Olenko ainoa lajissaan?

Olen 56 vuotias ukkomies ja kolme lastakin jo maailman tuuliin kasvattanut . Pidän itseäni siltä osin täysin heterona, että naiset on mielestäni kauniita niin kasvoiltaan kuin vartaloltaan ja seksiä olen harrastanut noin kolmenkymmenen naisen kanssa eläissäni, viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana kuitenkin vain vaimoni ja oman käteni kanssa. Miehet ei näytä mielestäni hyvältä , enkä ole ikinä ollut yhteenkään mieheen ihastunut . Seksi kokemuksia miehen kanssa on puberteetti iältä kikkelin vertailu ja runkkailutouhuja muutaman pojan kanssa, niitä en laske oikeastaan miksikään. Parikymppisenä otin juovuksissa vetoa vastaan parhaalta kaveriltani suihin, siinä kaikki kokemukseni poikien kanssa. Kuitenkin koko aikuiselämäni ajan minulla on ollut yksi asia minkä olen oppinut hyväksymään itsestäni, nimittäin olen siltä osin bi , että miehen kyrpä on kiinnostava ja esim yleisessä saunoissa on välillä ollut vaikea olla kiihoittumatta niitä katsellessa. Olen usein haaveillut , että törmään jossain täysin itselleni tuntemattomaan mieheen , johon en varmasti törmää enään ikinä, jolloin voin luottaa ettei kukaan saa koskaan tietää ja saisin runkata käsin hänen munaansa , tuntea kuinka se jäykistyy , nuolla vartta ja terskaa ja ottaa sen jälkeen koko komeus suuhuni laukeamaan. Tietysti toivoisin hänen tekevän minulle saman. Suutelu tai mikään muukaan hellyys mitä vaimoni kanssa harrastan ei miehen kanssa kiinnosta , eikä myöskään anaaliyhdyntä, vain sukuelinten hyväily niin käsin kuin suulla. Onko muita tällaisia 95 prosenttisia heteroita vai haaveileeko joku toinenkin ukkomies miehen mulkusta , mutta muu ei kiinnosta?

13

148

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      On täällä, 40v kokematon ukm. Haaveilen paljonkin juuri kuvailemastasi, mutta luotettavaa kokematonta, puhdasta ukm on vaikea löytää kaveriksi. Oma toiveeni tosin olisi vakituinen salainen juttu tällaisen tiimoilta. Ei limaista pervoa äijää, vaan tavallinen vanhempi mies nautiskelemaan käsi ja suullisista iloista. Yhteinen salaisuus

      • Anonyymi

        Minkä ikäinen olet ja mistäpäin


      • Anonyymi

        Ei kiitos, sinulla ei ole paikkaa.


      • Mistä päin olet ? Muuten mulla on samat kriteerit , mutta tuosta vakituisuudesta en uskalla mennä lupaamaan, pitäisi päästä kerran kokeilemaan ja katsoa kuinka hirveä morkkis siitä iskee. Itse olen siisti , 110 % vaitiolo taitoinen ( kun suin surminkaan en halua vaimon korviin tällaisten touhujen kulkeutuvan) ja hygieniastani osaan pitää huolta. Vaatimukset kaverin suhteen olisi samat ja ensi tapaamisen pitäisi tapahtua "virka-aikaan" jossain muualla kuin minun kotona. Asun Turussa ja jos ehdot sekä turun suunta stemmaa niin voidaan vaikka viestitellä.


      • Anonyymi
        Vatjus kirjoitti:

        Mistä päin olet ? Muuten mulla on samat kriteerit , mutta tuosta vakituisuudesta en uskalla mennä lupaamaan, pitäisi päästä kerran kokeilemaan ja katsoa kuinka hirveä morkkis siitä iskee. Itse olen siisti , 110 % vaitiolo taitoinen ( kun suin surminkaan en halua vaimon korviin tällaisten touhujen kulkeutuvan) ja hygieniastani osaan pitää huolta. Vaatimukset kaverin suhteen olisi samat ja ensi tapaamisen pitäisi tapahtua "virka-aikaan" jossain muualla kuin minun kotona. Asun Turussa ja jos ehdot sekä turun suunta stemmaa niin voidaan vaikka viestitellä.

        Kaikki muu stemmasi siihen mitä itse haen, mutta olen valitettavasti Helsingin suunnilla.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaikki muu stemmasi siihen mitä itse haen, mutta olen valitettavasti Helsingin suunnilla.

        T: M40


      • Anonyymi kirjoitti:

        Kaikki muu stemmasi siihen mitä itse haen, mutta olen valitettavasti Helsingin suunnilla.

        Toivottavasti löydät.
        Hyvää kesän jatkoa.


    • Anonyymi

      olen harjotellut syväkurkkua 20 cm sauvalla onnistuu mutta eihän se aitoa voita

    • Anonyymi

      Minäkin muuten täysin hetero, mutta kullit kiinnostavat hurjasti. Mielettömästi haluisin kokeilla, miltä tuntuisi imeä toisen miehen kullia.

      • Anonyymi

        Missä päin vaikutat ?


    • Anonyymi

      "Olen usein haaveillut , että törmään jossain täysin itselleni tuntemattomaan mieheen , johon en varmasti törmää enään ikinä, jolloin voin luottaa ettei kukaan saa koskaan tietää ..."

      Tuossa on toiveen heikko lenkki. Miten voit varmistua ettei tuntemattomalla ole tarttuvia tauteja? Taudin saatuaan homma ei sitten enää olekaan salainen ja vaikkapa herpes on sitten elinikäinen kannettava ja pahempaakin ja markkinoilla.

      Lisäksi bi- ja gay-piireissä on enempi edesvastuutonta toimintaa ja samalla tuntemattoman riskipotentiaalikin varsin korkea. Melkoista venäläistä rulettia.

      Oleellista on myös se, ettei oma puoliso ole tietoisesti ottanut itselleen tuollaista välillistä riskiä ja on sitten potentiaalisti pahankin taudin kollateraali uhri.

      :/

      • Tietysti kondomia käyttäisin ja vaatisin kaveriakin käyttämään. On niin itsestään selvyys , etten katsonut tarpeelliseksi mainita. Jos taas joudun homostelun takia helvettiin viimeisellä tuomiolla , kondomi minua tuskin siitä pelastaa.😉


      • Anonyymi
        Vatjus kirjoitti:

        Tietysti kondomia käyttäisin ja vaatisin kaveriakin käyttämään. On niin itsestään selvyys , etten katsonut tarpeelliseksi mainita. Jos taas joudun homostelun takia helvettiin viimeisellä tuomiolla , kondomi minua tuskin siitä pelastaa.😉

        Noin yleisesti, näiden palstojen suhareiden kommenttien perusteella _useimmiten_ kumia ei edes haluta käyttää ... glory-holeen vain kotimatkalla ja sitten vaimon viereen :/

        Mutta puolisonsa pettämisestä tuossa kuitenkin olisi kyse, ei lainkaan niin upea juttu.

        Viimeiset tuomiot helvettitarinoineen ja kidutusorgioineen voi jättää uskovien iloksi ... helvetinpelko ei vaikuta tekevän heistä lainkaan ihmisellisempiä tai humaanimpia, enempikin juuri päinvastoin ...


    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Rakastan sinua

      Anteeksi että epäilin sinua.. ❤️
      Ikävä
      59
      788
    2. Naisten top-5 red flagit

      1. Feminismi: kertoo keskenkasvuisuudesta, välttää vastuuta tekemällä miehistä kestosyyllisen kaikkeen 2. Ylipaino: kiel
      Ikävä
      111
      773
    3. Mitähän meinaat

      Vai meinaatko mitään kohtaamisen suhteen?
      Ikävä
      44
      640
    4. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      213
      578
    5. Oletko hyljännyt minut mies?

      Toivottavasti et. 🥺🥺🥺🥺🥺
      Ikävä
      40
      534
    6. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      52
      526
    7. Nykytiedon valossa

      Tekisitkö nykyisellä tietämyksellä jotain toisin ja mitä se olisi?
      Ikävä
      76
      523
    8. Jippii ! Zoon konkurssia tutkitaan .

      Vihdoinkin jotakin tietoa.
      Ähtäri
      22
      506
    9. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      82
      473
    10. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      37
      470
    Aihe