vanhempani eivät kunnioita minua

Anonyymi

Eli siis tossa pari päivää sitten kävi semmone juttu että satuin saaman uuden kaverin jonka jälkeen lähes kaikki vanhat kaverit eivät enää halunneet olla kanssani tämä kaveri oli siis lapsuuden tuttu jonka vanhemmat olivat tienneet jo silloin kun hän oli 3 mutta nyt sitten yhtenä päivänä kysyin vanhemmiltani että saisin olla hieman ,yöhempään ulkona mutta sieltä tuli vastaukseksi ei joten tulin siitä sitten kotiin ja kun olin kotona isäni tuli haistelemaan minua ja haisin kuulemma tupakalle vaikka en sitä ollut polttanut seuraavana päivänä ilmoitin äidilleni että lähden kaupunkiin en sanonut vielä kenen kanssa sillä en itsekään tiennyt veljeni vei minut sinne ja kun olimme kaverini kanssa hetken keskustelleet niin lähdimme käymään pizalla sitten sain vanhemmilta kutsun kotiin kun menin siitä sitten kotiin niin vanhempani sanoivat että löysivät huoneestani nuuskaa ja tupakan puruja ja kumpaakaan en ole käyttänyt 5kk sitten he sanoivat että en enää saisi olla tämän uuden ystäväni kanssa ja että minun pitäisi alkaa taas olemaan vanhojen ystävieni kanssa joidenka kanssa en todellakaan haliua olla sillä uusien ystävien kanssa on hauskempaa ja siellä vasta päihteitä käytetäänkin yritin tästä vanhemmille sanoa mutta vastaukseksi tuli että älä puhu paskaa mielestäni aika väärin että ensin pengotaan minun huoneeni ilman lupaa sitten kielletään olemasta kaverin kanssa ja sen jälkeen käsketään olemaan ihmisten kannsa joidenka kanssa en halua olla mitä tässä tilanteessa pitäisi tehdä?

1

89

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Minulla samanlainen koti. Ala-asteella äiti luki päiväkirjani ja sitten toisti kirjoittamaani ja minua hävetti. Kotona ei ollut mitään yksityisyyttä vaan kaikki pengottiin. Kavereilleni minut nolattiin. Kaverit illkkuivat että äitisi kysyi taas sitä ja tätä. Äidilläni ei ollut yhtään omia ystäviä niin että minun ystävät olivat hänenkin ja hän soitteli ystävieni koteihin. Minä en ollut suvustani kertonut mitään kun äitini möläytti että tietäähän ne. Ihmettelin että mitä ne tietää kun en ollut puhunut mitään.

      Kotona ei saanut koskaan nukkua pitkään kun herätettiin kuudelta jo viikonloppuisinkin. Kun kotoa pääsin pois muuttamaan niin olin ihan sekaisin pitkän aikaa ja tein terapiaa itseni kanssa kun ei ollut varaa ammattilaisiin. Myöhemmin tajusin että minkälaisen hoitamattoman mielenterveys ongelmaisen kanssa elin ja koko hänen perheensä oli samaa sairasta sakkia joidenka tekoja piiloteltiin. Koko se yhteisö oli sairas. Aloin vihaamaan äitini sukua ja sitä läheisriippuvuutta sen suvun kanssa. Ihan sairaita touhuja oli siellä. En valota niitä enempää. Mitä ei päivänvalo kestä. On siellä joku vielä elossa ja äitini pakottaisi olemaan yhteydessä ettei se jää yksin ja muka menneet ovat unohdettu mutta minä en unohda koskaan. Sanoin että minulla on pitkä muisti enkä tarvitse sukuasi elämääni enää. Olen vahva ja päässyt läheisriippuvuudesta kovan itsetutkiskelun jälkeen. Minua ei kukaan enää ohjaile kuin pässiä narussa. Kun itsetuntemus on lisääntynyt niin sitä vahvemmaksi olen tullut. Äitini mielestä suvun kanssa pitää olla naimisissa vaikka se olisi kuinka pahaa ja haitallista mutta ulkopuolisten kanssa ei saa olla missään tekemisissä sillä ne ovat pahoja ihmisiä. Apua ei saanut hakea vaikka oli kuinka paha olo. Se oli oman pesän likaamista mikä tosi oli todella saastainen. Äitini käyttää hyväkseen tai kumpikin ovat hyväksikäyttäjiä, sisartani jolla ei ihmissuhteet ole onnistuneet ja on päästään vialla yksinäinen päihde ongelmainen joka ei suostunut terapiaan. Ne elävät ihan omassa maailmassaan ja pää ihan sekaisin kummallakin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Lavrov suivaantui Stubbille perustellusti.

      Lavrov perusteli suivaantumistaan tosiasioilla Suomen tarinasta sotiemme jälkeen, tutkija Tynkkynen ja pankkihenkilö Sol
      Maailman menoa
      473
      1696
    2. Sukupuolia on vain kaksi- kohukassista tuli kova tuomio perheenisälle oikeudessa.

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4d4db0d9-4dda-4ba6-a699-25d725683ad6 Miten näin normaalista kassissa olevasta tekstis
      Maailman menoa
      378
      1477
    3. Se ei ihan oikeasti vaatisi kuin yhden

      Tekstiviestin... Jos rakastat minua vielä toivoisin että laittaisit minulle viestiä. Rakastatko? Oletko oikeasti niin pe
      Ikävä
      64
      1328
    4. Eronnut Janni Hussi palaa julkisuuteen - Aloittaa uudessa työssä, joka on aivan uusi pesti Suomessa

      Janni Hussi on saanut viime aikoina kohujulkisuutta, kun hänen ja Joel Harkimon avioliitto päättyi eroon kesällä 2025. H
      Suomalaiset julkkikset
      15
      1289
    5. Et saa mua ikinä

      Oma vikasi. Naiselta.
      Ikävä
      100
      885
    6. JM lukkoliike

      Mihin helvetin kuuseen te olette tällä kertaa siirtäneet Lukkoliikkeenne? Sen kerran kun ensimmäisen ja viimesen kerran
      Jämsä
      19
      846
    7. Miten kesäsi meni?

      Oletko tyytyväinen siihen? Oliko kaivattusi mielessäsi? Lähennyitkö vai etäännyitkö hänen kanssaan?
      Ikävä
      65
      726
    8. Helena Ahti-Hallberg uudessa elämäntilanteessa - Paljastaa eläkehaaveestaan Espanjassa: "Mä.."

      Oi, kuulostaa ihanalta eläkepäivillä! Helena Ahti-Hallberg on ostanut kakkoskodin Espanjasta ja hänellä on puolisonsa ka
      Eläke
      7
      712
    9. Ketä ikävöit?

      Tuntomerkkejä jos täällä oikeat kohtaavat❤️
      Ikävä
      42
      700
    10. Pankin avajaiset

      Osuuspankin uuden toimitilan viralliset avajaiset vetävät väkeä. Kyllä oli outo nauhan leikkaus, kun leikkaajat pyllisti
      Kuhmo
      15
      691
    Aihe