Tekisi mieli hankkia, koska uunissa on helppo tehdä hyvää ruokaa, mutta hinta hirvittää.
Millaista luotettavuutta noilta voi odottaa ja millaiset ovat paisto-ominaisuudet. Kaasu-uunissa on hankala paistaa.
Millaista luotettavuutta noilta voi odottaa ja millaiset ovat paisto-ominaisuudet. Kaasu-uunissa on hankala paistaa.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Mikä kassuhellassasi ongelmana ja minkä ruuan valmistuksessa?
Itsellä kokemusta upo ja force10 liesi uuneista ja kaikki monipuolisesti uunitettuna onnistuu, jos ei ensimmäisellä, niin toisella yrittämisellä, pienellä säädöllä.
Hei. Minulla on vanha eno kaasu uuni-kaksiliekkinen yhdistelmä ja toimii aivan mainiosti.Ei mitään ongelmaa.Uunilla laitaa ruokaa ja samalla perunat kiehuu päällä.
Minulla on vielä kaasu varoitin lisänä,varmuuden vuoksi.
Kyllä sen makkaran pätkän syö kylmänäkin
Käärii eineen folioon ja sitoo rautalangalla pakosarjan päälle niin tulee hyvää. Toimii kaikissa moottorikäyttöisissä kulkuneuvoissa.
Kylmä limainen nötkötti suoraan purkista kylmänä on niin parasta. Sitä varten suomessa kärvistellään talvi kaikkien mukavuuksien keskellä jotta kesällä saataisiin nauttia siitä olennaisesta.
Saa sitä herkkua talvellakin.
Vaan eipä maistu samalta kuin keikkuvassa veneessä jossa jo purkin aukaisu on jonkinlainen urheilusuoritus. Jos totta puhutaan niin en moista paskaa ole ikinä veneeseen kantanut. Sääli niitä jotka eivät paremmasta tiedä. Miksi veneessä pitäisi syödä lomalla huonommin kuin kotona? Hätävaraksi löytyy nykyään jos jonkinlaista patukkaa.
Hätävaraksi tuli joskus 30 vuotta sitten ostettua nötköttipurkki... avaamatta olisi edelleen ellei muutaman vuoden kuluttua olisi tullut heitettyä sitä menemään. Kissanruokakin houkuttelee enemmän.
Onhan sikanauta nyt sentään kunnon safkaa johonkin lenkkimakkaraan verrattuna.
Paljonko dieseluuni maksaa?
Tulee silkakkalaatikolle hintaa, kun vene seisoo puolet vuodesta telakalla, jos se uuni maksaa yli 250 euroa. Vaikka kokkais joka viikonloppu.
Ajattele mitenhuono sijoitus oma vene sitten oikein on! Seisoo puoli vuotta telakalla ja käytetään kesässä kuukauden päivät. Muija ja mukulat kitisee koko tämänkin lyhyen sesongin koko ajan....
Se nyt tiedetään, ettei veneily ole persaukisten hommaa.... mutta silakkalaatikko?
No ei se lasagnekaan niin ökyä ole, että tonnia viitsisi uunista maksaa.
A propos, mikä on paras uuninlämpömittari?