Olen sairastanut masennusta noin vuoden, mutta nuorten psykiatrisella poliklinikalla olen käynyt ksekustelemassa vasta helmikuun alusta. Vaikka käyn siellä kerran viikossa ja käyntejä on kertynyt melkoisesti, tuntuu etten ole saanut mitään aikaan. Tarkoitan, etten vieläkään pysty puhumaan asioistani.
Yksi käynti kestää n. 45 minuuttia, mutta olemme hiljaa 2/3 joka kerrasta. Tuntuu hirveältä, kun viime kerralla se nainen sanoi ettei käynneistäni ole mitään hyötyä jos olemme vain hiljaa. Mutta kun en pysty kertomaan ajatuksistani tai siitä mikä mieltäni painaa. Haluan kertoa että pääsisin ajatuksistani ja olostani eroon. Joka kerta kun menen sinne ja päätän että tällä kertaa minä puhun pääni tyhjäksi, mutta kun se hetki tulee olen vain hiljaa ja alan taas epäröidä. Tuntuu etten luota niihin, mutta kun en pysty edes sanomaan että haluan kertoa mutta en pysty.
Yleensä alan itkemään, kun tajuan etten saa sanoja suustani. Siellä ehdotettiin kyllä että kirjottaisin asiani paperille, jos en pysty kertomaan niistä. Mutta sekin tuottaa vaikeuksia, koska kuvittelen että se nauraa mielessään sille vaikka tiedän ettei se ole totta.
Aluksi söin lääkeitä, mutta halusin lopettaa ne koska kaikki selittivät minulle etten tarvitse niitä tai että ne voivat muuttaa persoonallisuuteni. En tiedä pitäisikö uskoa lääkäriä vai muita. No lääkäriä tietenkin, mutta miksi kaikki on niin pirun vaikeaa. Varsinkin kun tiedän että siellä halutaan vain auttaa minua.
Olisin todella kiitollinen jos joku osaisi auttaa edes vähän...
Yksi käynti kestää n. 45 minuuttia, mutta olemme hiljaa 2/3 joka kerrasta. Tuntuu hirveältä, kun viime kerralla se nainen sanoi ettei käynneistäni ole mitään hyötyä jos olemme vain hiljaa. Mutta kun en pysty kertomaan ajatuksistani tai siitä mikä mieltäni painaa. Haluan kertoa että pääsisin ajatuksistani ja olostani eroon. Joka kerta kun menen sinne ja päätän että tällä kertaa minä puhun pääni tyhjäksi, mutta kun se hetki tulee olen vain hiljaa ja alan taas epäröidä. Tuntuu etten luota niihin, mutta kun en pysty edes sanomaan että haluan kertoa mutta en pysty.
Yleensä alan itkemään, kun tajuan etten saa sanoja suustani. Siellä ehdotettiin kyllä että kirjottaisin asiani paperille, jos en pysty kertomaan niistä. Mutta sekin tuottaa vaikeuksia, koska kuvittelen että se nauraa mielessään sille vaikka tiedän ettei se ole totta.
Aluksi söin lääkeitä, mutta halusin lopettaa ne koska kaikki selittivät minulle etten tarvitse niitä tai että ne voivat muuttaa persoonallisuuteni. En tiedä pitäisikö uskoa lääkäriä vai muita. No lääkäriä tietenkin, mutta miksi kaikki on niin pirun vaikeaa. Varsinkin kun tiedän että siellä halutaan vain auttaa minua.
Olisin todella kiitollinen jos joku osaisi auttaa edes vähän...
Vastaukset 5
Vanhimmat
mulla oli sama juttu, olen käynyt pian vuoden pari kertaa viikossa psykologilla.. en saanut sanaa suustani alussa, vaikka kuinka sinne mennessäni ajattelin että nyt kerron kaiken. vieläkään en ole raskaimpia asioita elämässäni psykologille kertonut.
lääkkeitä syön, tällä hetkellä neljää erilaista. muuten en selviäisi. älä sinäkään kuuntele liikaa toisten mielipiteitä vaan tee niinkuin itsestäsi tuntuu. lääkkeet eivät muuta sinun persoonallisuutta mitenkään.
Olisiko apua, jos vaihtaisit psykologia? jonkun toisen kanssa voisit pystyä puhumaan paremmin. minä olen kerran vaihtanut psykiatria eikä se iso asia ollut.
se voisi olla todella hyvä keino, että kirjottaisit ajatuksiasi paperille ennen psykologille menoa, ja antaisit tämän paperin psykologille, joka sen pohjalta voisi jututtaa sinua lisää.
yritä jaksaa uskoa itseesi, kyllä se siitä lähtee sujumaan! :)
mielestäni kirjoitat sujuvasti. Ehdotan: kirjoita tuntemuksistasi ja asiistasi ja anna työntekijän lukea. Pääsisit alkuun puhumisessa. Päiväkirjakin vois olla hyvä. Mua on kirjoittaminen auttanut.
vaikeaa kun tiedät asiasta ja haluat aina vain hartaammin kertoa että olet mukana tässä hetkessä ja tiedät ja on kokemusta.mutta mielestäni sanoman pitää kuulostaa myös varmalta.mutta puhun vähän joten ei pitäisi odottaa liikoja .se että hyväksyy itse tilanteen ja tuntee sisällään hallitsevansa käyttäytymisensä ja eleensä.pikkuhiljaa enemmän. jos ei auta niin minä jatkan lääkkeitä vaikka koko elämäni !!! tsemppiä kaikille
mua lohduttaisi samankaltainen ystävä tai paniikkihäiriörinki eli keskusteluryhmä.mutta hgin seuranyhteyshenkilö pois joten kokouksia ei ole.se on niinväärin
www.tukinet.net
Ole hyvä ja lue vastausta aiheeseen Olen ... eksyksissä. Kenties löydät sieltä jotakin itsellesi... Olen hengessä mukana...