kyse siitä etteikö olisi ollut uskallusta saada suhdetta, mutta siihen ei ole ollut tarvetta koskaan kauan kestäneen parisuhteen loppumisen jälkeen. On ymmärretty se että erityispiirteisenä ihmiset ja suhteet koetaan eri tavalla kuin ns. normaalit ihmiset. Aina on ollut riittävää se, että ihminen on ollut kaukoihastus, koska minkäänlaiselle läheisyydelle ei ole ollut enää mitään tarvetta. Nyt ei moneen vuoteen ole ollut muita kuin pikaihastumisia ja alkaa vaikuttaa siltä, että enää ei ole tarvetta ihastumisellekaan. Jo silloin siellä tärkeimmässä työpaikassa ymmärrettiin mikä tilanne on, koska kaikki suhde- ja sänkyjutuista kuulemiset eivät koskaan tuntuneet millään tavalla mielenkiintoisilta. Tämäkin olisi selvinnyt, jos olisi esitetty kysymyksiä mitä elämältäsi haluat, olisi säästytty monelta elämää pilaavalta vuodelta ja sairauksilta. Yksilön kunnioitus on puuttunut.
Ei ole ollut
Anonyymi
187
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Tämä elämänpilaaminen on perseestä, mikä kyllä minun mielestä kaiken järjen mukaan johtaa elämän loppumiseen.