Olisin ollut

hyvin paljon onnellisempi jos ei olisi tarvinnut kokea seitsemää viime vuotta sellaisina kuin oli pakotettu ne kokemaan. Pahinta kaikessa on se, ettei esitetty muutamaa, vain muutamaan kysymystä joiden avulla olisi selvitetty mitä minä elämältäni haluan. Jos näen erään tietyn henkilön niin kysyn sitä häneltä kasvotusten, hän on yksi niistä jotka aloittivat "auttamisen" lupaa kysymättä. Osaatteko kuvitella miltä on tuntunut olla "maalitettavana" ikäänkuin kaikkialla? Ahdistus on ollut valtava ja elämää on pilattu sillä ettei ole pystynyt edes olemaan "ihmisten ilmoilla", koska on ollut pakko jollaian tavalla vähentää ahdistuksen tunnetta. Miltä se tuntuu kun elämästä otetaan kaikki pois, etkä saa elää elämääsi rauhassa omana itsenäsi? Mitään niin ahdistavaa ja kuvottavaa en ole koskaan elämässäni kokenut ja antaisin kaikki ne vuodet heti pois, jos se olisi mahdollista. Yhtään hauskaa päivää en ole noiden vuosien aikana kokenut. Ilo on kadonnut elämästä ja luottamus ihmisiin, koska hätähuutoihin kaiken loppumisesta ei ole kuultu.
468
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Joku voi ajatella että ehkä jälkeenpäin voisin ajatella eri tavalla, mutta niin se ei ole. Kun oli paljon päiviä jolloin olisit voinut kävellä päin punaisia valoja, kun olit "autettavana" monia tunteja.

Äänestä

Olen kokenut noin. Mutta pitempään kuin seitsemän vuotta. Välillä kun lukee tuota tarinaa, tuntuu kuin joku haluaisi parodioida minun elämääni. Minulta lähti kaikki. "Auttamalla".

Äänestä
  • Kuinka monta vuotta olet kokenut? Mieskö oli auttaja?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

hyvin paljon onnellisempi jos ei olisi tarvinnut kokea seitsemää viime vuotta sellaisina kuin oli pakotettu ne kokemaan. Pahinta kaikessa on se, ettei esitetty muutamaa, vain muutamaan kysymystä joiden avulla olisi selvitetty mitä minä elämältäni haluan. Jos näen erään tietyn henkilön niin kysyn sitä häneltä kasvotusten, hän on yksi niistä jotka aloittivat "auttamisen" lupaa kysymättä. Osaatteko kuvitella miltä on tuntunut olla "maalitettavana" ikäänkuin kaikkialla? Ahdistus on ollut valtava ja elämää on pilattu sillä ettei ole pystynyt edes olemaan "ihmisten ilmoilla", koska on ollut pakko jollaian tavalla vähentää ahdistuksen tunnetta. Miltä se tuntuu kun elämästä otetaan kaikki pois, etkä saa elää elämääsi rauhassa omana itsenäsi? Mitään niin ahdistavaa ja kuvottavaa en ole koskaan elämässäni kokenut ja antaisin kaikki ne vuodet heti pois, jos se olisi mahdollista. Yhtään hauskaa päivää en ole noiden vuosien aikana kokenut. Ilo on kadonnut elämästä ja luottamus ihmisiin, koska hätähuutoihin kaiken loppumisesta ei ole kuultu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu