Rikkoontunut

kunpa mitään ei olisi koskaan aloitettu. Yli kuudesosa elämää pilattu. Olisi vain halunnut tehdä itselle hyvin tärkeää työtä, koska siellä oppi itsestäänkin paljon, enemmän kuin koskaan aikaisemmin elämässä. Kauan kestävä stressi on julma mukana kulkija. Se aiheuttaa sairauksia, joita ei koskaan olisi halunnut saada ja kärsimys kaikesta mitä on ollut "pakotettu" sietämään, ei koskaan tee elämää paremmaksi. Miksi ihmiset eivät lopeta sitä, mikä ei koskaan saa mitään hyvää aikaan. Miksi "kuvittelet", että olisi haluttu itselle tuntemattomien ihmisten olevan oikeutettuja "puuttumaan" millään tavalla yksittäisen ihmisen elämään ja tuhoavan niin monien vuosien elämänilon!
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Aina välillä ahdistaa kauan kestänyt epäoikeudenmukainen kohtelu. Katkeruuskin valtaa välillä mielen. Ilman lupaa ja mitään kysymättä aikoinaan aloitettiin elämän laaja-alainen pilaaminen. Kun olisi tarvittu vain muutama kysymys esittää, eikä olisi tarvinnut kokea elämän kauheimpia vuosia! Miksi, kysyt yhä uudestaan miksi sinua kohdeltiin niin huonosti? Miksi omilla mielipiteillä omasta elämästä ei ollut mitään merkitystä?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

kunpa mitään ei olisi koskaan aloitettu. Yli kuudesosa elämää pilattu. Olisi vain halunnut tehdä itselle hyvin tärkeää työtä, koska siellä oppi itsestäänkin paljon, enemmän kuin koskaan aikaisemmin elämässä. Kauan kestävä stressi on julma mukana kulkija. Se aiheuttaa sairauksia, joita ei koskaan olisi halunnut saada ja kärsimys kaikesta mitä on ollut "pakotettu" sietämään, ei koskaan tee elämää paremmaksi. Miksi ihmiset eivät lopeta sitä, mikä ei koskaan saa mitään hyvää aikaan. Miksi "kuvittelet", että olisi haluttu itselle tuntemattomien ihmisten olevan oikeutettuja "puuttumaan" millään tavalla yksittäisen ihmisen elämään ja tuhoavan niin monien vuosien elämänilon!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu