Mersut on yli arvostettuja peltiläjiä. Vikoja saman verran kuin muissaki mutta hinnaltaan sikamaisia. Ajo ominaisuudet eivät paremmat kuin muissa. Kai se keula merkki joitakin kiehtoo. Japanilaiset autot näkyy pärjäävän joka testissä.
Mersumiehet
ei mersua
161787
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Joo,penkille kun istuu on kuin istuis kivireen päälle.
Voi että tätä köyhien vinkumista. No ottaahan se koville kun ei ole varaa mersuun.Minä en ymmärrä että pitää tänne mersupalstalle tulla vinkumaan.Osta vaikka se toyota jos se sut onnelliseksi tekee.Katsele vaikka televisiosta mersuja kun niillä viedään valtionpäämiehiä.
En ota kantaa arvostuskysymykseen koska ajan silla milla haluan. Mieluummin ajan mersulla kuin ei-eurooppalaisella.
Hanki sinakin eurooppalainen = euroopassa tehty auto niin tuet samalla mantereen taloudellista kehitysta. Joitain Tojotia tehdaan kai myos euroopassa, ja kun tyon osuus on merkittava auton hinnassa niin osta edes Euro-Tojo jos ei centit riita mersuun.
jos tuo on ajatus tapasi niin osta sitten joku suomessa valmistettu. Minä en sentejäni sijoita mihinkään hyvän tekeväisyyteen kun autoa ostan. suoraan johonkin tarkoitukseen kylläkin.ja jos eurooppalainen niin ei mersu,Audi ehkä.
tojotaa ennen neljä mersua,mutta viimeisin ,eli w 210 alkoi ruostumaan käsiin ja katsoin parhaaksi siirtyä taloudellisuus syistä japsiin joissa ei ainakaan ruostuminen ole ongelma. P.s. katsoin www.finikor.fi kuvia ja huomasin,että en ollut ainoa.....
Loppuko sulta rahat vai jäitkö työttömäks.
Heh heh... Tehtaan tiedossa on kyllä 210 korisen ruoste ongelmat, mutta mutisematta kyllä veholla niitä takuuseen korjailevat tai vaihtamat tarvittaessa vaikka kaikki ovet uusiin. Mutta eiköhän kuitenkin juuri toyotan suurimpiin ongelmiin kuulu tuo ruostuminen...
Eikö peruskoulussa ole vielä opetettu yhdyssanoja vai oletko lintsannut äidinkielentunnit?
Noh itsellä oli wokkipannuja ja huomasin että varaosaliikkeessä myyjät jo tuntee minut.. vaihdoin taannoin mersuun ja kas varaosaliikkeissä käynti on vähentynyt huomattavasti melkein kokonaan ja rahaa jää muuhunkin kuin wokkipannujen epätoivoiseen kasassa pitämiseen.
Hehehe ei voi kuin nauraa......!!!! :)
Liikenteessä minua vastaatulevista mersu-kuljettajista n. 80% ei käytä ajovaloja. Joko siksi, että ovat niin perseaukisia ettei ole varaa hankkia uutta akkua tai ettei ole varaa hankkia uusia polttimia tai ovat vaan niin tyhmiä, etteivät tiedä liikennesääntöjä tai mikä pahempaa eivät piittaa niistä.
Kun taannoin viikolla kävin Hakkilan auto-varaosa myymälässä - niin myymälän edessä olleesta 4 autosta 2 oli MB - tosin ehtoopuolella, joko ikänsä tai sitten vain huonokuntoisuutensa takia..
Yleensä tienpäällä näkee monia huonokuntoisia autoja; japseja, eurooppalaisia ja tietenkin jenkkejä. Mutta luvattoman paljon näkee huonokuntoisia mersuja, joita sitten ohittelen kun läpäisen mersua ympäröivän sinisen savupilven - siihen nähden kuinka paljon mersusta pyydetään niin laatu on luvattoman heikko.
ps.ajan mielummin wokkipannulla, riisipussilla jne. kuin autolla, jonka toimintavarmuuteen ei voi luottaa ja jota joudut makuuttamaan korjaamolla, joka toinen kk.
Juu toi on jännä miten ihmisiä ärsyttää jos mersussa ei ole valoja päällä.. mutta annas olla jos vielä erehdyt laittamaan sumuvalot päälle niin se on jo aivan liikaa...
Ja jos se mersu ei ole muita kummempi auto.. niin miksi se sitten herättää keskustelua kummeksuntaa kateutta melkein missä vaan.. täällä näillä palstoilla.. naapureissa.. ja ihmisissä jotka tietää että omistaa vanhan paljon ajetun auton..
se tuntuu herättävän lieneenko se sitten kateutta vai mitä.. enemmän keskustelua kuin jos ostaa esim uuden toyotan.
mutta puheet on puheita... ajellaan sillä mikä se parhaalta oman perseen alla tuntuu..
kaupparatsu ja vaihdoin muutama vuosi sitten 626 Mazdani C sarjalaiseen uuteen mersuun.
No työmatkamukavuus parani kertaheitolla, mutta jostain kumman syystä toteutuneet kaupat vähenivät.
No analysoin asiaa, niin se kuuluisa kateushan siihen iski. "En perkele tolta osta, äijähän ajaa mersulla", vaikka se oli mulle pelkkä työkalu.
Pakko oli antaa auto muijan käyttöön ja työautoksi ostin sitten uuden Opel Astra farmarin.
(Eihän saanut kuitenkaan köyhältä näyttää)
No auto on surkea, mutta kas, kauppa taas käy.
Mistäköhän johtuu?
siitä että nyt perusjunttikin voi aistia luxusta tuomalla saksasta ehtoo meben. Mutta kas kotona huomatan, että perhana soikoon tarviin varaosaa ja sitten mennään halpahalliin etsimään johtotähden sakaroita...
Kyllä jos mersulla ajaa niin pitää olla varaa myös vehon huoltoihin nääs poijjaat ! ! !
"Ja jos se mersu ei ole muita kummempi auto.. niin miksi se sitten herättää keskustelua kummeksuntaa kateutta melkein missä vaan.. täällä näillä palstoilla.. naapureissa.. ja ihmisissä jotka tietää että omistaa vanhan paljon ajetun auton..
se tuntuu herättävän lieneenko se sitten kateutta vai mitä.. enemmän keskustelua kuin jos ostaa esim uuden toyotan."
No tohon voisi kyllä todeta, että käyt sitten Bmw Audi Honda tai vaikka Skoda palstalla niin samanlainen ilmapiiri sielläkin mielestäni on kuin MB-palstalla.
Mutta totta on toi toinen puoli mitä sanoit - kyllä mersu enemmän herättää keskustelua kuin Toyota. Lähinnä kai ehkä siksi, että mersun menneisyyden maine(tuote brändi)on niin kova ja sen menneisyyden ja nykyisyyden välinen kuilu on niin suuri, että ei ihme, jos keskustelua syntyy...
ps. totta on, että valottomuus ärsyttää ja osin siihen syynä on ajoturvallisuus. Valottomia autoja ei keväällä NÄE läheskään niin selvästi kuin valollisia.
itse:-) Vehölla ei saa kuin valohoitoa :-(
ajettavaksi - ei rassattavaksi BMW E60 530iA. That is it.