Munasolu ei "päätä" hedelmöittymisestä

Anonyymi

Ihmiset päättää siitä, mitä soluillaan tekee. Yksikään meistä ei ole päättänyt syntyä tai hedelmöittyä kun olimme munasoluja. Meillä ei ollut oikeuksia siittiönä eikä munasoluina, eikä myöskään sikiöinä, koska jos olisimme valinneet eli meillä olisi ollut aivot, niin moni olisi valinnut toisin kuin äitimme jonka kehossa ollaan oltu.

Äitimme päätti siitä. Äitimme pakotti meidät tänne. En ole saanut itse valita synnynkö vai en.

47

757

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Hivenen huono trolli alaikäiseltä. Kun saat lisää tietoa, opit, että munasolu päästää vain yhden siittiön sisäänsä, moniraskauksiaa joskus harvinaisesti jopa kaksi kolmekin ja sitten sulkee heti pääsyn sisään. Siittiösolut taas kilpailevat pääsystä hedelmöittämään munasolu. Tämä on sukusolujen ohjelmoitua toimintaa. Näin se todellisuudessa tapahtuu, mutta tätä trollaajat eivät ymmärrä, kun todellinen tieto puuttuu lisääntymisbiologiasta. Sen sijaan luodaan omiin tarkoitusperrin sopivia valheellisia mielikuvia ja käsitelmiä.

      • Anonyymi

        Munasolu ei päättänyt hedelmöittyä. Ei ilman aivoja voi tehdä päätöksiä. Naiset tekee päätökst siitä mikä kohdussa kasvaa. Syöpäkin voidaan leikata pois. Syöpäkään ei päättänyt alkaa kasvaa.

        Tämä on ihan biologiaa. Ei viruskaan päätä siirtyä ihmiseen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Naiset tekee päätökst siitä mikä kohdussa kasvaa."

        Tätä suurta "viisauttasi" voit varmaan jakaa lapsettomuudesta kärsiville ja keskenmenon kokeneille. Syöpäkin joskus kasvaa vaan, vaikka kuinka päättäisi leikkauksilla ym. hoidoilla toisin.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ikävä kyllä olet syövästä aivan oikeassa. Mutta solumöykkyä ei ole kenenkään pakko synnyttää, siitä onneksi pääsee eroon kun on ajoissa liikkeellä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Munasolu ei päättänyt hedelmöittyä. Ei ilman aivoja voi tehdä päätöksiä. Naiset tekee päätökst siitä mikä kohdussa kasvaa. Syöpäkin voidaan leikata pois. Syöpäkään ei päättänyt alkaa kasvaa.

        Tämä on ihan biologiaa. Ei viruskaan päätä siirtyä ihmiseen.

        Edelleenkin väärin, koska munasoluun on koodattu vain yksi tehtävä, hedelmöittyminen. Munasolu kun on gameetti ja se hedelmöittyminen, gameettien yhtyminen, todella on gameetin ainoa tehtävä! Se on tunnettua biologiaamme.

      • Anonyymi
        koivupuu55 kirjoitti:

        Niin, jos hinkuaa murhata ihmisiä, jopa omia lapsiaan, niin sitten.. Onneksi valtaosa ei halua eikä tee niin.

        "Edelleenkin väärin, koska munasoluun on koodattu vain yksi tehtävä, hedelmöittyminen. Munasolu kun on gameetti ja se hedelmöittyminen, gameettien yhtyminen, todella on gameetin ainoa tehtävä! Se on tunnettua biologiaamme."

        Biologia ei sanele kuitenkaan yhteiskuntatiedettä. Biologia ei määrää, että naisen tulee lisääntyä joka kerta kun mies haluaa ejakuloida naisen vaginaan.

