halipula- ja paha

Onko kenelläkään tällaista ongelmaa?. Olen ollut parisuhteessa jo useamman vuoden ja vuosi vuodelta seksin määrä hiipuu koko ajan enemmän ja enemmän. Tällä hetkellä tahti on n. 1krt /kk. Tiedän ettei se miehelleni riitä, ja minäkin tunnen huonoa omaatuntoa, kun pidän toista puutteessa. Haluaisin itsekin useammin, mutta koko asiasta on tullut kuin jokin iso möykky väliimme. Luulen tietäväni mikä meidän ongelmamme on, mutta en osaa tehdä asialle mitään.
Meiltä puuttuu, juuri tuo henkinen yhteys ja syvälliset keskustelut, joita niin kaipaisin. Tunnen saavani kerjätä hellyyttä, ja silloinkaan en läheskään aina sitä saa. Eli saan hellyyttä vain kun sen olisi tarkoitus johtaa seksiin ( tai siltä se väkisinkin tuntuu). Ja tämä ahdistaa jo etukäteen.

Kaikissa kirjoituksissa, korostetaan vain sitä kuinka jompikumpi on haluton ja piinaa sillä halukkaampaa osapuolta. MIKSI ei ikinä kysytä miksi haluton on haluton? Saako haluton tarpeeksi hellyyttä ja huomiota muuten kuin esileikinomaisena toimenpiteenä, jonka tulisi johtaa seksiin? Tai jospa kyse onkin siitä, että seksielämästä ja sen puutteesta ja toisen haluista ja ihan kaikesta EI PYSTYTÄ PUHUMAAN. Mitä jos toinen haluaisi ( se haluton ) puhua tästä kaikesta ja haluaa ihan todella itsekin haluta enemmään, mutta nämä muut seikat vie vähätkin halut pois. Tämä haluava, kyllä osoittaa ja kertoo rakkauttaan, mutta mistään hän ei pysty puhumaan. Mitä silloin on tehtävissä?
Onko ero ainoa mahdollisuus?
Meillä on vielä rakkautta toisiame kohtaan, mutta en tiedä kuinka kauan. Toivottavasti ymmärsitte edes osan tästä sekavasta tilityksestä. Auttakaa, tämä todella ahdistaa minua.
214518
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

ehkä sinun pitää yrittää saada miehesi puhumaan.
Aloita sinä keskustelu niin jospa se miehesikin siitä rohkenisi.
En usko että se ero nyt ainoa vaihtoehto on.
Sinun pitää kertoa miehellesi omat tuntemuksesi asiasta,ja pyytää häntä tekemään samoin.

Äänestä
  • Kiitos neuvosta, mutta olen yrittänyt puhua. Aina kun haluaisin puhua jostakin meille tärkeästä asiasta, niin joko en osaa tai en tiedä mitä, mutta hän sulkeutuu ja vastailee jollain parilla sanalla. Sitten hyvin pian käy niin, että turhaudun itsekin kun koko keskustelu on kuin yhtä monologia- vähän kuin lapsen kanssa yrittäisi puhua. Vaikka yritän mahd. rakentavasti jutella, ei pahassa tilanteessa( ei urheilun aikana tms) ja koitan valita sanani niin etten syyllistäisi, ottaa hän silti kaikki syyttelynä tai sitten ei sano mitään ja en voi edes olla varma kuunteleeko hän. ja taas on riita valmis..

    Yritin ehdottaa jopa parisuhdeneuvontaakin, mutta se ei tule kuuloonkaan, koskaan kuulemma. mitä siis vielä voin tehdä? rakastan häntä, mutten halua elää onnettomana.

