Ajattelin kysyä miehiltä ja naisilta sperman määrästä, onko miten poikkeuksellista jos tulee yli 60ml lauetessa 4-5 ruiskauksena. Vaimoni pitää määrää melko hurjana kun esim ottaa suihin, olen kohta 58 vuotias mies siksi hiukan ihmettelen tuota sperman määrää, jotku sanoo että määrä vähenee iän myötä. Mutta ei näköjään pidä paikkaansa ainakaan minun kohdalla, olemme olleet naimisissa vaimoni kanssa kohta 12 vuotta. Silti hän välillä sanoo sperman määrästä että miten sitä voi tulla tuollaisia määriä.
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Miten sait mitattua noi tarkasti, ihmettelen vaan🥳
Silmä määräinen arvio sperman määrästä , siis kuitenkin tulee todella paljon kun laukeaa.
Riippuu siitä kuinka kauan on ollut laukeamatta ja kuinka kiihoittunut on.
Jos on ollut viikko tai jopa 2 taukoa ja siltä pohjalta tekee niin että kiusaa kaluaan pitkään niin että käy lähellä orkkua mutta irrottaa siitä otteen juuri ennen kuin laukeaisi niin lopulta kun tekee loppuun asti, tulee mälliä ihan älytön määrä. Joskus alle 3-kymppisenä kun teki noin, saattoi sylkeä kulli jopa yli 10 kertaa metrien päähän, oi niitä orkkuja kun meinasi taju lähteä.