        Teillä uskovaisilla on vaan tämä perusajatus, että nainen on tahdoton biologinen kone, jonka ainut tarkoitus on kehittää jokainen hedelmöitys loppuunsa. Olen aiemminkin tästä kirjoittanut. Mieskään ei määrittele omaa arvoaan vain kehontoimintojensa perusteella. Muutenhan voisin väittää, että sinun elämäsi ainoa tarkoitus on kakkiminen. Saati että miehen tarkoitus on eläimen lailla könytä jokaisen naaraan selkään. Jotkut miehet kyllä näin tuppaa toimimaan, joten kyllä se abortti on se viimesijainen keino olla alistumatta kenenkään siitoseläimeksi.

        Huvittaa tämä jatkuva höpinä biologiasta, vaikkei biologia todellakaan tutki arvoa, ei arvota mitään vaan tutkii pelkkiä luonnontieteen ilmiöitä.

      • Anonyymi

        "Huvittaa tämä jatkuva höpinä biologiasta, vaikkei biologia todellakaan tutki arvoa, ei arvota mitään vaan tutkii pelkkiä luonnontieteen ilmiöitä." Taisit taas epäonnistua kiukussasi pahan kerran. Mieti uudestaan mitä kirjoitit ja mitä vuodatuksesi todella tarkoittaa! Oletko todella sitä mieltä, että biologisia tosiasioita ei saisi käsitellä palstalla muut kuin abortinedistäjätrollit?

        Tosiaan, biologia ei tutki arvoja, vaan biologisia tosiasioita, joihin kuuluu myös yksilön elämän alkuprosessi! Tätä ilosanomaa on niin hyvä pitää esillä tälläkin palstalla, koska niin usein väitetään omaan propagandaan muokattuja trollimutuja ihmisyksilön elämän alusta. Oikein huvittavaa, jos kaikki biologisia faktoja esittävät rinnastetaan uskovaisiksi!!! Ja samaan hengenvetoon pilkataan uskovaisia siitä, että he perustelevat kirjoituksensa nimenomaan biologisiin faktoihin ihmisen perusoikeuksia kunnioittaessaan.

        Tosin uskovaisten kunniaksi voidaan tuokin lukea, kun he ovatkin eturintamassa puolustamassa ihmisyksilöiden oikeutta omaan elämäänsä jo sen alusta, hedelmöityksestä alkaen ja samaa ajatusta tukee myös YKn Lastenoikeuksien julistus ja sen Suomikin on ratifioinut omaan lainsäädäntöömme. Uskovaiset ovat siis voittamassa faktoillaan abortinedistäjien mututrollit 100-0 ja sekös harmittaakin trolleja!

      • Anonyymi kirjoitti:

        Niin, jos hinkuaa murhata ihmisiä, jopa omia lapsiaan, niin sitten.. Onneksi valtaosa ei halua eikä tee niin.

        Ei abortissa lapsia tapeta.

      • Anonyymi
        koivupuu55 kirjoitti:

        Ei abortissa lapsia tapeta.

        Älä jaksa mussuttaa iänikuisia valheitasi.
        Yritä nyt jo keksiä se vastaus MITÄ ne syntymättömät LAPSET sitten onkaan jollei juurikin alkioita ja sikiöitä??
        Tuleeko taaskaan muuta vastausta kuin katoaminen tai samaa lapsellista vastaan änkkäystä vailla mitään perusteita?!
        Abortti tappaa, lapsen likimain 100% varmuudella, ja usein tekijänkin, ennemmin tai myöhemmin.

        Kaikki me kuolemme joskus. Ajattelin kyllä odottaa ihan luonnollista poistumista eli en tapa "syyllysyystraumoissani" ( mitähän tuokin sanahirviö tatkoittaa) itseäni. Vaikka sinä oletkin sitä mieltä että kaikki abortin tehneet tappavat itsensä. Mutta saahan mielipiteitä olla. Mutta jos puhuu totuutena sulkkaa potaskaa niin se on aika ikävää.

        Mielipiteenäni esitän että abortissa poistetaan syöpään verrattava solumöykky. Minun mielipiteeni on ihan yhtä oikein kuin sinunkin.

        Saat olla ihan mitä mieltä lystäät, eikä missään ole väitetty että kaikki aborttöörit älyäisi edes poistaa itsensä muita rasittamasta.. Mutta jos pyrit levittämään silkkaa tieteenvastaista valhesontaa, kuten usein teet, siihen tietenkin saa ja pitääkin puuttua.

      • Anonyymi
        koivupuu55 kirjoitti:

        Ei abortissa lapsia tapeta.

        Kyllä lapsi tapetaan abortissa. Lapsi on heti elävä lapsi, kun munasolu on hedelmöittynyt.
        Tämän alun jälkeen ei mitään muuta alkua lapseen tule, vaan lapsi kasvaa siinä elämässä, joka on jo heti alussa alkanut.

      • Anonyymi
        koivupuu55 kirjoitti:

        Kaikki me kuolemme joskus. Ajattelin kyllä odottaa ihan luonnollista poistumista eli en tapa "syyllysyystraumoissani" ( mitähän tuokin sanahirviö tatkoittaa) itseäni. Vaikka sinä oletkin sitä mieltä että kaikki abortin tehneet tappavat itsensä. Mutta saahan mielipiteitä olla. Mutta jos puhuu totuutena sulkkaa potaskaa niin se on aika ikävää.

        Mielipiteenäni esitän että abortissa poistetaan syöpään verrattava solumöykky. Minun mielipiteeni on ihan yhtä oikein kuin sinunkin.

        Miksi sitten tämä jota halveksit, joskus vielä itkeekin roskavadissa. Näinkin silloin tällöin on tapahtunut. Jos tämä lapsi ei kuole itsestään, niin lääkäri tappaa hänet.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Munasolu ei päättänyt hedelmöittyä. Ei ilman aivoja voi tehdä päätöksiä. Naiset tekee päätökst siitä mikä kohdussa kasvaa. Syöpäkin voidaan leikata pois. Syöpäkään ei päättänyt alkaa kasvaa.

        Tämä on ihan biologiaa. Ei viruskaan päätä siirtyä ihmiseen.

        Munasolun hedelmöittämisen on saattanut toteutumaan lapsen isä ja lapsen äiti.
        He ovat sen mahdollisuuden antaneet.

        Jos on vähänkään todellisuudentajua, niin kyllä sillä lapsella on äiti ja isä ja näillä oma yhteinen lapsi, joka on jo elävä ja kasvaa pienestä lapsesta äidin kohdussa kunnes on niin iso, että osaa imeä äidin rinnoilta ja vähitellen syödä kiinteää ruokaa. Ei tässä välissä tapahdu muuta, kuin kasvaminen aina ulos kohdusta ja kiinteää ruokaa syöväksi.

        Ei ihmisellä ole oikeutta tappaa toista ihmistä sen takia että hän on vasta pieni.

      • Anonyymi
        koivupuu55 kirjoitti:

        Ikävä kyllä olet syövästä aivan oikeassa. Mutta solumöykkyä ei ole kenenkään pakko synnyttää, siitä onneksi pääsee eroon kun on ajoissa liikkeellä.

        Törkeää ihmisen pilkaamista sanoa häntä solumöykyksi.

    • Anonyymi

      Kuka tässä mistään munasolujen päättämisistä tai oikeukissta olikaan jauhanut?
      Sen sijaan jo olemassaoleva ihmisyksilö, kuten alkio tai sikiö, on (ihmis)oikeudellisesti kokonaan eri juttu. Päätöskyvyttömyys ei myöskään tarkoita aina aivottomuutta. Onko murhan uhri aina aivoton kun ei voinut murhaajan aikeille mitään? Haloo...

      Aborteissa tapettavat lapset on ns. äitiensä kuolemaan pakottamia. Jos niiden olisi tarkoitus kuolla, ne kuolisi luonnostaan keskenmenoissa. Yritä nyt jo nieleksiä tämä vaikka traumaisella trollilla koville ottaakin.

      • Anonyymi

        "Kuka tässä mistään munasolujen päättämisistä tai oikeukissta olikaan jauhanut?" Vastaus: Aloittaja.

        Et lukenutkaan aloitusta, vaan alat heti trolliselittelyn ja mutukiertelyn! Selitinkin, mitä tarkoittaa tuo päättäminen eli se on sitä sukusoluun ohjelmoitua toimintaa, joilla siittiöt etsivät munasolua ja munasolu sitten vastaanottaa yhden ja "sulkee porttinsa". Näin se vaan biologiassa tapahtuu eli on faktaa! Sitä ei pysty kumoamaan edes sinun traumatisoitunut kiukkusi kirjoittajia kohtaan, ei pysty eikä mikään mutu-selittelysi. Se vain on hyväksyttävä olemassa olevana faktana.

      • Anonyymi

        "Kuka tässä mistään munasolujen päättämisistä tai oikeukissta olikaan jauhanut?"

        Yksikään ihmisyksilö ei saa alkuaan omasta tahdostaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Kuka tässä mistään munasolujen päättämisistä tai oikeukissta olikaan jauhanut?"

        Yksikään ihmisyksilö ei saa alkuaan omasta tahdostaan.

        "Yksikään ihmisyksilö ei saa alkuaan omasta tahdostaan." Kenenköhän tahdosta sitten? Voitko jotenkin avata käsitystäsi, jotta muutkin voisivat yrittää ymmrtää väitettäsi?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Kuka tässä mistään munasolujen päättämisistä tai oikeukissta olikaan jauhanut?" Vastaus: Aloittaja.

        Et lukenutkaan aloitusta, vaan alat heti trolliselittelyn ja mutukiertelyn! Selitinkin, mitä tarkoittaa tuo päättäminen eli se on sitä sukusoluun ohjelmoitua toimintaa, joilla siittiöt etsivät munasolua ja munasolu sitten vastaanottaa yhden ja "sulkee porttinsa". Näin se vaan biologiassa tapahtuu eli on faktaa! Sitä ei pysty kumoamaan edes sinun traumatisoitunut kiukkusi kirjoittajia kohtaan, ei pysty eikä mikään mutu-selittelysi. Se vain on hyväksyttävä olemassa olevana faktana.

        Tietoinen päättäminen ja ohjelmoitu toiminta lienee hiukan eri asioita.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tietoinen päättäminen ja ohjelmoitu toiminta lienee hiukan eri asioita.

        Tietoisten päätösten taustallakin on useimmiten paljonkin ei-tiedostettua, ei-pääteltyä perustetta, vaan esim. kokemuksen luomaa varmuutta, joka voi olla oikeaa tai sitten aivan mutujuttuakin.

        Sukusoluilla ei ole kokemusta, mutta sen sijaan voimakas sisäänrakennettu vietti hedelmöittyä ja hedelmöittää. "Tänäänpä päätin hedelmöittää" on tietysti höpöjuttuja, kun taas valmis munasolu "päättää kutsua" kilpailuaan käyvää siittiöjoukkoa luokseen ja sallii yhden niistä hedelmöittää, kunnes sulkee luukut muilta. Se on sitä sisäänrakennettua gameettien päätöstä. Se on edelleenkin oikeaa biologiaa!

        Lisää naisen lisääntymisbiologiaa luettavaksi niille, jotka täällä mutisevat ihan mutujaan:
        Oogeneesi
        Naisilla sukusolujen kehitys eli oogeneesi alkaa jo sikiökaudella, jolloin primordiaaliset itusolut kehittyvät oogonioiksi ja edelleen oosyyteiksi. Oosyyttien kehitys pysähtyy ensimmäiseen meioottiseen jakoon, joista yksi kerrallaan jatkaa kehitystään kypsäksi munasoluksi murrosiän ja vaihdevuosien välisenä aikana. Oosyytti käy ensimmäisen meioottisen jaon loppuun vain muutama tunti ennen ovulaatiota. Toinen meioottinen jako tapahtuu vasta ovulaation aikana siittiön tunkeuduttua oosyyttiin, jonka tuloksena oosyytistä kehittyy kypsä, hedelmöittämiskelpoinen munasolu.

        Elämä on paaaljon monimutkaisempaa kuin abortinedistäjätrollit täällä väittävät! Onneksi on biologia, joka kertoo sen oikean totuuden!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Yksikään ihmisyksilö ei saa alkuaan omasta tahdostaan." Kenenköhän tahdosta sitten? Voitko jotenkin avata käsitystäsi, jotta muutkin voisivat yrittää ymmrtää väitettäsi?

        "Kenenköhän tahdosta sitten? "

        1.Seksi useimpien hedelmöitysten alku
        2. Hedelmöitys koeputkessa.
        3.Kloonaus kantasolusta tai muusta kehon solusta

        Mikään ei tapahdu itsekseen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tietoisten päätösten taustallakin on useimmiten paljonkin ei-tiedostettua, ei-pääteltyä perustetta, vaan esim. kokemuksen luomaa varmuutta, joka voi olla oikeaa tai sitten aivan mutujuttuakin.

        Sukusoluilla ei ole kokemusta, mutta sen sijaan voimakas sisäänrakennettu vietti hedelmöittyä ja hedelmöittää. "Tänäänpä päätin hedelmöittää" on tietysti höpöjuttuja, kun taas valmis munasolu "päättää kutsua" kilpailuaan käyvää siittiöjoukkoa luokseen ja sallii yhden niistä hedelmöittää, kunnes sulkee luukut muilta. Se on sitä sisäänrakennettua gameettien päätöstä. Se on edelleenkin oikeaa biologiaa!

        "kun taas valmis munasolu "päättää kutsua"

        Eihän munasolu voi päättää ilman aivoja. Naurettavaa! Jos ei ole mälliä lähimainkaan. Mikä mahtaa olla oman biologian tietämyksesi taso ..

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "kun taas valmis munasolu "päättää kutsua"

        Eihän munasolu voi päättää ilman aivoja. Naurettavaa! Jos ei ole mälliä lähimainkaan. Mikä mahtaa olla oman biologian tietämyksesi taso ..

        Siinä taas eräs jolle lainausmerkkien merkitys on jossain tietämyksen tason saavuttamaattomissa.. XD

    • Anonyymi

      Just näin. Alkio ei päätä mistään mitään, hedelmöityksestä päättää ne jolla on aivot siihen.

      • Mutta ehkäisyllä on tavoite estää hedelmöittyminen. Mutta kas kummaa, sekään ei takaa täyttä varmuutta. Joten, mikä ratkaisuksi. Onko silloin pakko lapsi synnyttää vaikka on toiset suunnitelmat? Ei ole.

      • Anonyymi

        Eipäs päätä. Joskus voi tuurilla käydä siten kuin haluaa, mutta hedelmöityksiä tapahtuu vaikkei niitä haluta, ja toisaalta niitä ei aina tapahdu niille jotka haluaisi.

        "Onko silloin pakko lapsi synnyttää vaikka on toiset suunnitelmat?"

        Ei sitä olisi pakko tappaakaan joidenkin suunnitelmien takia, minkä tiedät varsin hyvin.

        Jokainen saa tehdä raskaudellaan mitä haluaa vaikka"tappaa" jos siltä tuntuu.

      • Anonyymi
        koivupuu55 kirjoitti:

        Jokainen saa tehdä raskaudellaan mitä haluaa vaikka"tappaa" jos siltä tuntuu.

        Niin, eihän ne lakipykälät laittomiakaan murhia estä. Onneksi valtaosalla inhimillinen moraali toimii siinä määrin etteivät tee sitä edes lepsulain salliessakaan.

        Hienoa muuten, alat edistyä. Luultavasti ensimmäistä kertaa nähdään sinun käyttävän abortista teon todenmukaista termiä, vaikkakin aiheettomasti lainausmerkeissä, mutta hyvä alku tämä on kuitenkin!

      • Anonyymi kirjoitti:

        Niin, eihän ne lakipykälät laittomiakaan murhia estä. Onneksi valtaosalla inhimillinen moraali toimii siinä määrin etteivät tee sitä edes lepsulain salliessakaan.

        Onneksi on vapaus valita. Laki sallii abortin. Jokaisen oma valinta vastastajien höpinöistä huolimatta.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Hienoa muuten, alat edistyä. Luultavasti ensimmäistä kertaa nähdään sinun käyttävän abortista teon todenmukaista termiä, vaikkakin aiheettomasti lainausmerkeissä, mutta hyvä alku tämä on kuitenkin!

        Käytän sen vuoksi lainausmerkkejä koska tappaminen on väärä sana. Olisi luullut sinun sen hokaavan.

      • Anonyymi
        koivupuu55 kirjoitti:

        Käytän sen vuoksi lainausmerkkejä koska tappaminen on väärä sana. Olisi luullut sinun sen hokaavan.

        Miksi sitten käytät "väärää" sanaa? (Lainausmerkit tässä koska abortti on faktasti tappamista, tykkäsit siitä tai et, ja vaikka kuinka iniset vastaan.)

        "Onneksi on vapaus valita."

        Kuten aina niillä harvoilla jotka himoitsee murhia. Onneksi vain vähemmistön häiriintynyt marginaalisakki moisia "vapauksia" hinkuaa käyttää.

      • Anonyymi

        Vaikka nainen kuinka päättäisi vaikka joka kuukausi, niin nainen ei tule sillä raskaaksi, jos naisen munasolut eivät hedelmöity tai alkio ei kiinnity kohtuun tai raskaus ei vaan jatku, mitkä ovat niin monien naisten todellinen ongelma eli kärsivät lapsettomuudesta.

        Lisääntymisbiologian mukaan siittiö hedelmöittää munasolun, jolloin kyseessä olevaa tulosta kutsutaan alkioksi. Päätöstä hedelmöittymisestä ei ole tehnyt nainen muuten kuin sallinut sperman tulon sisäänsä. Sen jälkeen tapahtumat edistyvät ilman naisen tietoista tai tiedostamatonta päättämistä, koskapa munasoluun koodattu "tehtävä" ottaa kaiken vallan ja hedelmöitys tapahtuu tai ei tapahdu tai keskeytyy ja ne kaikki vaihtoehdot tapahtuvat ilman naisen minkäänlaista osallistumista päätöksen tekoon. Tämä on aivan biologista faktaa! Lue esim: www.solunetti.fi/fi/kehitysbiologia/hedelmoittyminen

        Trollien kannattaisi lukea lukea edes kerran lisääntymisbiologiaa, ettei horisisi täällä omia mutujaan, joilla vain antavat itsestään aivan ääliömäisen kuvan asiantuntemattomuudestaan.

        "hedelmöitys tapahtuu tai ei tapahdu tai keskeytyy ja ne kaikki vaihtoehdot tapahtuvat ilman naisen minkäänlaista osallistumista päätöksen tekoon."

        Kyllähän nainen tekee päätöksen abortoida alkanut raskaus. Vai kuka?

        Siirryit sitten aivan toiseen asiaan.

        Etkö halunnutkaan kommentoida varsinaista asiaa, naisen osuutta päätökseen hedelmöittymisestä?

        Ehkäisyä käyttämällä ei se hedelmöitys ole niinkään varmaa. Etkö ole koskaan lukenut ehkäisymenetelmistä joilla nainen voi ehkäistä sen hedelmöityksen, vaikka mies tai useampi nylkyttäisikin mällejään naisen (tai teidän piireissä pikkutytön) sisään tyydyttääkseen himojaan. Eli jos sitä ei ole mitenkään estetty niin hedelmöitys voi tapahtua, jos on just nainen ovuloimassa jne Sitten jos näin tapahtuu niin nainen tekee
        päätöksen jatkaako raskautta vaiko ei. Riippuu onko vahinko

        Olet eksynyt kauas ketjun aiheesta ehkä harhauttaaksesi asiallista pohdintaa.
        Huom. Ketjun aihe eli aloittajan väite oli seuraava: "Munasolu ei "päätä" hedelmöittymisestä." Mutta juuri munasolu onkin se päättäjä, joka ottaa vastaan sen ensimmmäisen siittiön eli "päättää" oman ohjelmansa mukaan antaa sen siittiön tulla sisäänsä ja sulkee välittömästi muilta miljoonilta siittiöltä väylän tulla sisäänsä.