    Äänestä

  • desiree kirjoitti:

    Kiitos neuvosta, mutta olen yrittänyt puhua. Aina kun haluaisin puhua jostakin meille tärkeästä asiasta, niin joko en osaa tai en tiedä mitä, mutta hän sulkeutuu ja vastailee jollain parilla sanalla. Sitten hyvin pian käy niin, että turhaudun itsekin kun koko keskustelu on kuin yhtä monologia- vähän kuin lapsen kanssa yrittäisi puhua. Vaikka yritän mahd. rakentavasti jutella, ei pahassa tilanteessa( ei urheilun aikana tms) ja koitan valita sanani niin etten syyllistäisi, ottaa hän silti kaikki syyttelynä tai sitten ei sano mitään ja en voi edes olla varma kuunteleeko hän. ja taas on riita valmis..

    Yritin ehdottaa jopa parisuhdeneuvontaakin, mutta se ei tule kuuloonkaan, koskaan kuulemma. mitä siis vielä voin tehdä? rakastan häntä, mutten halua elää onnettomana.

    Puhu suoraan että et ole onnellinen.
    Parisuhteen pitäisi täyttää nämä asiat.Ainaostaan se on parisuhdetta.
    Mielestäni asioiden keskustelu on tärkeä asia ja siihen on osallistuttava 2 ihmistä.
    Siinä ei ole vaihtoehtoja.
    Huomaa tuoda julki se asia että et ole onnellinen.
    Myös se että onneton ihminen saattaa olla epätoivoinen.
    Se on asia joka on käytävä läpi jokaisessa suhteessa.
    Tiedän että on ihmisiä jotka eivät puhu kun pitäisi.Se on kynnys josta täytyy astua yli.Se on pakko.
    Ei ole väliä sillä että tekeekö sen tyylikkäästi mutta se on tärkeää että sen tekee.
    Ihmiset itkevät siksi että voivat pahoin, mutta eivät uskalla elää elämäänsä nyt.
    Olisiko aika astua tämän rajan yli?
    Astumisella ei häviä mitään.Ainoa mitä siitä voi seurata on voitto.
    Jännitätkö siis lottoamisenkin suhteen samalla tavalla?
    Ajattele vaikka että se on lottokuponki (tämä asia) ja viet sen perille, vaikka joutuisit näkemään vähän vaivaakin.
    Kummallekin tulee parempi olo,kun ongelmaksi muodostunut asia saadaan käsiteltyä.
    Kevät on uusiutumisen aikaa.Avatkaa ovet siis, jotta voitte uusiutua.
    Pölyt on päästettävä pois,koska ne ovat vain este näköyhteydelle.
    Avatkaa siis ovet rohkeasti ja tuulettakaa.

    PS. Parisuhteen tulee olla tärkeämpi kuin urheiluohjelmat :)( kummallekin)

    Äänestä

Tuohan on kuin suoraan elämästäni, olimme vaimon kanssa juuri tuollaisessa tilanteessa.

Onneksi asian voi halutessaan ratkaista. Puhuminen on miehille, ainakin minulle vaikeaa, onneksi kuitenkin tajusin, niiden vähäistenkin keskusteluittemme perusteella mitä minun tuli asian suhteen tehdä.

Nainen tarvitsee hellyyttä ja huomiota mieheltä, ilman mitään taka-ajatuksia seksistä. Tahtoo vaan olla hankalaa sitä antaa, vaikka haluaisi ja toista rakastaisi, se vaan tuo seksin "puuttuminen" saa jotenkin katkeraksi ja vie mieheltä halun helliä ja huomioida vaimoaan.

Se on todellakin pirullinen kierre, alituinen vonkaaminen ja seksittömän hellyyden puute, saa naisen vaan haluamaan yhä vähemmän. Samalla kun seksin puute saa miehen vonkaamaan vaan yhä enemmän.

Onneksi mieskin on ajatteleva "eläin" ja viimein tuo minunkin puupäähäni meni, lopetin alituisen seksistä muistuttelun ja aloin antamaan hellyyttä ja huomiota, ilman ehdotteluja seksistä. Vaikeaahan se aluksi oli, kun niin mieli teki rakastella, melkeimpä aina kun vaimoon koskikaan. Se on kumma juttu tuo seksi , jos sitä ei ole "riittävästi", se tuppaa olemaan aina mielessä.

Tämä kuitenkin auttoi, vaimon halutkin lisääntyivät, samoin suhteemmekin tuntuu melkeimpä tuoreelta, vaikkakin aviovuosia on 16.

En teinäkään harkitsisi eroa. Kerro miehellesi halipulastasi, siitä että haluaisit seksiä useammin mutta halipula ahdistaa ja lyö jarruja. Uskoisin miehesikin sitten ymmärtävän missä on "vika".

Kuten aikaisemmin sanoin, miehen on vaikeaa voittaa "seksittömyyden" aiheuttamaa katkeruutta. Kannattaisi sinun, jos se vaan suinkin on mahdollista, lisätä pikkaisen seksiä suhteessanne. Varsinkin jos miehesi todella yrittää "muuttaa tapojaan". Eikä sen "lisän" tarvitse välttämättä olla yhdyntää. Voihan nuo miehen "kassit" nainen muutenkin tyhjentää. Kyllä sekin piristää kummasti ja kannustaa miestä jatkamaan suhteen parantamista.

Toivotaan että saatte sen möykyn väliltänne, hyvää jatkoa teille.

Äänestä
  • Minulle tuli melkein tippa linssiin, kun luin vastauksesi. Luulin jo etten koskaan saisi ketään ymmärtämään mitä tarkoitan ja sitten sinä ymmärsit täydellisesti ja jopa sait sen paperillekin juuri niinkuin ajattelen. Annoit todellakin toivoa siitä, että ehkäpä saan asian vielä omallekin "puupäälleni" uppoamaan :)

    Vielä kun saisi sen keskustelun aikaiseksi, niin että miehenikin osallistuisi siihen ja jopa avaisi "sanaisen arkkunsa".

    Mutta kiitos paljon viestistäsi ja toivon myös sinulle ja vaimollesi hyvää jatkoa ja paljon lisää onnellisia vuosia.

    Äänestä

  • desiree kirjoitti:

    Minulle tuli melkein tippa linssiin, kun luin vastauksesi. Luulin jo etten koskaan saisi ketään ymmärtämään mitä tarkoitan ja sitten sinä ymmärsit täydellisesti ja jopa sait sen paperillekin juuri niinkuin ajattelen. Annoit todellakin toivoa siitä, että ehkäpä saan asian vielä omallekin "puupäälleni" uppoamaan :)

    Vielä kun saisi sen keskustelun aikaiseksi, niin että miehenikin osallistuisi siihen ja jopa avaisi "sanaisen arkkunsa".

    Mutta kiitos paljon viestistäsi ja toivon myös sinulle ja vaimollesi hyvää jatkoa ja paljon lisää onnellisia vuosia.

    asia vielä sinunkin "puupäällesi" uppoaa :-)

    Niistä keskusteluista vielä, älä tosiaankaan luovuta, vaan puhu asiasta, vaikka tuntuisi ettei miehesi kuuntele/ole kiinnostunut. Kyllähän ne keskustelut meilläkin oli enimmäkseen sitä, että vaimo puhui ja minä olin hiljaa. Useasti ne päättyivät mykkäkouluun, ainakin minun osaltani.

    Mutta kun tarpeeksi monesti asian sanoo, niin kyllä se meille "puupäille" valkenee. Monta riitaa se meilläkin vaati, mutta oli se sen arvoista.

    Hyvä jos pystyin auttamaan, tilanne missä suhteenne nyt on, ei todellakaan ole helppo, kummallekkaan.

    Veikkaampa että niitä onnellisia vuosia tulee paljon teillekin. Jaksa vain yrittää.

    Äänestä

koittakaapa saada jotain piristystä seksielämään. ettei se oo aina vaan sitä samanlaista jyttyytystä. kokeilkaa uusia asentoja, paikkoja etc etc. :) kaikkee jännää

Äänestä
  • Nämä "uudet paikat ja asennot" on kuluneita ja melko hupaisia keinoja "parantaa" seksielämää.

    Seksi on tulista energiaa ja jos se energia ei elä, ei pakat ja aennot paljon sitä yllytä. Seksiasiat on osaltaan henkisiä ja ihmisten keskinäisestä vetovoimasta kiinni. Kahden ihmisen välisen vetovoiman lisäksi vaikuttaa ihmisen henkilökohtaisen intohimon määrä.

    Minulla ja kumppanillani on jo kauan ollut tapana harrastaa sitä "samanlaista jyttyytystä", mutta niin suuri veto meillä on toisiimme, että emme tarvi mitään erilaisia paikkoja ja asentoja. Eli ei mitään teatteria. Seksi kun on totista toimintaa alusta loppuun. Ja usein hyvin lyhytkestoista.

    Äänestä

Itselläni on toisinpäin hellyyttä saa, mutta seksiä ei niin useasti.. Miestä ei vain kiinnosta se? Joskus menee kuukausia ilman, seuraavaksi sitä on koko ajan joka päivä jonkin ajan.

Äänestä

olisi parasta näköjään teille molemmille.
Olet näköjään nainen kun kaipaat haleja.
Tuntuu outolta, ettei mies haluaa enemmän kuin kerran. En tia, mutta todennäköisesti koko jutun takana on toinen nainen, jonka kanssa mies harrastaa säännöllisesti seksiä, ja kun kalu tulee kivuliaksi yhdynnästä sekä spermaakaan ei riitä lopputtomasti, sä jäät ilman...

Alista kerran kunnollisesti miehesi, jos haluat hänet!:) Eli tuommoinen seksijuttu nyt menemään. Ota se kunnollisesti polvillesi ja sen jälkeen työntää sen pää pilluusi ja pakottaa se nuoleskelemaan sua. Ja jos kalu ei tule kovaksi, anna lisää takapuolelle...

Äänestä

varsinkin jos monta kertaa päivässä muistuttelee ja vihjailee et miten ois tänään yms. se saa seksin tuntumaan pakkopullalta ja inhottavalta, vaikka sen pitäisi olla ihaninta hellyyttä ja huomiointia toisten välillä. Haluttomuuteen vaikuttaa niin moni asia työt, raskaudet, hellyyden puute ja yhteisen ajan puute. Myös yhteistä aikaa ILMAN seksiä ja vihjailua siitä tarvitaan. Asioista vaan pitää yrittää puhua vaikka se välillä toivottomalta tuntuu , toinen vaihtoehto on kirjoittaa kirje miehelle jossa kertoo tunteistaan ja toiveistaan syyttämättä toista. Meilläkin on ajoittain tosi vaikeaa kun itse on väsynyt ja ei jaksais ajatella asiaa ollenkaan ja toinen vain painostaa. Vaikeaahan se on miehelle olla ilman seksiä, mutta on tilanteita jolloin miehenkin on otettava toisen "väsymys" huomioon. Keskustelu on myös meille vaikeaa mutta täytyy vain yrittää, jotain se on jo "tajunnut" niistä vähäisistä kerroista huolimatta ja parempaan suuntaan ollaan menossa. Itsekkin poden huonoa omaatuntoa siitä kun toista haluttaa ja itseä ei, vaikka haluais haluta enemmän. Rakkautta meilläkin riittää, mutta vaikeaa se silti välillä on. Täytyy itsekkin vain yrittää haluta enemmän ja "suostua" vaikka ei niin hirveästi aina haluttaisikaan. Yritetään jaksaa ja puhua, erota ei vielä kannata. Hyvää kevään jatkoja ja toivottavasti onnellista kesää.
Ps. miten olisi jos jättäisit koneen auki niin että miehesi näkisi tämän juttusi ja yrittäisit siitä jutella miehesi kanssa.

