" muodossa, ellet tarkoita hoitsun kanssa käymiä keskustelujasi. Kolmanneksi "Numbasi" ei ole käynyt missään vuosiin ja neljänneksi Pattayalle ei nyt pääse huviajelemaan katsomaan koronatilannetta ja leipäjonoja, joten ne kuvat ei missään nimessä ole numbasi ottamia eikä hän ole niin sanonutkaan, mutta on yleisten hyvien tapojen mukaista mainita mistä kuvat on kotoisin.

        Yleinen hyvä tapa kirjoituksissa tälle palstalle? Hulluhan sä oot.

        TT päiväsi 80 euron paritalon mainoksen omanaan .... Hyvä tapa?

        Vittumikäidiootti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Moikka Numba.

        Huvittavaa luettavaa jälleen kun Pattaya yksikkö-viisikko on piipittänyt isukin johdolla.

        Kun sinä heität valokuvat Pattayan rannalta aiheena mitä kuvista näkyy niin Rakkaalle aiheesta syntyykin finni nenään, että kuva ei ole itse otettu.

        Isukkiyhteisö paapattaa Hua Hinissä olevan iäkkäitä Dille kertoen omassa thaimaassaan olevan runsaslukuinen iäkkäiden yhteisö.

        Isukki TT:nä ei näe mitään vahaosaisten ongelmaa ja roikkuu rannalla.

        Isukki on SS:nä Pattayalla arvostelemassa Pattayan valokuvia, vaan ei SS aijaile Pattayn valokuvia.

        Isukki ei ole vielä 44:nä kommentoinut mutta kyllä se sieltä tulee.

        Meillä on tuosta rokottelusta sellainen mielipide, että odotellaan ja katsellaan, kun ei ole vielä tiedossa edes kaikkia viiruksen muuttuvia olomuotoja, sekä kehitetäänkö niihin perustuen tehokkaampia rokotteita.
        Rokotteita on toistaiseksi rajattu määrä, joten ei ole tarjolla kaikille.

        Esimerkki:
        Jos pöydällä on rahanippu ja ruokaa vaikka kymmenelle hengelle vapaasti otettavissa ja jonossa yksi falle sekä kymmenen koditonta nälkäistä thaita.
        Ottaako falle omansa jättäen yhden thain ilman kysyn?
        Ei, kyllä asia on niin että falle poistuu jonosta.

        Miljonääri-isukin jonka thaimaan kaunein huora myös on saanut rokotteensa, eivät poistuneet jonosta, koska omanedun ajaminen heille jotka jopa avustuslähetyksiä lähettäneet, on tärkeämpi.

        S

        Joo tosiaan lainasin sen kuvat netistä, tosin ilman lähdetietoa kun en pitänyt sitä kovin olennaisena, olennaista asiassa on nälkä joka näkyy kuvista ja jononpituus... joka ei ainakaan ole lyhenemään päin,

        Olen kanssa ihmetellyt näiden viisikon juttuja rokotuksista, ja siitä että lähes alfauroksina on niitä vaatimassa, vaikka niiden saantiin on varsin tiukat ehdot, ja oikeastaan ainoastaan sinä ja minä täytämme ehdot ikämme puolesta.... joku kertoi vielä morsiamensa saaneen samoin kaikki tarvitsevat, siinäkin on melkoista ristiriitaa...

        Korona tilanne näyttää huolestuttavalle, jopa erittäin huolestuttavalle... tuo tartuntojen määrä pitää muuttua ja nopeasti...

        Muuten täällä on lääke olemassa, jota jopa on kokeiltu nimeltään https://absolute-health.org/en/blog/post/fahtalayjon-covid-19.html sain vinkin vinkin yhdeltä luontaistuote ääkäriltä, joka sitä on itse syönyt vähän kaikkeen jo vuosia... huuhaata tai ei, mene ja tiedä mutta tutkin asiaa hieman tarkemmin... tuossa toinen lähde... https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC4032030/

        https://www.bangkokpost.com/life/social-and-lifestyle/2101707/a-promising-development-in-the-fight-against-covid tuossa on vielä tietoa,

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joo tosiaan lainasin sen kuvat netistä, tosin ilman lähdetietoa kun en pitänyt sitä kovin olennaisena, olennaista asiassa on nälkä joka näkyy kuvista ja jononpituus... joka ei ainakaan ole lyhenemään päin,

        Olen kanssa ihmetellyt näiden viisikon juttuja rokotuksista, ja siitä että lähes alfauroksina on niitä vaatimassa, vaikka niiden saantiin on varsin tiukat ehdot, ja oikeastaan ainoastaan sinä ja minä täytämme ehdot ikämme puolesta.... joku kertoi vielä morsiamensa saaneen samoin kaikki tarvitsevat, siinäkin on melkoista ristiriitaa...

        Korona tilanne näyttää huolestuttavalle, jopa erittäin huolestuttavalle... tuo tartuntojen määrä pitää muuttua ja nopeasti...

