Viskiä ja thainyrkkeilyä

Anonyymi

Numerosensei ollut näemmä aivan raivopäänä koko päivän. Kiroilua, huorittelua ja huutoa. En alennu moisen kanssa keskustelemaan. Kiitos kaverilleni nelineloselle kauniista sanoista! Mennäänpäs asiaan.

Huomenna, tai siis tänään mennään katsomaan oman kylän pojan ottelua vaimon veljien ja parin muun kaverin kanssa. Vaikka ei ole mikään iso matsi, näitä ei oteta kevyesti.

Ylpeys oman kylän kundista on valtaisa ja matseja seurataan kuin oma elämä olisi kyseessä. Ottelijan katsotaan edustavan koko perhettä, naapurustoa, yhteisöä, kylää, kaupunkia, provinssia ja tarpeeksi pitkälle mentäessä näitä kaikkia ja koko Thaimaata.

Muistaakseni olen kertonut pelin hengestä aiemminkin, mutta kerrataan!

Länsimaissa ei välitetä tyylisuunnista, eikä niitä tunnisteta nimellä erikseen, ellei farangi- oppilas ole päässyt thaimaalaisen mestarin suosioon ja oppiin. Silloinkin se jää opettajan ja oppilaan väliseksi asiaksi ja voidaan sanoa, jopa salaisuudeksi.

Mutta Thaimaassa on kymmenittäin eri koulukuntia, tyylisuuntia ja ne on vähintään yhtä merkityksellisiä kuin jotkut kung fu ja karaten koulut ovat Kiinassa ja Japanissa oppilailleen.

Jokaisella koululla on muutamia bravuureita joita käytetään ratkaisuun ja- tai showmielessä ja thaimaalaiset rakastaa showta!

Yksilölle jää kuitenkin lopulta se suurin vastuu menestykseen. Genetiikka, kyky oppia, motoriikka, kropan kyky ohjata sähkö oikeisiin paikkoihin, kyky ottaa vastaan informaatiota, kyky ymmärtää vastustajaa, kyky ymmärtää omat vahvuudet ja heikkoudet.

On monta tapaa psyykata itseään ja vastustajaa. Voit olla tunteeton tasaisen vahva robotti, aggressiivinen ja arvaamaton, voit esittää heikkoa, vaihdella tempoa, esittää pelkääväsi, esittää loukkaantunutta jne.

Nämä kikat pätee silloin kun on tasavertaiset vastakkain. Thainyrkkeilyssä tapahtuu josku yllätyksiä, mutta on matseja myös joissa toisella ei ole mitään jakoa vaikka tekisi mitä. Siltikään ylimielisyyteen harvoin törmätään.

Juttu menee niin että jos kohtelet huonosti jonkun koulukunnan oppilasta, niin tulee se päivä että sen saman koulukunnan seuraava lupaus kostaa sen sinulle. Siksi ihan omaksikin hyväksi ottelun jälkeen ollaan kavereita eikä jää kaunoja. Parempi on parempi.

90- luvun loppupuolella kun tuli vähän testailtua thaimaalaisia viihdekehiä, sen oppi nopeasti. Se oli suuri kunnia 170 senttiselle thaikulle saada lannistettua liki 20 senttiä isompi farangi. Silti oltiin kavereita ennen matsia ja matsin jälkeen.

Kun kyseessä oli osittain viihde ja näytös, niin etukäteen sai kertoa että älä riko polveani tms. Sitä kunnioitettiin.

Siinä on alkukantaista puhtautta, selviytymistä ja adrenaliinia joka herättää eloon. Minulla on joissakin asioissa erinomaisen hyvä muisti ja sitä on käynyt mielessään läpi omia vaatimattomia high lightejaan, niitä parhaita hetkiä.

Niitä on käynyt niin paljon läpi että tällä tietämyksen määrällä jos palaisin samassa tilanteessa kehiin, niin tietäisin mitä tehdä.

Sepä tässä kamppailussa ja elämässä onkin vaikea yhtälö, että silloin kun fyysisesti olet huipulla niin psyykkisesti ja taktisesti useimmiten et ole. Sitä varten sinulla pitäisi olla sellainen valmentaja joka tietää miten juuri sinut saadaan parhaaseen vireeseen juuri oikealla hetkellä juuri tiettyä vastusta vastaan.

Perustuu luottamukseen ja kokemukseen koutsin ja valmennettavan välillä, jotta kaikki menisi nappiin. Hyvää yötä!

T 2010

22

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Mene nyt nukkumaan ja jatka internetelämääsi huomenna eri nimimerkeilläsi ja kommentei omiasi anonyyminä välillä niin saat tahtomasi kokonaisuuden aikaiseksi.

    • Anonyymi

      Hieno ja oikeasti asiantunteva kirjoitus jälleen kerran kympiltä. Kiitos.

      • Kas kun turva-aikuinen oli kärppänä paikalla, miten sattuikaan tuollainen yhteensattuma.

      • Anonyymi
        SENSSU kirjoitti:

        Kas kun turva-aikuinen oli kärppänä paikalla, miten sattuikaan tuollainen yhteensattuma.

        Kyllä omista jutuista saa tykätä

        T.2010

        Mikä ihmeen turva-aikuinen?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä omista jutuista saa tykätä

        T.2010

        Mihin Senssu katosi sinisesi?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mihin Senssu katosi sinisesi?

        Minne hällä nakattu sinisensä, meinaan vaan vaikka ei minulle kuuluukaan, siis tuon vuosilukuidiootin värillinen nimimerkkinsä hällä, joka tällä palstalla itsellensä internethaaveilluuioeläämää rakenteloo?

      • Anonyymi
        SENSSU kirjoitti:

        Kas kun turva-aikuinen oli kärppänä paikalla, miten sattuikaan tuollainen yhteensattuma.

        Olethan sinäkin yllättäen paikalla.

    • Anonyymi

      Taas tuli sellaista ja paljon mikä ei ole olennaista Thaimaassa asuvalle, yritä poju paremmin, en usko sanaakaan, juttusi on ihan hulluja... mukana 53 vuotias, tivoliapina.

      • Anonyymi

        Vai ei Muay Thai ole olennaista Thaimaassa? Hiekkaharjussa ei varmaan olekaan, mutta Thaimaassa on.

        T 2010

    • Anonyymi

      Numerosensein kommentit jätän edelleen omaan arvoonsa. Ei mielisairaan ammattikadehtijan jutuilla ole mitään merkitystä.

      Kummallista että yksikkökaksikko ei vaimojensakaan kautta ole innostunut Thaimaan kansallislajista, jota opetetaan myös Thaimaan armeijassa. Kyseessähän on sotaan kehitetty laji.

      Thaimaalaiset arvostaa lajia todella korkealle. Sellaisetkin naiset jotka itse lajista eivät hirveästi ymmärrä, mutta ymmärtävät siinä piilevän potentiaalin. Vaimoni on (vasten tahtoani) kysäissyt puolileikillään usein joltakin öykkäriltä tai ärsyttäväksi kokemaltaan velipojalta että "Haluatko nyrkkeillä mieheni kanssa"

      Alan olla liian vanha ja kiltti siihen. Mieluummin otan turpaan niin ei jää kaunoja.

      Kiitän kiittäjää kiitoksista! Oma tarinani lajin parissa on kuitenkin varsin vaatimaton, mutta ymmärrän kuitenkin lajia varsin hyvin ja neuvoni on kelvanneet monelle tekijämiehelle ja naiselle.

      Suomessahan on ollut useampikin naispuoleinen maailmanmestari painoluokissaan. Yhden sellaisen osittaisena koutsina toimin 2006 - 2015.

      Nuorena olin niin innokas treenaamaan ja tutkiskelemaan kamppailun filosofiaa, että se oli suuri syy siihen että koulut meni niin ja näin. Lintsasin lukiosta siksi että sain paukuttaa itse rakentamiani säkkejä ja tyynyjä usein 6 tuntia päivässä.

      Nukkumatti asui käsissäni jo teininä, mutta se ei pelkästään riitä menestykseen näissä lajeissa. Menestys nykypäivänä vaatii 110% omistautumista lajilleen ja ammattimaisuutta. Siihen harvalla on mahdollisuutta.

      Jos huipuista ja lemppareistani puhutaan, niin ne on Mike Tyson ja Muhamed Ali. Kaksi täysin erilaista nyrkkeilijää. Tysonin brutaali järjetön voima ja nopeus ja Alin maagisen irtonaiset "heitot" ja ulottuvuus, reaktiokyky ja liikkuvuus, kestävyys...

      Alilla oli härän sydän ja hän sai kaiken näyttämään helpolta. Myös mukavan röyhkeä asenne joka muistuttaa kolmannen lempparini Tyson Furyn asennetta.

