Onko luokan vaihto kohdallani mahdollista

Anonyymi

Hei! Oon 12v (täytän kolmetoista loppuvuodesta) tyttö ja syksyllä menossa seiskalle, joten luokat sekottuu. Tää paikka missä asun on aika pieni ja 2008-syntyneitä on yhteensä vain 32 muistaakseni. Joten meillä on aina ollut vain kaksi luokkaa ikäisiäni. No, meidän piti päättää kolme ihmistä kenen kanssa haluaisi samalle luokalle. Pistin siihen kolme parhaista kavereistani. No vain pääsin samalle luokalle vain yhden kanssa. Tulevassa luokassani on 16 oppilasta, 8tyttöä (seitsemän ja minä, joista neljä oli ala-asteen rinnakkaisluokallani ja 3 minä minun luokallani) ja 8 poikaa (joista viisi oli ala-asteen rinnakkaisluokallani, (yksi heistä tosin yhdessä vaiheessa lähti mutta palaa syksyllä kouluumme) ja kolme minun kanssa samalla). Tulevalla rinnakkais luokallani on myös 8tyttöä&8poikaa.

Noniin siis. Olen vain yhden parhaan kaverini kanssa samalla luokalla yläasteen. Toki sillä uudella luokalla on pari muuta sellasta ”ihan kivaa” tyyppiä, mutta siellä on myös juuri ne kaksi ihmistä kenen kanssa en halunnut olla samalla luokalla, eikä he halunneet olla minunkaan kanssani.

Sillä toisella luokalla olisi taas kaikki muut kaverini.
Ja oon siis aina ollu hyvä oppilas koska koulussa oli kivaa kavereiden kanssa ja oli kivaa keskittyä kouluun. Mutta nyt sitten kaikki kaverini kenen takia keskityin kouluun on eri luokalla, ja oon aika varma et koulumenestys tulee huononemaan luokan vaihdon takia.

Ja tiiän että välkillä näkee toisella luokalla olevia, mutta ei se vaan ole sama asia.

No, mitä mieltä ootte voiskohan olla mahdollista et mun annetaan vaihtaa luokkaa?
Ps. Sori, jos paljonkin kirjoitusvirheitä:)

1

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      No jos vanhemmillesi perustelet HUOLELLA, että miksi näin niin silloin heidän ottaessaan yhteyttä ja vaatiessa vaihtoa niin silloin täysin mahdollista.

      Toisaalta itselläni ei kokemusta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Metsäkoneen kuljettaja huuteli tutkijalle

      "voisit kyllä ottaa rintaliivit pois ennen kuin tulet minulle juttelemaan, hän sanoo." https://yle.fi/a/74-20106446 On
      Suomussalmi
      704
      9849
    2. Suomi on täysin sekaisin

      Jo ties monettako päivää hirveä itku ja poru jostain helvetin nilviäisistä. https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000010
      Maailman menoa
      402
      4266
    3. Kaikki ei vieläkään usko luontokatoon.

      Suomussalmen Hukkajoella foliohattu metsäkoneen kuljettaja tuhosi tuhansia harvinaisia jokihelmisimpukoita eli raakkuja
      Kajaani
      90
      2956
    4. Sano vain suoraan, että nyt riittää

      ettei kiinnosta. Sano, että lopeta! En ihmettelisi, jos olet saanut tarpeeksesi ja toivot minun ymmärtävän lopettaa. Eh
      Ikävä
      43
      2845
    5. Mari Rantanen asettaa sairaan lapsen edun oman uransa edelle - (tekikö Marin samaa)

      Noin toimii kunnon vastuuntuntoinen äiti, mutta siitäkin nämä mt-ongelmaiset vasemmistolaiset häntä täällä haukkuvat. "
      Maailman menoa
      226
      2640
    6. Ohhoh! Ex-pääministeri Sanna Marinin Joni-rakas paljasti ilouutisen: "Tässä kuussa..."

      Sanna Marin on ollut naimisissa Markus Räikkösen kanssa. Nyt hänen seurassaan on usein julkkishiusmuotoilija Joni Willb
      Kotimaiset julkkisjuorut
      55
      2634
    7. Mitä ajattelet aina

      Kun hän tulee näköpiiriin?
      Ikävä
      152
      1833
    8. Luokatonta toimintaa

      Tyrmistyttävää toimintaa Stora Enson korjuu yrittäjältä Hukkajoella. Täyttä piittaamattomuutta laeista ja luontoarvoista
      Suomussalmi
      69
      1676
    9. Ensimmäisestä kohtaamisesta saakka

      minulla on ollut hämmentynyt olo. Miten voit tuntua siltä, että olisin tuntenut sinut aina? Sinun kanssasi on yhtä aikaa
      Ikävä
      14
      1610
    10. Maailmankuulu homopingviini on kuollut

      Minä niin toivoin että pariskunta olisi saatu kunniavieraiksi ensi kesän Prideen. 💔 "Maailmankuulu homopingviini on k
      Lapua
      6
      1423
    Aihe