Ja kaikilla on oikeus kertoa se täällä, mut pitkästä aikaa mun oikeesti tekee mieli räjähtää noille niin TÄYDELLISILLE äideille jotka täällä provoovat ja väittävät lähes julkisesti että heillä menee aina hyvin, koskaan heillä ei mene hermot lapsiinsa, eivätkä he ikinä tarvitse omaa aikaa. No minä sen sijan kehtaan väittää että äiti/isä joka jaksaa aina, huijaa itseään tai ei nauti omasta elämästään vaan elää lapsiensa kautta.
Hyvät viikonloput kaikille yh-vanhemmille, jokaiselle joka saa vapaa viikonlopun ja tekee silloin juuri sitä mitä haluaa tai niille jotka saavat lapset viikonlopuksi ja saavat tehdä niitä asioita mitkä lasten kanssa tuntuvat parhailta.
Hyvät viikonloput kaikille yh-vanhemmille, jokaiselle joka saa vapaa viikonlopun ja tekee silloin juuri sitä mitä haluaa tai niille jotka saavat lapset viikonlopuksi ja saavat tehdä niitä asioita mitkä lasten kanssa tuntuvat parhailta.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Missä niitä täydellisiä vanhempia on? Mennään ja lynkataan.
Kaikilla menee hermot välillä, toisilla railakkaammin, toisilla tukahdetummin. Joskus vaan kun on hyvä päivä niin jaksaa tukea ja tsempata toisia, koska tietää että matalampana päivänä saa sitä tukea vastaanottaa. Ja kuten sanoit kaikilla on oikeus se täällä kertoa.
Ja välillä se on vain selviytymiskeino, kun uskottelee muille, että selviytyy niin uskottelee samalla itselleen ja kas, saattaapi käydä niin, että selviytyykin.
Räjähtelevää viikonloppua sinulle ja muille maailmanparhaille vanhemmille!
P.S. tuntuu humaltuneelta, lähes 10 tunnin yöunien jälkeen, yliannostus?
Hyvää viikonloppua sinullekin.
Täydelliseen äitiin en ole vielä törmännytkään, mutta parhaansa yrittäenisiin olen monestikin.
Ehkä minä yritän tänään oikein tosissani, etten räjähdä, kun nuorin löytää kynän jostain ja piirtää seinään. Tai, kun keskimmäinen paiskoo raivoissaan videokasetteja ympäri asuntoa. Tai, kun vanhin jättää vaatteensa, koulukirjansa,,, lattialle, nuorempien käsien ulottuville. Siinä niitä kirjoja teippaillessani, lupaan olla räjähtämättä.
En tiedä miten se onnistuu, mutta yritän ainakin.
Ehkä minä otan lapset yksitellen vain syliin, ja lasketaan kymmeneen, ja sitten keskustellaan tavaroiden käsittelystä ja seiniin piirtelystä jne.
Olet aivan oikeassa!
Jopa meillä totaaliyksinhuoltajilla on oikeus olla heikkoja, väsyä ja kaikkea muutakin. En väitäkään, että helppoa olisi. Elämä on sattunut heittämään mun tielleni ikäviä asioita vähän väliä ja tässä suossa kun rämpii, niin ne aurinkoiset hetket ja hyvän mielen tuojat ovat kultaakin arvokkaampia!!
Niin, teille kaikille onneksi olkoon, joiden lasten isät/äidit ottavat osan vastuusta vaikkapa joka toinen vkl. Omien lasteni isä on kuollut, joten vapaat ovat vähissä mulla. Onneksi lapset kasvavat ja omia hetkiä jää jatkuvasti enemmän!!!
Jaksamista muille samassa tilanteessa eläville! Kyllä lasten kanssa yksin eläessä voi pinna olla tiukalla. Itse pidän pääasiana sitä, että osaan osoittaa rakkautta lapsille. Rajojen pitäminen onkin paljon vaikeampaa mun luonteellani.
Niin, noista luonne-eroista johtuen muuten on varmasti oma merkityksensä vanhemmuudessakin. Itse olen empaattinen, syvästi tunteva ja rakastava luonteeltani. Musta puuttuu jämäkkyys, "ilkeys" yms. ...Jolloin en osaa lapsille pitää tarpeeksi kovaa kuria. Mutta minkäs luonteelleen voi ja yksin on mahdotonta jaksaa joka päivä komennella.
P.S. Tällä hetkellä iloa tuo suunnattomasti uusi miesystävä. ...Tietäisikin hän, kuinka paljon olen häntä odottanut... Nautin täysillä, vaikkei tulevaisuudesta voi mitään tietääkään.
Sitä huijaa itseään ja kuvittelee jaksavansa. MINÄ ITSE HOIDAN lapseni, kotini, työni ja kaiken muun...
Juu juu, kyllä minä jaksan ja kaikki on hyvin ja loistavasti.
Kunnes rupeaa ahdistamaan ihan ilman syytä ja on paha olla ja tulee tiuskittua tai peräti karjuttua pienelle lapselle...
Silloin astuu kuvaan joku enkelimäinen lähimmäinen, joka huomaa puolestasi, että todella tarvitset vapaata ja tarjoutuu ottamaan lapsen hoitoon vaikka vain muutamaksi tunniksi...
On onni omistaa ystävä, joka soittaa sopivasti silloin, kun tuntuu, ettei jaksaisi enää hetkeäkään, ja kysyy: "Voisiko ... tulla meille huomenna leikkimään koko päiväksi?"
Vaistoaako hyvä ystävä toisen hädän, vai kuuleeko karjunnan heille asti 10km päähän?
Ei ihminen aina jaksa, eikä tarvitsekaan, mutta miten on niin hankala pyytää apua silloin kun on vaikeaa?
Olenko muistanut tarpeeksi kiittää ystävääni siitä, että hän osaa ajoittaa apunsa niin loistavasti? Tai siitä, että hän ylipäänsä on olemassa?
Erittäin hyvää kevättä teille kaikille :)
Tuliko hiukan sekava teksti...no ymmärtänette pointin kuitenkin...:)
Onneksi olkoon, sinulla on tuollainen ystävä.
Itselläni ei noita liiemmälti ole. Edes siskoni, joka asuu muutaman km päässä ja jonka elämä on melkoisen "helppoa", ei tarjoudu vapaaehtoisesti auttamaan. No, joskus, mutta...
Miksi avun pyytäminen on niin vaikeaa, sanos muuta! Ehkä osaksi itsepäistä luonnettani, että YRITÄN pärjätä omillani. Ja toisaalta kun rivien välistä huomaan, että esim. siskoni mies ei todella kaipaa ylimääräisiä lapsosia viikonloppuna nurkkiinsa, niin pyytäminen ei todellakaan ole helppoa. Noh, onneksi lapset kasvavat ja yksi onni on, että juuri 11v täyttäneellä tyttärelläni on paljon kavereita, yökyläilypaikkoja. Ja taas otan vastavuoroisesti kavereita meille yökylään. Hänellä on niin hyvä tuuri, että kolmella parhaalla kaverillaan on jopa kesämökit... Jes, pääsee tyttökulta kesällä mökkeilemään ihan kyllikseen!! Poika sitten onkin sellainen kotihiiri, mutta onneksi ikää tulee...
Täytyy siis ajatella positiivisesti, ei muu auta!
Iloista kesän odottelua ja keväisiä aurinkopäiviä kaikille!!
noin se menee.olen myös yh ja pitää myöntää että
omaa aikaa kaipaisin myös ja paljon nykyään.
ei ole meinaan mulla paikkoja jonne poikani välillä saisin.on kyllä kumma jos ei hermo mene.