Äänestä

Ihan kuin olisin itse kirjoittanut! Meillä asiat ovat täsmälleen samoin! Seksiä saattaa olla max 4 kertaa kk!!!! itse olen erittäin seksuaalinen ihminen ja tuntuu kuin se osa minusta kuolisi! ja toine haluaa seksiä kerran viikossa ja on silloin niin "täysi" että räjähtää saman tien enkä itse saa mitään...
Jos haluat keskustella lisää suhteen "ongelmista", kerro täällä niin vaihdetaan sähköpostiosoitteet... helpottaisi paljon puhua näistä asioista kuin omalla köriläälle ei voi... eikä hän ole innoka spuhumaan =(

Äänestä

Minäkin kärsin jatkuvasta halipulasta :-( Eräässä vaiheessa meillä oli samanlainen "möykky" välissämme; en uskaltanut enää edes mennä itse mieheni kainaloon, kun heti seuraavaksi hänen kätensä olisi ollut haarovälissäni. Ahdisti tulla kotiin yhteisen illan jälkeen, koska oli "pakko" harrastaa seksiä. Siitä tuli sellainen lukkotilanne. Ja syy oli minun, kun en halunnut. Mies uhkasi mennä vieraisiin. Olen kanssasi samaa mieltä, yleensä unohdetaan kysyä, miksi se toinen on haluton. Miehellä on tarpeensa, sanotaan, mutta niin on naisellakin. Olen sanonut tästä vuosikausia ja hetkellisesti mies terästäytyy, mutta jos se ei tule luonnostaan, se ei tule.

Mutta väittäisin silti, että haluttomuus on myös fysiologista, sillä minun lukkoni meni ohi. Ikä vai mikä, en osaa sanoa. Ei minua edelleenkään halita, ei suukoteta aamulla. Vaan tiedätkö mikä on hulluinta? Koska olin niin kipeästi hellyyden ja huomion perään, antauduin suhteeseen vieraan miehen kanssa. Juttelua, hellyyttä, oleilua, että joku kertoi minulle kuinka ihana olen ja että minua kaivataan. Ja seksiinhän se johti. Eikö olekin kummallinen kiemura? En minä ollut fyysisesti puutteessa. Olin hellyyden ja huomion puutteessa. Mutta sieltä se seksikin parhaimmillaan lähtee.

Äänestä

Hei. Täällä myös samassa liemessä.
En tiedä miksi ei huvita sänkyhommat, halut ovat vain kadonneet taivaan tuuliin. Tiedän myös, että mieheni kärsii siitä.
Olemme viimeksi rakastelleet maaliskuussa, ja silloinkin se oli sellaista pisto-tuikkaus-ravistus tyyliin !

Suhteemme voi muuten hyvin, mutta ehkä se hellyys puuttuu.
Suukot annamme ja välilllä kiehnäämme toistemme kainalossa sohvalla, ilman fyysistä kuuluvaisuutta.
Tuntuu että elämä on liian arkista. Illat menee tuttuun tyyliin,, mies vahtaa telkkaria ja minä haluan aikaisin nukkumaan, joten se siitä seksielämästä.

Olen miettinyt jotain parisuhdeterapiaa tms. Tiedän että mieheni ei lähde moisiin istuntoihin.
Myös minä en halua erota !

Äänestä

tämä liippaa läheltä hellyys- ja seksipula-aihetta.

Oletteko sitä mieltä, että jos nainen suhteessa lihoo 10 kg puolentoista vuoden aikana, niin voiko hän miehen silmissä muuttua vähemmän haluttavaksi tai rakastettavaksi? Jos vaikka ei enää nainen näytä siltä samalta mihin on ihastunut alussa?

Täällä kans mietiskelen keinoja hellyyden ja seksin määrän palauttamiseen entiselleen. :(

(onhan tämä vähän kyllä itsesyytöstä..)

Äänestä
  • Tämä menee nyt vähän laidasta laitaan. Eipä tuota hellyyttä/seksiä eikä huomiota ole tullut yhtään enempää, vaikka nainen on suhteessa laihtunut 20kg, ja ollut sopusuhtainen/hoikahko 1½ vuotta. :( Tässä vain kärvistellään. Nämä taitaa olla näitä ikuisuuskysymyksiä.

    Äänestä

  • pitäis eikä saisi vaikuttaa. Minä ainakin rakastan naista, en "ulkokuorta". Vaikka kyllä se "ulkokuorikin" (muuttunutkin) kelpaa oikein hyvin. Meinaan vaan, että jos todella toista rakastaa, silloin ei tuollaiset koko ja näkö asiat merkitse mitään.

    Juu, on mullakin kiinteät vatsalihakset, oikee sikspäk, se on vaan tuolla rasvakerroksen alla piilossa :-)

    Äänestä

  • tai jos on niin jotain on pahasti pielessä. Kyllä seksin pitäis olla korvien väli asia, ei ulkoisten tekijöiden.

    Äänestä

Aivan noin käy monelle.Se on aika yleistä siis.Tämä teidän yhteys pitää hakea jotta voitte tuntea toisianne kohtaan yhteenkuuluvuutta.
Ei ero ole ratkaisu aina, itseasiassa hyvin harvoin.
Olet selvästi fiksu ihminen ,koska kirjoituksesi sisältö kuvaa jo puhtaita ongelmia.Olet siis hahmottanut ongelmasi.
Usein on niin että annetaan sen toisen osapuolen vaikuttaa liikaa ,ja sitten ei osata lähestyä enään omalla luonnollisella tavalla.
Luota itseesi ja elä elämääsi juuri kuten koet.
Lähesty sitä pariasi omilla ehdoillasi.
Se mikä joskus on ollut , on yhä.
Erilaiset seksivirikkeet voivat olla apu,mutta yleensä niihin hukutaan.
Seksuaalisuus = toisen hyväilyä.
Jos se muodostuu pelkäksi suoritteeksi niin asiat alkavat suistua radaltaan.
Läheisyys on tervehenkinen parisuhde jossa kummatkin voivat olla onnellisia.
Kun kirjoitit noinkin selvästi asiasta,niin uskon että olet hyvä myös puhumaan asiasta parisi kanssa.
Teillä ei ole ongelmaa,kunhan vain lähestytte sitä.
Rohkeutta elämän kohtaamiseen!

Tiedän että välillä se on vaikeaa ja asiat aristaa.Siltikin ,onnellinen olet ,kun tiedät sen suunnan.
Lähesty siis omalla tavallasi asiaa,kun se selkeästi on kerran ymmärryksessäsi.
Älä anna parisi latistaa elämääsi.Kohtaa se ihminen syvällisellä ominaisuudellasi.
Ehkä olisi hyvä parantaa hiukan kohtaamisaikataulua,mutta mitään vakiota ei oikeastaan ole olemassakaan ,koska ihmisen kemiat muuttuvat yhtämittaa.Joskus on aktiivisempia aikoja ja sitten taas ei.
Kuolleeltahan tuo ei kuulosta, vaikka parantamista olisikin.
Tsemppiä elämääsi!

Äänestä
  • Olen ollut saman miehen kanssa yhdessä kohta 30v., ja seksi on ollut oikeastaan parasta avioliitossamme huumorin lisäksi, mutta nyt on muutaman vuoden minulla ollut sellainen tunne, että pitää kerjätä hellyyttä, suukkoja ja seksiä. Mies on *jurokki* ja kun menen lähelle suukottelemaan ja kainaloon...usein sanotaan, mee pois, väsyttää tai *mitä sä nyt oikein meinaat*?
    Tulee tunne, että olkoon...miksi minä viittin mitään yksin yrittää((
    Miehillä on kai erilaiset tarpeet ja kun työtä ja ruokaa on ja siisti koti, se hänelle riittää, naisille ei...valitettavasti. Nyt on sitten uusi ongelma siinä, että molemmat kuorsataan (toinen ärsyyntyy) ja ei saa unta, potkimme tai tönimme toisiamme yöt ja sitten ollaan väsyneitä molemmat aamulla. Ajattelin muuttaa toiseen huoneeseen nukkumaan ja odottamaan, tuleeko mies *yöjalkaan* ? Kannattaakohan pitkäänkin odottaa vai erotaanko?

