muuten,,,,,

Purran mukaan kouluttamattoman työvoiman saapuminen Suomeen voisi olla kestävää ainoastaan, jos työlupaan ei liittyisi oikeutta sosiaaliturvaan ja julkisiin palveluihin. Hän ehdottaa kansalaisuusperustaista sosiaaliturvajärjestelmää, jotta työperäinen maahanmuutto todella olisi työperustaista ja työnantajan olisi maksettava työstä riittävästi palkkaa.

Purra nostaa esiin palkkarajan, josta puheenjohtaja Jussi Halla-aho on aiemmin puhunut. Suomeen työn perässä muuttaville tulee Halla-ahon mukaan asettaa 3000 euron vähimmäispalkkaraja kuukaudessa. Esitys on herättänyt huomiota ja se on tyrmätty esimerkiksi kokoomuksesta.

Purran mukaan perussuomalaiset on esittänyt 3000 euron palkkarajaa maahan EU:n ulkopuolelta saapuvalle työperäiselle siirtolaisuudelle. Raja ei hänen mukaansa koskisi kausityöntekijöitä.

”Mikäli maahanmuuttoa halutaan edistää, sen pitää olla tiukasti valikoitua ja osaamisperustaista ja sijoittua muualle kuin matalapalkka-aloille. Työperäisen oleskeluluvan vaihtoehtona ei voi olla sosiaaliturva tai kotouttamispalveluiden varaan jääminen”, Purra sanoo.
4161
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

hehe Orpolta loppuu halpa työvoima, Hyvä, hyvä uusi PS johtaja!

Äänestä
  • Ei lopu. Kun (jos) persut istuu seur. hallituksessa persut suorastaan vaatii halpatyövoimamarkkinoita Suomeen. Purra tekee Soinit eli tekee lehmäkaupat hallitukseen pääsemiseksi sillä erolla Soiniin jolla siihen riitti salkun saaminen jota silitellä audin takapenkillä että persut vaatii salkkujen lisäksi kiristyksiä maahanmuuttopolitiikkaan siinä missä Soini ei saanut edes huvikuunariveroaan läpi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei lopu. Kun (jos) persut istuu seur. hallituksessa persut suorastaan vaatii halpatyövoimamarkkinoita Suomeen. Purra tekee Soinit eli tekee lehmäkaupat hallitukseen pääsemiseksi sillä erolla Soiniin jolla siihen riitti salkun saaminen jota silitellä audin takapenkillä että persut vaatii salkkujen lisäksi kiristyksiä maahanmuuttopolitiikkaan siinä missä Soini ei saanut edes huvikuunariveroaan läpi.

    hehe, alkaako sinulla jo olemaa aivo- solujen rappeumaa, kun kertaat vanhoja, Ps Riikka Purra on parhaissa voimissaan eikä tarvitse Soinin sointuja, tuleva PS johtaja pyyhkii vastustajillaan mennen tullen ja palatessa permantoa,,

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    hehe, alkaako sinulla jo olemaa aivo- solujen rappeumaa, kun kertaat vanhoja, Ps Riikka Purra on parhaissa voimissaan eikä tarvitse Soinin sointuja, tuleva PS johtaja pyyhkii vastustajillaan mennen tullen ja palatessa permantoa,,

    Historialla on ihmeellinen taipumus toistua..hehe

    Ei pyyhi päinvastoin KAIKKIEN kilpailevien puolueiden edustajat enemmän kuin hyvillään kun pelko Halla-ahon servaamiseksi joutumisesta poistuu ja korvaajaksi tulee paljon edeltäjäänsä heikompi vastus..hehe

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Purran mukaan kouluttamattoman työvoiman saapuminen Suomeen voisi olla kestävää ainoastaan, jos työlupaan ei liittyisi oikeutta sosiaaliturvaan ja julkisiin palveluihin. Hän ehdottaa kansalaisuusperustaista sosiaaliturvajärjestelmää, jotta työperäinen maahanmuutto todella olisi työperustaista ja työnantajan olisi maksettava työstä riittävästi palkkaa.

Purra nostaa esiin palkkarajan, josta puheenjohtaja Jussi Halla-aho on aiemmin puhunut. Suomeen työn perässä muuttaville tulee Halla-ahon mukaan asettaa 3000 euron vähimmäispalkkaraja kuukaudessa. Esitys on herättänyt huomiota ja se on tyrmätty esimerkiksi kokoomuksesta.

Purran mukaan perussuomalaiset on esittänyt 3000 euron palkkarajaa maahan EU:n ulkopuolelta saapuvalle työperäiselle siirtolaisuudelle. Raja ei hänen mukaansa koskisi kausityöntekijöitä.

”Mikäli maahanmuuttoa halutaan edistää, sen pitää olla tiukasti valikoitua ja osaamisperustaista ja sijoittua muualle kuin matalapalkka-aloille. Työperäisen oleskeluluvan vaihtoehtona ei voi olla sosiaaliturva tai kotouttamispalveluiden varaan jääminen”, Purra sanoo.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu