Karviapäivät

Anonyymi

Toivottavasti juomingit, ralliajo ja markkinat perutaan koronan vuoksi.
Ympäri Suomea tulee väkeä ja turvasuosituksista ei välitetä tuon taivaallista. Kuka kontrolloi maskin käytön, turvavälit ja ettei " pikku nuhasta" kärsivä levitä muuntovirusta ympäriinsä.
Turha leikkiä rahanhimo silmissä toisten terveydellä. Viime talvena ja syksynä nähtiin vastuuntunnottomuuden aikaansaannokset
Tiedetään miten juopot käyttäytyy. Ralliajoissa ei viimeksikään osattu pitää aidattuja alueita kiinni vaan väki vaelsi milloin missäkin. Järjestysmiehet/naiset olivat toisissa maailmoissa. Torilla ollaan naamat yhdessä kuin täit riveissä.
Jos tämä kesä maltetaan niin ensi kesä on parempi yrittäjille ja Karvialaisille.
Ajatelkaa, onko meillä varaa siihen, että korona tarttuu ja leviää viime syksyn ja talven tahdissa. Ajatelkaa suurimpia työllistäjiä. Onko heitä kohtaan oikein jos jonkun juomajuhlan vuoksi joudutaan tuotantolaitos laittamaan karanteeniin ja ajamaan alas kiireisimpänä aikana?

82

2711

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Turha perua mitään, syksyllä on Karviaan tulossa pakolaisia.

    • Anonyymi

      Esiintyykö Danny Karvia-päivillä yllätysvieraana, kun muutama viikko sitten kävi Karviassa?

      • Anonyymi

        Voihan se olla että Danny toi käynnillään käärmeet Karviaan,ei tarvitse itse esiintyä, käärmeet hoitavat esiintymisen.

    • Anonyymi

      Illalla kuuluu musiikki urheilukentältä pitkälle, ei tarvitse maksaa pääsymaksua.

    • Anonyymi

      Kävimme Parkano päivillä, joten Karvia päivät voimme jättää väliin. Sitä samaahan se on.

      • Anonyymi

        Jepulis....samaa krääsäähän se on tänäkin vuonna kuin muissakin paikoissa.
        Se joka jaksaa kuunnella juoppojen örvellystä, terve menoa vain viruslinkoon niin saadaan Karvia samaan sulkuun kuin viime vuoden pikkujoulujen jälkeen.
        Kävijäennätys varmaan tulee tänäkin vuonna. Taitaa oikein satatonnua ylittyä.
        Sama täällä en osallistu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei kiitos, näitä känniläisiä näkee muutenkin tarpeeksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jepulis....samaa krääsäähän se on tänäkin vuonna kuin muissakin paikoissa.
        Se joka jaksaa kuunnella juoppojen örvellystä, terve menoa vain viruslinkoon niin saadaan Karvia samaan sulkuun kuin viime vuoden pikkujoulujen jälkeen.
        Kävijäennätys varmaan tulee tänäkin vuonna. Taitaa oikein satatonnua ylittyä.
        Sama täällä en osallistu.

        35000 mahtuu kun Sampolan kentältä täytetään

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        35000 mahtuu kun Sampolan kentältä täytetään

        Enemmänkin kun oikein tiivistetään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Enemmänkin kun oikein tiivistetään.

        Jos sama mies ilmoittaa pääluvun kuin aikaisempina vuosina niin 35001

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos sama mies ilmoittaa pääluvun kuin aikaisempina vuosina niin 35001

        Eihän Karviassa ole asukkaitakaan kuin noin 2300, tuskin kaikki tulevat, ja ulkopaikkakuntalaisistahan täällä sisäsiittolassa ei tykätä yhtään, se on huomattu jo kymmeniä vuosia, joten tuskin ruuhkaa on. Saa samannäköiset juhlia keskenään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        35000 mahtuu kun Sampolan kentältä täytetään

        Sateella sisälle Sampolaan.

      • Anonyymi

        Ei ole sama koska karvias on ihan omat touhut

    • Anonyymi

      Sadetta on luvattu viikonlopuksi, latistaa hieman tunnelmaa.

    • Anonyymi

      Karvia taas kartalle koronaluvuissa.

    • Anonyymi

      Onneksi luvassa sadetta. Viilentää kuumimmat tunteet.

      • Anonyymi

        Kyllä Stig = Pasi, rauhoittaa, on minun veljenpoika.

      • Anonyymi

        Sitten ne änkeää sisälle jos sade yllättää. Toivottavasti järjestäjät ottaa vastuun asiasta .

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sitten ne änkeää sisälle jos sade yllättää. Toivottavasti järjestäjät ottaa vastuun asiasta .

        Tottakai sateella sisälle . Meitä eläkeläisiä tulee 28 Porista päiväretkeĺle Karviaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sitten ne änkeää sisälle jos sade yllättää. Toivottavasti järjestäjät ottaa vastuun asiasta .

        Huono vain mennä sisälle, ku ulkoilma tapahtuma.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Huono vain mennä sisälle, ku ulkoilma tapahtuma.

        Sadetta ja ukkosta, nauttikaa ulkoilmasta, tarpeeksi vaan sisäistä villapaitaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä Stig = Pasi, rauhoittaa, on minun veljenpoika.

        Tää stiku ja elastiskakin taitaa olla jo nummirokin ja tuskanki pääesiintyjät.

    • Anonyymi

      Kaikki karviaan.
      Ilman maskeja ja varsinkin jos on kuumetta.
      Aivastellaan ja syljeskellään jo paikkaan.

      • Anonyymi

        Kiitos kutsusta, tulemme Kankaanpäästä kolmella bussilla.

    • Anonyymi

      Parkano päivillä altineet koronalle ja mikä ettei sitte Karvia päivillä. Odotetaan tuloksia ens viikolla.

      • Anonyymi

        Onneksi sinne on vapaaehtoista mennä.

      • Anonyymi

        Venesjärven rantalavallakin on korona altistus.
        Sinne vain bilettämään drinkkerssin bileisiin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Venesjärven rantalavallakin on korona altistus.
        Sinne vain bilettämään drinkkerssin bileisiin.

        Ei oo drinkkerssin bileet. Vedä foliohattu päähän ja pysy kotona. Ei sinne pakko ole mennä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Venesjärven rantalavallakin on korona altistus.
        Sinne vain bilettämään drinkkerssin bileisiin.

        Sinne meinataan mennä me nuoret aikuiset.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei oo drinkkerssin bileet. Vedä foliohattu päähän ja pysy kotona. Ei sinne pakko ole mennä.

        Ne varmaan onkin rastiaiessa, ex-seurakuntakeskuksessa.

    • Anonyymi

      Tuleekohan Karvia päiville bordellibussi joka oli Parkanossakin.

      • Anonyymi

        Bordellibussissa on Thaimaalaiset naiset. Tulis vaan niin ei tarvii samannäköisen kanssa olla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Bordellibussissa on Thaimaalaiset naiset. Tulis vaan niin ei tarvii samannäköisen kanssa olla.

        Ne tulee kun marjamettästä kerkeevät.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ne tulee kun marjamettästä kerkeevät.

        No hyvä tietää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Bordellibussissa on Thaimaalaiset naiset. Tulis vaan niin ei tarvii samannäköisen kanssa olla.

        Toivottavasti ei sada, muuten tulee bordellibussissa suojassa sateelta oleminen todella kalliiksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Toivottavasti ei sada, muuten tulee bordellibussissa suojassa sateelta oleminen todella kalliiksi.

        Onkohan bordellibussissa maskipakko?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Bordellibussissa on Thaimaalaiset naiset. Tulis vaan niin ei tarvii samannäköisen kanssa olla.

        Kai se bordellibussi kiertää silti vaikka Karvia-päivät peruutettaisiin? Tietääkö kukaan ?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kai se bordellibussi kiertää silti vaikka Karvia-päivät peruutettaisiin? Tietääkö kukaan ?

        Kyllä sen pitäis silti kiertää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä sen pitäis silti kiertää.

        Kolmelle ensimmäiselle puoleen hintaan bussin palvelut.

    • Anonyymi

      Nyt olisi aiheellista julistaa maskipakko Karviapäivien yleisötapahtumiin. Virus leviää ulkonakin.

      • Anonyymi

        Ollaan kaikki kotona.

      • Anonyymi

        Just näin! Missä järjestäjien vastuu?!

      • Anonyymi

        Kypäräpakko olisi myös hyvä olla, kuitenkin joku lyö.

      • Anonyymi

        Ei voi juoda, maski pääs

    • Anonyymi

      Juottolat nyt jouki laitettava kiinni puolilta öin. Harmittaako yhtää koronalinkoja?

      • Anonyymi

        Ei harmita yhtään. Olen viimeksi juonut alkoholia 16.5.2020, sitä ennen suurkuluttaja kauan aikaa. On hyvä olla näin.

    • Anonyymi

      Nyt olis oikea aika perua karviapäivät! Myös hörhiäiset peruttu, ravintola tiukennuksetkin tulleet satakuntaan, missä järjestäjien vastuu?

      • Anonyymi

        Parkanopäivät ovat hyvä esimerkki kuinka tilanne on riistäytynyt.

      • Anonyymi

        Samaa mieltä kanssasi!

        Nyt olisi oikea aika näyttää miten castuuntuntoisia Karvialaiset ovat.
        Perukaa ne Karvia-päivät ja Jokkis ajot.
        Ensi vuonna tilanne on eri ja päästään normaaliin elämään.
        Ei viitsitä leikkiä ihmisten terveydellä.

      • Anonyymi

        Täällähän mietitään ensin kaksi viikkoa,ennen kuin päätetään mitään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Täällähän mietitään ensin kaksi viikkoa,ennen kuin päätetään mitään.

        Yhteys nyt kunnanjohtajaan niin eikö homma hoidu.
        Hänellä järkeä ja vastuuntuntoa.

        Ajatelkaas mitä tapahtuu JOS se virus Karviapäivien jälkeen leviää vaikkapa paikkakunnan suurimpaan työllistäjään ja tuotanto joudutaan ajamaan alas. Minkälainen taloudellinen tilanne tulee karanteenissa oleville sekä yrittäjälle?
        Nyt järki käteen ja perukaa juomajuhlat.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Parkanopäivät ovat hyvä esimerkki kuinka tilanne on riistäytynyt.

        Onko tilanne lähtenyt lapasesta ja onko mopo keulinut?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Parkanopäivät ovat hyvä esimerkki kuinka tilanne on riistäytynyt.

        Montako tuli

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Yhteys nyt kunnanjohtajaan niin eikö homma hoidu.
        Hänellä järkeä ja vastuuntuntoa.

        Ajatelkaas mitä tapahtuu JOS se virus Karviapäivien jälkeen leviää vaikkapa paikkakunnan suurimpaan työllistäjään ja tuotanto joudutaan ajamaan alas. Minkälainen taloudellinen tilanne tulee karanteenissa oleville sekä yrittäjälle?
        Nyt järki käteen ja perukaa juomajuhlat.

        Kas kun ei maan hallitukseen oteta yhteyttä. Ajatelkaa joskus omilla aivoillanne, jos sellaiset sattuu teillä olemaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Samaa mieltä kanssasi!

        Nyt olisi oikea aika näyttää miten castuuntuntoisia Karvialaiset ovat.
        Perukaa ne Karvia-päivät ja Jokkis ajot.
        Ensi vuonna tilanne on eri ja päästään normaaliin elämään.
        Ei viitsitä leikkiä ihmisten terveydellä.

        Onhan tuota jokkis ajoa ihan tarpeeksi joka päivä.

    • Anonyymi

      Eipä ole Karvian kunnan sivulla korona-tiedote päivittynyt ajantasalle.

    • Anonyymi

      Heikot sortuu elon tiellä.

    • Anonyymi

      Ovatko nämä Karviapäivät Karvian yrittäjien järjestämät?....vai kuka?

    • Anonyymi

      Voisiko järjestäjät laittaa maskipakkon yleisötapahtumiin?

    • Anonyymi

      Tarjotaanko Karvia päivillä sahtia?

    • Anonyymi

      Minä voitan juoksun, olen reenannut tosi hyvin, kunto pitäis olla kohdillaan. Juoksen korkkareissa , verkkosukissa, tiukassa topissa ja tiukassa minihameessa ja pienessä hohteessa.

    • Anonyymi

      Myös Seiska lehti on Karvia päivillä, ollaanhan kiltisti kaikki.

    • Anonyymi

      Stig tulee ja tainnuttaa.

    • Anonyymi

      Ei saanut nukuttua, oli sellainen meteli, vielä kaksi päivää tätä kamaluutta kestettävänä. Täysin turha ja aikansa elänyt tapahtuma.

      • Anonyymi

        Täysin samaa mieltä kanssasi.

    Ketjusta on poistettu 18 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      11
      3465
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      68
      1868
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      541
      1566
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      80
      1178
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      61
      992
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      958
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      209
      872
    8. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      170
      823
    9. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      59
      816
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      768
    Aihe