      Kovimmissa kontaktilajeissa loistava asenne kehään noustessa on sellainen että sanot koko olemuksellasi vastustajallesi että "Kuinka vitun tyhmä sinun täytyy oikeasti olla että nouset tänään kehään kanssani?"

      Kuten Mike Tysonista on sanottu, niin useimmat hänen matsinsa oli käyty jo ennen ottelua. Niin paljon häntä pelättiin. Harmi kun Fury sai koronan, olisi ollut mahtava matsi tiedossa.

      T 2010

      • Anonyymi

        Mukavaa luettavaa ja tuttua tekstiä meille Thaimaan kulttuuria ymmärtäville. Thainekkailulla on merkittävä osa thaimaalaisten sydämissä. Tuo raivoava "sensei" ei tiedä Thaimaasta mitään eikä sen enempää taistelulajeista vaikka itseään tuo pelle senseiksi kutsuukin.

    • Anonyymi

      Olen mestari varjonyrkeilyssä. Otetaanko matsi?

      • Anonyymi

        Saako Pattajalla makkaraperunoihin sinappia ja ketsuppia vai pitääkö nauttia kuiviltaan?
        Hiekkaharjun Bucciksessa nuo kuuluvat pöytien varustukseen. Restaurantti on muutenkin luksus-luokkaa.

      • Anonyymi

        Kauhuelokuvan ainesta. DID identiteettihäiriö ei ole mikään kiva juttu. Hieman tietoja tässä.

        "Potilaalla saattaa olla vaikeuksia muistaa omia henkilötietojaan (nimi, ikä), hän saattaa kokea toisen identiteetin läsnäolon kehossaan tai hänestä tuntuu, että vieras identiteetti ottaa vallan hänen käytöksestään.
        Potilaalla saattaa esimerkiksi olla suuria aukkoja lapsuudessaan, häneltä saattavat puuttua muistikuvat jostakin tietystä perheenjäsenestä, tai hän ei muista henkilökohtaisesti tärkeitä tapahtumia elämässään, esimerkiksi häitään tai valmistujaisiaan. Aukkoja potilas saattaa paikata sepitetyillä tarinoilla jotka ovat hänelle mieleisiä"

        Tämä koskee erityisesti numerosenseitä:
        "Osa identiteeteistä voi esimerkiksi olla hyvinkin masentuneita tai syömishäiriöisiä toisten voinnin ollessa hyvä ja vakaa. Tällöin henkilön käytös voi olla hyvin ailahtelevaa pirteän ja ”terveen sivupersoonan” sekä itsetuhoisen ja syömishäiriöisen identiteetin ollessa esillä vuorotellen. Kriisipresentaatio psykiatrisessa päivystyksessä voi myös muistuttaa psykoottista kiihtymystä useiden osien vaihtuessa nopeasti mahdollisesti sisäisten rajojen hajoamisen vuoksi tai psykoottista horrostilaa alistumiseen ja sulkutilaan kiinnittyneen persoonallisuuden osan ollessa esillä"

        Numerosensei osoittaa aina psykoottista kiihtymystä silloin kun nimimerkki 2010 kertoo elämästään Thaimaassa.

        Yksikkökaksikolla on myös tämä epävakaa persoonallisuushäiriö.
        "Epävakaalle persoonallisuushäiriölle (”rajatilapersoonallisuus”) ovat tyypillisiä nopeat mielialavaihtelut ja impulssikontrollin heikkous. Dissosiatiivisessa identiteettihäiriössä ulospäin näkyvä mieliala vaihtuu identiteetin mukaan, eikä tunnistamista helpota se, että epävakaa persoonallisuushäiriö on tavallinen liitännäishäiriö DID:tä potevalla. Epävakaasta persoonallisuushäiriöstä kärsivältä puuttuu kuitenkin DID:lle tyypillisten identiteettien olemassaolo"

        Silloin kun hänelle iskee tämä epävakausvaihe, hän ymmärtää identiteettiensä olevan yksi ja sama, mutta DID vaiheessa kuvittelee niiden olevan eri persoonia joilla on oma elämä.

        Numerosensein kolme tärkeintä eri persoonaa erityispiirteineen saapumisjärjestyksessä:

        1. Numeromies.
        Tunnetaan nimimerkeillä Otahanuriinpoju, zabhodbx, 3rumaaTeroa, 65745675 ja NumbaII. -Äijäilevä itseään vanhana ja viisaana pitävä bakteerikammoinen lukihäiriöinen erakko, joka halveksii kaikkia ja kaikkea potien vakavaa ihmisvihaa. Varustettu pienen pojan mielikuvituksella ja elämää häiritsevillä sairauksilla.

        2. Thailady. Tunnettiin myös MP-palstalla nimimerkillä HDladyChiangMai.
        Harley Davidsonilla kurvaileva thaimaalainen rikas nainen, joka on naimisissa suomalaisen rikkaan ja romanttisen miehen kanssa. Monilahjakas terhakkatissinen nainen, joka oppinut suomenkielen lisäksi monet taidot ja saanut kelakortin. Azimut jahti löytyy ja osoitteet Chiang Main lisäksi Phuketissa. Vauhdikas voimahahmo.

        3. Sensei. Muita nimiä: thain aviomies, HDaviomies, thainaviomiesChiangmai.
        Ei ole varma itsekään onko mies vai nainen ja suuttuu sitä tiedusteltaessa. Paljon salaisuuksia ja salaisia liiketoimia. Vaimonsa on superihminen joka kurvailee suurimmilla moottoripyörillä, hyppii uimahyppyjä omista torneistaan, lentää omalla pienkoneella, ostelee saaria souturetkillä jne.
        Tämä persoona on rajattoman huikentelevainen, räiskyvä ja rajattoman kateellinen kaikelle mahdolliselle. Miljoonat eurot ovat hänelle vain taskurahoja kun taas toisinaan kauhistelee 60 patin drinkkihintaa. Potee ajoittain ihmisvihaa kuten numeromiehen hahmonsa, kun taas ajoittain kertoo tekevänsä aitoa hyväntekeväisyyttä ja asettavansa aina thaimaalaiset vähäosaiset etusijalle. Hän on Thaimaan avustaja numero yksi ja suuttuu kamalasti jos muut kuvittelevat auttavansa Thaimaata matkustelemalla.

        Yhteistä näille hahmoille on että he ovat ainoat suomalaiset Thaimaassa. Kaikki muut suomalaiset asuvat Kuopiossa. Joskus he sallivat muiden matkailun Thaimaassa, mutta silloin he kertovat matkailijan toimivan aina väärin ja olevan vääristä syistä matkalla oleva köyhä ja ruma naisen kosketusta vailla oleva resupekka. Silloin häntä naurattaa kovasti ja on huvittuneella tavalla halveksiva.

        Nämä eri persoonat keksivät omassa päässään tarinoita muista ja itsestään. Tarinat sekoittuvat eräänlaiseksi sekasopaksi, jolloin ei enää muisteta kuka sanoi mitäkin ja kenestä. Kaikki henkilöt puuroutuvat yhdeksi joiden tarinat he muistaa lopulta väärin. Unohdus voi tulla kesken lauseen jolloin lauseen lopussa kumoutuu se mitä on sanottu lauseen alussa.

        Kuten dissosiatiivisessä identiteettihäiriössä on yleistä, potilaan hoitaminen on epätoivoinen urakka ja he reagoivat huonosti lääkkeisiin tai ei ollenkaan. Taustalla on jokin menneisyydessä sattunut trauma ja nämä persoonat ovat pakopaikka todellisuudesta.

        Hyvin kirjoitettu.

        Ihan sama koska kurkkaa tälle saitille mikä päivän aiheena niin tämä tyyppi on ladannu tänne noita ajatuksiaan, hulluhan toi on, eikä mitään muuta.

    • Anonyymi

      "Nämä eri persoonat keksivät omassa päässään tarinoita muista ja itsestään.", eikö tilanne ole just päinvastoin sinä nimenomaan keksit päästäsi tarinoita muista, ja itsestäsi... et ole ihan terve... jo vuodesta 2010 Thaimaassa.

    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      136
      3687
    2. Ei ole kyllä mennyt

      Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
      Ikävä
      12
      2416
    3. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      37
      1965
    4. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      21
      1731
    5. Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?

      Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?
      Ikävä
      30
      1493
    6. Olet muutenkin tyhmä

      Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
      Ikävä
      124
      1458
    7. En muuttaisi sinusta mitään

      Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
      Ikävä
      10
      1311
    8. Se sinun kaipauksen kohde

      Ei todellakaan käy täällä höppänä mies.
      Ikävä
      14
      1256
    9. Se oli siinä sitten

      Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on määrännyt kaiken maan Ukrainalle toimittaman sotilaallisen tuen tauolle, kertoo
      NATO
      481
      1233
    10. Mikä sinua ja kaivattuasi

      Yhdistää?
      Ikävä
      77
      1151
    Aihe