        Tämä on varsin yksinkertaista lisääntymisbiologiaa, jonka hallitseminen ei liene kellekään lukutaitoiselle liian vaikeaa ymmärtää.

        Ja tottakai ehkäisy vaikeuttaa siittiön mahdollisuuksia tai täysin ehkäisee siittiön mahdollisuudet. Siitä on käyty keskustelua eri ketjussa.

        Ja totta kai nainen päättää kuka saa syntyä.

        Eihän munasolu päätä mitään. Miten solu nyt vois päättää jostain.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vaikka nainen kuinka päättäisi vaikka joka kuukausi, niin nainen ei tule sillä raskaaksi, jos naisen munasolut eivät hedelmöity tai alkio ei kiinnity kohtuun tai raskaus ei vaan jatku, mitkä ovat niin monien naisten todellinen ongelma eli kärsivät lapsettomuudesta.

        Lisääntymisbiologian mukaan siittiö hedelmöittää munasolun, jolloin kyseessä olevaa tulosta kutsutaan alkioksi. Päätöstä hedelmöittymisestä ei ole tehnyt nainen muuten kuin sallinut sperman tulon sisäänsä. Sen jälkeen tapahtumat edistyvät ilman naisen tietoista tai tiedostamatonta päättämistä, koskapa munasoluun koodattu "tehtävä" ottaa kaiken vallan ja hedelmöitys tapahtuu tai ei tapahdu tai keskeytyy ja ne kaikki vaihtoehdot tapahtuvat ilman naisen minkäänlaista osallistumista päätöksen tekoon. Tämä on aivan biologista faktaa! Lue esim: www.solunetti.fi/fi/kehitysbiologia/hedelmoittyminen

        Trollien kannattaisi lukea lukea edes kerran lisääntymisbiologiaa, ettei horisisi täällä omia mutujaan, joilla vain antavat itsestään aivan ääliömäisen kuvan asiantuntemattomuudestaan.

        "Trollien kannattaisi lukea lukea edes kerran lisääntymisbiologiaa, ettei horisisi täällä omia mutujaan, joilla vain antavat itsestään aivan ääliömäisen kuvan asiantuntemattomuudestaan"

        Sanos muuta. Jotku aborttirollit väittää jopa että Suomessa ei ole aborttioikeutta ja koettaa harhauttaa naisia vaikka joka nainen osaa hakea aborttilähetteen lähimmästä terveyskeskuksesta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eihän munasolu päätä mitään. Miten solu nyt vois päättää jostain.

        Lue ja tutustu! Sillä tavalla voit viisastua, mutta trollailullasi et viisastu! Lue esim: www.solunetti.fi/fi/kehitysbiologia/hedelmoittyminen

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Trollien kannattaisi lukea lukea edes kerran lisääntymisbiologiaa, ettei horisisi täällä omia mutujaan, joilla vain antavat itsestään aivan ääliömäisen kuvan asiantuntemattomuudestaan"

        Sanos muuta. Jotku aborttirollit väittää jopa että Suomessa ei ole aborttioikeutta ja koettaa harhauttaa naisia vaikka joka nainen osaa hakea aborttilähetteen lähimmästä terveyskeskuksesta.

        Ja taas menit aiheesta sivuun, kun et kykene keskustelemaan aiheesta, joka kumoaa sinun mutusi.

    • Anonyymi

      NITKUTU!

      AMEN!

      • Anonyymi

        Oikein täydellinen abortinedistäjien kommentti, jota en minäkään käy kumoamaan, mutta en myöskään hyväksymään, kun en ymmärrä tuota radikaalifeministien uuskieltä!

    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      95
      2575
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      2223
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      84
      1927
    4. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      44
      1661
    5. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      11
      1645
    6. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1616
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      34
      1578
    8. 83
      1512
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      113
      1398
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1264
    Aihe