        Muuten täällä on lääke olemassa, jota jopa on kokeiltu nimeltään https://absolute-health.org/en/blog/post/fahtalayjon-covid-19.html sain vinkin vinkin yhdeltä luontaistuote ääkäriltä, joka sitä on itse syönyt vähän kaikkeen jo vuosia... huuhaata tai ei, mene ja tiedä mutta tutkin asiaa hieman tarkemmin... tuossa toinen lähde... https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC4032030/

        Olipa todella mielenkiintoinen tieto ja luettavaa, kiitos.

        Olisi kysymys sinulle Numba koska tällä palstalla täytyy kysellä:

        Tiedätkö sinä kuka henkilö jonkin ajan kuluttua kertoo olevansa Namin King of Bitters johtava viljelijä saaden kuningaskunnalta tukiaisia, kun isot herrat ensin kävi tarkastamassa tilukset?

        Vinkki vinkki hän on itseoppinut ravintolaterapeutti ja luontaistuotteiden asiantuntija.

        Onhan siinä taas thaimaan miljonäärille ensi yöksi pohdittavaa laitokseen. Hyvin on 2010 aivopessyt sinut.

        Lue aloitus ja aloittavan nimimerkki.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olipa todella mielenkiintoinen tieto ja luettavaa, kiitos.

        Olisi kysymys sinulle Numba koska tällä palstalla täytyy kysellä:

        Tiedätkö sinä kuka henkilö jonkin ajan kuluttua kertoo olevansa Namin King of Bitters johtava viljelijä saaden kuningaskunnalta tukiaisia, kun isot herrat ensin kävi tarkastamassa tilukset?

        Vinkki vinkki hän on itseoppinut ravintolaterapeutti ja luontaistuotteiden asiantuntija.

        S

        Ei pappa tiedä mutta vahva epäily asiasta kyllä on, sama heppu joka rakennutti buudeli aitauksen talonsa ympärille johon minun talo mahtuu olohuoneeseen, olinko oikeassa, Taitaa olla myös kaikkien alojen erikoisasiantuntija.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei pappa tiedä mutta vahva epäily asiasta kyllä on, sama heppu joka rakennutti buudeli aitauksen talonsa ympärille johon minun talo mahtuu olohuoneeseen, olinko oikeassa, Taitaa olla myös kaikkien alojen erikoisasiantuntija.

        Jos tämä eläilty "henkilö" aikoo ruvata tuota kasvattamaan, ei kannata kertoa sille että sitä saa jokaisesta thai apteekista varsin halvalla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joo tosiaan lainasin sen kuvat netistä, tosin ilman lähdetietoa kun en pitänyt sitä kovin olennaisena, olennaista asiassa on nälkä joka näkyy kuvista ja jononpituus... joka ei ainakaan ole lyhenemään päin,

        Olen kanssa ihmetellyt näiden viisikon juttuja rokotuksista, ja siitä että lähes alfauroksina on niitä vaatimassa, vaikka niiden saantiin on varsin tiukat ehdot, ja oikeastaan ainoastaan sinä ja minä täytämme ehdot ikämme puolesta.... joku kertoi vielä morsiamensa saaneen samoin kaikki tarvitsevat, siinäkin on melkoista ristiriitaa...

        Korona tilanne näyttää huolestuttavalle, jopa erittäin huolestuttavalle... tuo tartuntojen määrä pitää muuttua ja nopeasti...

        Muuten täällä on lääke olemassa, jota jopa on kokeiltu nimeltään https://absolute-health.org/en/blog/post/fahtalayjon-covid-19.html sain vinkin vinkin yhdeltä luontaistuote ääkäriltä, joka sitä on itse syönyt vähän kaikkeen jo vuosia... huuhaata tai ei, mene ja tiedä mutta tutkin asiaa hieman tarkemmin... tuossa toinen lähde... https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC4032030/

        Meinaako lerppa että vuosikymmenten liikkumattomuus ja dokaaminen korvaantuu syömällä Tohtori Tolosen leväpillereitä? Ei se kuule se sinun lerppasi enää toimi ja sillä selvä.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      136
      3667
    2. Ei ole kyllä mennyt

      Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
      Ikävä
      12
      2396
    3. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      37
      1955
    4. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      21
      1721
    5. Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?

      Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?
      Ikävä
      30
      1493
    6. Olet muutenkin tyhmä

      Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
      Ikävä
      124
      1448
    7. En muuttaisi sinusta mitään

      Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
      Ikävä
      10
      1311
    8. Se sinun kaipauksen kohde

      Ei todellakaan käy täällä höppänä mies.
      Ikävä
      14
      1246
    9. Se oli siinä sitten

      Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on määrännyt kaiken maan Ukrainalle toimittaman sotilaallisen tuen tauolle, kertoo
      NATO
      478
      1221
    10. Mikä sinua ja kaivattuasi

      Yhdistää?
      Ikävä
      76
      1135
    Aihe