Saksassa pahoja tulvia,on tietenkin aina ollut ajoittain

Anonyymi

Se vesi aina joskus ryöpsähtää, voi mennä kymmeniäkin vuosia.
Kun asunnot -kylät rakennettu laaksoihin jokien varsille, se on sitten jälki karmeaa kun kunnon tulvat tulee. Se aina luonnossa on yhteensattumia, milloin taivas pudottaa kunnolla vetensä, ja kanjoni tyyppisiin alankoihin tehty kylät, vesi ei pääse levittäytymään vaan vie taloja mennessään. JokaNorjassa käynyt ja nähnyt ne vesireitit voi kuvitella veden reitit kun taivas antaa sateita kunnolla. Osa näistä on rakennettu viisaasti vesivoimala käyttöön,josta mekin saamme osamme. Vuonot on suuria uusia järviä korkeine rantoineen, se vesi saa rauhassa niissä vaihdella, ei tee haittaa kellekkään. Vihreät niitäkin vastusti rakennus-aikaan, mutta suut menneet suppuun hyödyn edessä. Meilläkin olisi jokunen teko-allas tarpeen vesivoiman tarpeisiin ja myös tulvansuojeluun.

Kun maapallosta on vettä suurin osa, se kiertää loputonta kierrostaan, ryöpsähtää aina joissain paikoin yli totutun. Kun aikaa menee ettei tulvi, aletaan rakentamaan tulvavesi reiteille asumuksia. Ihan normaalia veden kiertoa, jota aina ollut ja tulee olemaankin.

17

111

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jos vielä jatkan:
      Saksalaiset eivät ole pitäneet huolta metsävarannoistaan ja ovat rakentaneet asutuksen tulvariskialueille. Metsät sitoo vesiä, vaikka ojitusta on, kun maa kuohkeutuu, kun voi hyvin,on pintakasvua paljon, se kuin imupaperi imee vettä.

      Senverran selasin etten malta olla laittamatta hyvää huomiota asiaan:
      "Pystyyn_kuollut
      16.07.2021 00:52

      Suomessa tulvat painottuvat huhtikuulle, jolloin lumet sulavat. Joka vuosi ei ole samanlainen, koska lumikertymät talvisin vaihtelevat suuresti ja lumen sulamisnopeuskin vaihtelee vuosittain lämpötilaerojen vuoksi. Usein yöpakkaset estävät tulvat, vaikka lunta olisi paljonkin. Ennakkovarautumisilla, kuten jäiden sahauksilla joista, on myös kyetty estämään tulvia. Legendaarista Mukakan mittausasemaa ei enää juurikaan mainita uutisissa. Lenni Kujansuuko sen johtajan nimi oli, kun on jo päässyt unohtumaan?

      Joskus harvoin on myös kesätulvia, mutta entistä harvemmin niitäkään. Muistelen nähneeni 1970-luvulla lehtivalokuvan, jossa korjattiin seipäältä heiniä soutuveneeseen. Enää ei ole heinäseipäitä, eikä juuri soutuveneitäkään. Helsingin olympialaisten aikaan 1952 satoi myös paljon, mistä syystä estejuoksukilpailun järjestäminen tuli halvaksi, mutta yleisöllä kisoissa oli vähän ikävää. Myöhemminkin Helsingissä on yleensä satanut paljon, kun siellä on järjestetty yleisurheilun arvokisoja. Jos Suomi ei halua tulvia, jätetään hakematta kisoja tänne päin ja matkustetaan ulkomaille. Kannattaa niin taloudellisesti kuin menestyksellisestikin."

      Se juurikin näin, ja kun valtavista vesimassoistaon kyse, kun ne yht`äkkiä ryöpsähtää liikkeelle, jälkion karmeaa, kuten tuossakin mainitaan mm meidän kevään aikaan,kun varastoitunut vesi lumen ja jään muodossa alkaa sulamaan, milloin nopeammin, milloin yöpakkasten ansiosta hitaammin.
      Rakennuskulttuuri sitten tekee aika ajoin tekee tepposet, kun rakennettu "mukavalle" alueelle lähelle jokia. Heikomalla järenjuoksulla sitten kuvitellaan ilmastonmuutokseksi. Kun ilmatkin muuttuu jatkuvasti mm 4 krt vuodessa oikein suuresti, -talvi -kevät -kesä -syksy, niillä on eroja aina toisiinsa. Sehän jos mikä on ilmaston muutosta. Jos historiasta pidemmältä ajalta kohdallamme ei ole ole suurempia muutoksia, jota onkin ne aina keskittyy lyhyeen aikaan, esim 2 km jäätä päällämme, ei ole odotettavissa,kuten n 10000 v sitten jääkaudella, ja mitä sitten ollutkaan ennen sitä ? Lämpimiä jaksoja ollut myös, ja täytynyt silloinkin kun tuollainen jää määrä on sulanut. mm Siperiakin joka nyt ollut kylmässä jaksossa, ollut hyvin lämmin alue.

      • Järkevää puhetta asiasta, joka toistuu aina ilman mitään säännöllisiä syklejä.


    • Anonyymi

      Ilmat elää, varsinkin äärialueilla paljon. Se ihan luonnollista.

    • Anonyymi

      Ilmastonmuutos on politiikkaa vain, ei todellista.

    • Anonyymi

      Punavihreitten, äärifeministien politiikkaa. Pääministerikin Sateenkaari puolella.

      • Anonyymi

        nnnniiiiiihhhhh,
        kyllä peräkammarin navettagigolo tietää...


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        nnnniiiiiihhhhh,
        kyllä peräkammarin navettagigolo tietää...

        Saksan tulvat ei liity mihinkään ilmastomuutokseen millään tavalla yle yrittää levittää omaa poliittista agendaansa


    • Anonyymi

      Uutistoimisto AFP on saanut käsiinsä hallitustenvälisen ilmastopaneelin IPCC:n raporttiluonnoksen.
      Sen mukaan maapalloa odottavat ilmastonmuutoksen rajut seuraukset paljon aikaisemmin kuin on ajateltu.

      Ilmastonmuutos johtaa lajien sukupuuttoon, sietämättömään kuumuuteen, aiempaa yleisempiin sairauksiin ja kokonaisten ekosysteemien hajoamiseen. Merenrantakaupungit joutuvat taistelemaan nousevaa merenpintaa vastaan.

      Pahin on tulossa, ja se vaikuttaa lapsiimme ja lapsenlapsiimme enemmän kuin meihin, raporttiluonnoksessa sanotaan.

      Vuoteen 2050 mennessä kroonista nälkää kokevat todennäköisesti kymmenet miljoonat ihmiset, joiden ruokahuolto on vielä tänään turvattu. Vuonna 2050 rannikkokaupunkeja kohtaavat tulvat ja nousevan merenpinnan myötä myrskyistä tulee tappavampia.

      Jos maapallo saavuttaa 1,5 asteen lämpenemisen, 350 miljoonaa kaupungeissa asuvaa ihmistä, joiden vesihuolto on nyt turvattu, joutuu kamppailemaan vesipulaa ja lisääntyviä kuivuuskausia vastaan.

      Tuoreen tutkimustiedon mukaan kahden asteen lämpiäminen voi aiheuttaa Grönlannissa ja läntisellä Etelämantereella tilanteen, jossa jään sulamista ei voida enää pysäyttää. Jos se sulaa, maailmanlaajuinen merenpinta nousee 13 metrillä.

      On myös mahdollista, että Amazonin sademetsät muuttuvat savanniksi, ja Siperian ikiroudasta vapautuu miljardeja tonneja hiiltä. Tämä kiihdyttää lämpenemistä entisestään.

      Tätä ennen esimerkiksi Välimerellä ja rannikkoseuduilla tulee samanaikaisesti aiempaa enemmän tulvia, kovia helleaaltoja, kuivuutta, sykloneja ja maastopaloja!!!

      https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/0737ca5f-f5c1-4150-8ee8-ba109b83a519

      Tässäpä vähän asiantuntijatietoa yksisilmäisesti ja populistisesti manipuloiduille tietämättömille ja ymmärtämättömille!

      • Anonyymi

        IPCC on huijareitten järjestö.
        Se todettu ennenkin, he taas nostaa nokkaansa. Nyt ei vihreillä ole ydinvoima
        politiikkana kun muuttunut tuntemattomaan ilmastoon.


    • Anonyymi

      Vuotos ja Kollaja pitäisi heti alkaa rakentamaan, ihan nyt ilmaston nimissä. Myös Sierilän vesivoimalaitos Kemijokeen jolle jo lupa on, ainakin periaate?`

      • Anonyymi

        Ainakaan vesivoimalaoista ei päästöjä tule, kun ei tulistella lainkaan, rakennus aika aina erikseen.


    • Anonyymi

      Taloja tehty vuonoihin, sinnehän reippaat tulvat tulee ensimmäisenä. Pöljää !

      • Anonyymi

        Nyt ihmettelevät, että miksi veden kulkureiteille tehty taloja.
        Suomessa ei ole noin vuoristoista, niin ei voi tänne verrata vuonoja. Meillä tulvat paljolti eteläpohjanmaan laakeilla jokialueilla, jotka siitä leviää ympäristöön tasaisesti, ei kuten heillä suurella voimalla vuonojen suuntaan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nyt ihmettelevät, että miksi veden kulkureiteille tehty taloja.
        Suomessa ei ole noin vuoristoista, niin ei voi tänne verrata vuonoja. Meillä tulvat paljolti eteläpohjanmaan laakeilla jokialueilla, jotka siitä leviää ympäristöön tasaisesti, ei kuten heillä suurella voimalla vuonojen suuntaan.

        Myös aina joskus Kemijoki hätyyttelee Rovaniemeä ym, siksi pitäisi jo vihdoin kiireesti alkaa tekemään puskereita, mm Vuotos.


    • Anonyymi

      Ihan lyhyesti, ilmaston lämpenemien lisää ääri-ilmiöiden esiintymistä.

      • Anonyymi

        Ei aika ajoin tulleet sääpoikkeamat ole mitäänilmaston lämpenemistä. Jo tuollainen vuohkaaminen on ala-arvoista, kun pelissä ihmiselle käsittämättömät voimat mm n 10000 vuotta sitten oli kohdallamekin 2 km jäätä. Vesi ilmassa sumuna on niin arvaamatonta aina ollut, kun jokin napsahtaa kohdalleen se tulee alueille monine kertopimineen. Esim luonto niin ihmeellistä ettei meillä ole esim lunta ollut tiedossa koskaan 3-5 metrin kinoksia, vaikka sekin olisi mahdollista, kun se saattaa talvessa sataa paikoin aina väliin. Kun lumi muuttuu vedeksi talvi sydännäkin, se sitten pois lumena.

        Ei ole mitään muuta selitystä, kuin aina väliin tallaisia tulee, ja kun rakennukset tehty jokien varsille vuonoihin, seluonnollinen veden kulkureitti, kun oikein iskee se sykli päälle.
        Ei sateita voi lakkauttaa millään mahdilla, se on elämän kiertokulkua. Varsinkin tuollaiset vuoristoiset alueet on ilmastoltaan vaihtelevia, ylhäällä talvi, alhaalla paraskin kesä.
        Kun siihenvuonojen jokien veden kulkureitieille rakennetaan se sitten ajankysymys milloin vesi vie mennessään. Meillä tasaista, mutta tähänkin on varauduttu pahimpia jokien kohtia pengertämällä, jotka samalla toimii mainioina teinä.

        Ilmasto ja elämä yleensä ihmismielelle täysin ulkona, sen ymmärtäminen. Avaruus on suuri käsite, ettei näitä osata, jota osa ollaan. Kuka saanut alulle tällaisen, se vasta mysteeri on.
        Jos nyt räkänokka vihreät tämän taitaisi työttömine kannattajineen...


    • Anonyymi

      Huumevihreät näkee pikku-ukkoja.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Alahan tulla paikkaamaan tekojas

      Ja lopeta se piilossa oleminen. Olet vastuussa mun haavoista. Vien asian eteenpäin jos ei ala kuulumaan.
      Suhteet
      31
      5166
    2. Ei tunnu, että välität yhtään

      Tuntuu, että et edes muista minua koko ihmistä. 😢
      Ikävä
      35
      3563
    3. Onko kenellekään muulle käynyt niin

      Että menetti tilaisuutensa? Kaivattu oli kuin tarjottimella, osoitti kiinnostusta vahvasti, silmät ja olemus täynnä rakk
      Ikävä
      183
      3223
    4. Ketä tietää

      Missä ammuttiin pyssyllä.
      Kotka
      11
      2365
    5. Veikeä Satu

      Tuu jutteleen, kaipaan sua. Oot kuuma nainen.
      Ikävä
      28
      1976
    6. Näytitpä taas niin hyvältä!

      Nautit tilanteesta täysin rinnoin. Sinä olet kuin
      Tunteet
      12
      1887
    7. Tietääkö kaivattusi että

      olet häneen ihastunut? 🤠
      Ikävä
      162
      1821
    8. Terveiset kaivatullesi

      kesän aluksi tähän ketjuun.
      Ikävä
      105
      1332
    9. Onko kaipaamallasi

      Naisella silikonit 🤔
      Ikävä
      14
      1208
    10. Nainen, vaikka olen ja asun yksin

      Saan silti seksiä aina kun tahdon. :/
      Ikävä
      137
      1134
    Aihe