    Äänestä

Minulla on samanlainen, onneton olo, koska en enää halua, tai välillä haluan todella, mutta.. en tiedä mikä mättää kuitenkin. Olemme seurustelleet kolmisen vuotta, suhde ollut hyvä. Mutta tuntuu ettei pelkkä rakkaus enää riitä, olen onnellinen, mutta tuntuu että haluan jotain muuta/uutta. Joskus riitelemme, ja ne on aina ne samat asiat. Varsinkin se että mieheni (avomies) ei puhu enää "henkeviä", meidän suhteesta, mumisee vain minä puhun tai nukahtaa. Ennen saatoimme puhua aamuun asti läpi koko yön, tiedän että joskus tulee vastaan arki, mutta kun se puhuminen hänessä oli yksi asia niistä joihin hänessä rakastuin. Ja yksi asia mitä arvostan ja kunnioitan ihmisissä. Mielestäni suhde ei voi toimia jos asioista ei keskustella. Olen tuhat kertaa sanonut hänelle, että miksi hän ei enää keskustele ja hän pyytää anteeksi, ja ettei tiedä miksi, että hänkin on ihmetellyt samaa. Tiedän, että olen hänen ainut, tiedän että hän rakastaa ja minä rakastan, mutta on niin vaikeaa. Voiko tälläinen suhde toimia?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


desiree kirjoitti:

Onko kenelläkään tällaista ongelmaa?. Olen ollut parisuhteessa jo useamman vuoden ja vuosi vuodelta seksin määrä hiipuu koko ajan enemmän ja enemmän. Tällä hetkellä tahti on n. 1krt /kk. Tiedän ettei se miehelleni riitä, ja minäkin tunnen huonoa omaatuntoa, kun pidän toista puutteessa. Haluaisin itsekin useammin, mutta koko asiasta on tullut kuin jokin iso möykky väliimme. Luulen tietäväni mikä meidän ongelmamme on, mutta en osaa tehdä asialle mitään.
Meiltä puuttuu, juuri tuo henkinen yhteys ja syvälliset keskustelut, joita niin kaipaisin. Tunnen saavani kerjätä hellyyttä, ja silloinkaan en läheskään aina sitä saa. Eli saan hellyyttä vain kun sen olisi tarkoitus johtaa seksiin ( tai siltä se väkisinkin tuntuu). Ja tämä ahdistaa jo etukäteen.

Kaikissa kirjoituksissa, korostetaan vain sitä kuinka jompikumpi on haluton ja piinaa sillä halukkaampaa osapuolta. MIKSI ei ikinä kysytä miksi haluton on haluton? Saako haluton tarpeeksi hellyyttä ja huomiota muuten kuin esileikinomaisena toimenpiteenä, jonka tulisi johtaa seksiin? Tai jospa kyse onkin siitä, että seksielämästä ja sen puutteesta ja toisen haluista ja ihan kaikesta EI PYSTYTÄ PUHUMAAN. Mitä jos toinen haluaisi ( se haluton ) puhua tästä kaikesta ja haluaa ihan todella itsekin haluta enemmään, mutta nämä muut seikat vie vähätkin halut pois. Tämä haluava, kyllä osoittaa ja kertoo rakkauttaan, mutta mistään hän ei pysty puhumaan. Mitä silloin on tehtävissä?
Onko ero ainoa mahdollisuus?
Meillä on vielä rakkautta toisiame kohtaan, mutta en tiedä kuinka kauan. Toivottavasti ymmärsitte edes osan tästä sekavasta tilityksestä. Auttakaa, tämä todella ahdistaa minua.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu