Kävin tänään pyörähtämässä sielläpäin missä luulen sinunkin liikkuneen. Hakuammuntaa, kun ei muutakaan voi.
Kävelyllä..
Anonyymi
21731
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 21
Vanhimmat
Ressaavaa eikö totta. Sitä kuvittelee että aika on kulunut loppuun ja peli menetetty.
Näin se taitaa olla. Täytyy se vain vielä itsekin sisäistää.
Tuu poikkeen
Sano mihelles kahvilla..
Semmoista se rakastuminen on, mutta kun aikaa kuluu, ihminen pikku hiljaa unohtaa, eikä nuo seudut enää kiinnosta.. Mun mielestä se on ihan hyvä, sellaiselle mitä ei ole tarkoitettu tapahtuakseen. Joskus näkemättömyys voi olla pelastus. Monesti tunteiden ohi mentyä ihminen huomaa, et hetkinen mitä mä tos näin.. Yleensä näin. Siks uskon kohtaloon.. Jos jotain on tarkoitettu tapahtuakseen se tapahtuu.
Jos jättää liikaa kohtalonvaraan asioita, jää kyllä yksin. Itse on otettava vastuu tekemisistään/ tekemättä jättämisistään. Tässä minun tapauksessani, tuntui olevan mukana kohtalonsanelemaa, mutta myös omalla käytöksellä/teoilla oli merkitystä. Ehkä toinen ei vain ollut riittävän kiinnostunut ja itse olin liian varovainen hänen suhteensa.
Tunteet varmasti laimenevat joskus kun ei nähdä, mutta muistan hänet aina henkilönä joka herätti minut horroksesta eloon, kuin olisin koko tähänastisen elämäni kulkenut sumussa tietämättä mitä todellinen rakkaus on. Ehkä se oli hänen lahjansa minulle.
Niin en minä sitä tarkoittanut, vaan sitä, että jos kaksi ihmistä toisista välittää, niin ei kenenkään tarvitse toista ns. Etsiä. Rakastuneet kyllä hakeutuvat yhteen keinolla millä hyvänsä, jos tunteet ovat molemminpuolisia,jos eivät ole silloin mitään ei tapahdu!
Kaikki on mahdollista mutta jos toinen ei edes tiennyt näin voimakkaista tunteista niin vaikea tehdä kovin radikaaleja ratkaisuja?
Kaikki on tietysti mahdollista, mutta alkaa usko hiipua, että edes törmättäisiin hänen kanssaan missään. Mietin kauanko kidutan itseäni epärealistisilla unelmilla joilla ei ole tulevaisuutta. Enhän edes tiedä merkitsinkö hänelle mitään tai merkitsinkö tarpeeksi, jotta jotain tapahtuisi. Voi olla ettei hänkään tiedä kuinka ihastunut olinkaan häneen, vaikka kuvittelinkin olevani aika avoin kirja hänen suhteensa. Ja yhdessä vaiheessahan lähestyin häntä tavalla joka ei jättänyt paljon epäselvyyksiä, hän vain perääntyi silloin.. Kuitenkin hänen käytöksensä kertoi minulle muuta. Se kosketus ohimennen ja viipyilevät kohtaamiset. Oli hetkiä jolloin kaikki muu katosi ympäriltä ja pää leijui pilvissä, niinä hetkinä tunsin vahvan yhteyden. Mietin oliko se kaikki totta mitä koin hänen kanssaan vai pelkkää ruusunpunaisten linssien luomaa harhaa.. Voi olla ettei tämä koskaan selviä.
Ap
Tänään uusi yritys niihin aikoihin kun yleensä nähtiin?
Et voi olla hän, mutta onnea sinulle etsintään!
Maanantaina, ennen en poistu asunnostani.
Nälkähän se iski.. mut pyörin kyllä siellä lähimaastossa.
Itsekin tässä pitää kauppaan lähteä kun ei ole mitään ruokaa ku juuri palasin reissusta
Aika heikot on lähitulevaisuudessa mahdollisuudet olla samassa paikassa.
aijaa, sinusta en tiedä mutta itse olen aikalailla kotona (siis nykyisessä asuin kaupungissa) loman loppu ajan. 3 elokuuta jo töihin.
tosin jos hän pyytäisi niin voisin kyllä lähteä oikeastaan minne vain ;)
Tähän keskusteluun en ole osallistunut. Ap
Onko ap nainen vai mies?
Nainen olen.
Mahtaako tietää itsekään.
Jos olisin tiennyt, olisin tullut pitämään sulle seuraa? Vaikea tietää?